Solidaarisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Solidaarisuus

Osoite

Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki

Puhelinnumero

010 501 2120

Solidaarisuus (Kansainvälinen solidaarisuussäätiö) on vuonna 1970 perustettu kansalaisjärjestö, joka toteuttaa kehitysyhteistyöhankkeita Keniassa, Somalimaassa ja Etiopiassa. Olemme asiantuntijoita tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa työssä sekä naisten toimeentulon edistämisessä. Vuonna 2021 tavoitimme työllämme lähes 82 000 ihmistä.

Järjestöt: Pakolaiskiintiötä korotettava

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Järjestöt: Pakolaiskiintiötä korotettava

Jos Suomen pakolaiskiintiö olisi kasvanut samassa suhteessa kuin maailman pakolaismäärä, kiintiön pitäisi nykyisen 750:n sijasta olla 2 800, laskevat järjestöt.

Somaliassa taistellaan kuivuutta vastaan – nälänhätä kulman takana

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Somaliassa taistellaan kuivuutta vastaan – nälänhätä kulman takana

YK on antanut Somaliaan varoituksen nälänhädästä, ja maassa tehdään hartiavoimin töitä sen estämiseksi. Katastrofi on vielä mahdollista välttää, sanoo Pelastakaa Lasten asiantuntija Sanna Juntunen.

Näkökulma: Veden voima

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Näkökulma: Veden voima

Itä-Afrikassa ei ole satanut kunnolla kahteen vuoteen. Solidarisuuden Afrikan aluepäällikkö Airi Kähärä kertoo tunnelmia Somalimaasta, jossa ihmiset lähtevät liikkeelle kuivuutta paetakseen.

Näkökulma: Tulosta, ei oletuksia

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Näkökulma: Tulosta, ei oletuksia

Ulkoministeriön teettämän arvionnin ansiosta hallituksella ja eduskunnalla on yhä enemmän tietoa kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön tuloksista. Käyttäkää sitä, vetoaa Solidaarisuuden viestintäpäällikkö Siru Aura.

Äidin kivulias valinta

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Äidin kivulias valinta

Äiti toivoo poikia, koska tyttäret tuovat mukanaan raskaan vastuun. Äitien ja tytärten taakka on valtava: heidän harteillaan lepää koko perheen kunnia. Sukuelinten silpominen on yksi tapa varmistaa, ettei tytär aiheuta häpeää, kirjoittaa Grace Kerubo.

Miehet, jotka jäävät

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Miehet, jotka jäävät

Monet turhautuneet Somalimaan nuoret pyrkivät Eurooppaan. Maan tulevaisuus on kuitenkin niissä, jotka jäävät kotimaahansa, kirjoittaa Airi Kähärä.

Tyttöjen silpomisen perinne katoaa hitaasti

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Tyttöjen silpomisen perinne katoaa hitaasti

Keniassa silpomisen kieltävä laki on ajamassa perinnettä piiloon. Myös Suomessa terveydenhuoltohenkilökunta tapaa silvottuja naisia.

Järjestöjen perinteinen tehtävä ei ole historiaa

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Järjestöjen perinteinen tehtävä ei ole historiaa

Näkeekö valtiovalta, että järjestöjen ensisijainen tehtävä on osallistua vientitalkoisiin? Paljon puhuttu järjestöjen ja yritysten välinen yhteistyö on vain yksi toimintamalli, muistuttaa Jenna Kettunen.

Näkökulma: Kyl sä kuitenkin haluut

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Näkökulma: Kyl sä kuitenkin haluut

Kehon omistajuus on aina ihmisellä itsellään, vaikka liian usein toisin ajatellaan, kommentoi Milla Mäkinen keskustelua seksuaalisesta ahdistelusta.

Tilaa aihepiirin Solidaarisuus RSS-syöte