Solidaarisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Solidaarisuus

Osoite

Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki

Puhelinnumero

010 501 2120

Solidaarisuus (Kansainvälinen solidaarisuussäätiö) on vuonna 1970 perustettu kansalaisjärjestö, joka toteuttaa kehitysyhteistyöhankkeita Keniassa, Somalimaassa ja Etiopiassa. Olemme asiantuntijoita tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa työssä sekä naisten toimeentulon edistämisessä. Vuonna 2021 tavoitimme työllämme lähes 82 000 ihmistä.

Globaalikasvatushankkeelle 50 000 euron tuki Tradekalta

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Globaalikasvatushankkeelle 50 000 euron tuki Tradekalta

Kouluille suunnattu Viimeinen pisara -pakohuonepeli pistää oppilaat miettimään veden merkitystä. Parhaimmillaan se motivoi keksimään ratkaisuja kuivuuskysymykseen. Globaalikasvatushanke toteutetaan vuoden 2018 syyslukukaudella.

Joulu uhkaa lisätä tyttöjen sukuelinten silpomista Keniassa

Kuvituskuva naisten sukuelinten silpomisesta

Joulu uhkaa lisätä tyttöjen sukuelinten silpomista Keniassa

Yli neljännes kenialaisnaisista on silvottu. Toimenpiteen teko jouluna lisääntyy, sillä loma-aikana toipuminen on helpompaa.

Kenian uusintavaalit vaakalaudalla – ”tilanne on hirveän jännittynyt”

Kenialaismies ja Kenian lippu

Kenian uusintavaalit vaakalaudalla – ”tilanne on hirveän jännittynyt”

Suomalainen kehitysyhteistyöntekijä Airi Kähärä seuraa Kenian presidentinvaalien uusintakierrosta Nairobissa. Tilanne on kireä, sillä jopa vaalikomission puheenjohtaja on sanonut, ettei reiluja vaaleja voida järjestää. Väkivallan uhka on korkealla.

Silpominen kielletty: Ketä laki suojelee?

Kuvituskuva naisten sukuelinten silpomisesta

Silpominen kielletty: Ketä laki suojelee?

Suomessa on vaadittu naisten sukuelinten silpomisten kieltämistä erillisenä rikoksena. Siru Aura pohtii lainsäädännön vaikutusta silpomiseen Somalimaan ja Kenian esimerkkien kautta.

Yritykset halutaan vastuuseen ihmisoikeusloukkauksista – YK:ssa neuvotellaan sitovasta sopimuksesta

Lentolehtinen YK:n yrityksille tarkoitetuista ihmisoikeusohjeista

Yritykset halutaan vastuuseen ihmisoikeusloukkauksista – YK:ssa neuvotellaan sitovasta sopimuksesta

Hallitukset neuvottelevat YK:n ihmisoikeuskomitean johdolla sopimuksesta, jonka seurauksena ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei olisi enää yrityksille vapaaehtoista. Suomalaisjärjestöt toivovat, että Suomi edistäisi kunnianhimoista sopimusta.

”Naiset veisivät Kenian uudelle tasolle”

Raskaana oleva nainen kantaa polttopuita pään päällä Keniassa.

”Naiset veisivät Kenian uudelle tasolle”

Jos naiset saisivat koulutusta, koko maa voisi nousta aivan toiselle tasolle, toteaa kenialainen Stella Achoki. Naisiin kohdistuva väkivalta jarruttaa kehitystä ja tulee kalliiksi.

Naisten sukuelinten silpominen on yhä tabu, mutta Somalimaassa siitä puhuvat myös nuoret miehet

Sukuelinten silpomisen kokenut tyttö Etiopiassa.

Naisten sukuelinten silpominen on yhä tabu, mutta Somalimaassa siitä puhuvat myös nuoret miehet

Miesten uskotaan usein olevan niitä, jotka vaativat naisten sukuelinten silpomista. Somalimaassa nuoret opiskelijamiehet kuitenkin toivovat silpomatonta vaimoa ja haluavat säästää tyttärensäkin. Tällä voi olla ratkaiseva merkitys muutoksessa, uskoo tutkija Maria Väkiparta.

Tilaa aihepiirin Solidaarisuus RSS-syöte