Pelastakaa Lapset ry | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelastakaa Lapset ry

Osoite

Koskelantie 38, 00610 Helsinki

Puhelinnumero

010 843 5000

Pelastakaa Lapset - Rädda Barnen on voittoa tuottamaton suomalainen kansalaisjärjestö, joka pyrkii parantamaan koko lapsiväestön asemaa ja edistämään lapsen edun toteutumista YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Kotimaisen toiminnan lisäksi järjestön toimenkuvaan kuuluvat kansainvälinen avustustoiminta, adoptiot ja kummitoiminta.

Sykloni Amphan on vaikuttanut jopa kymmenen miljoonan ihmisen elämään Bangladeshissa – ”Puoli miljoonaa perhettä on saattanut menettää kotinsa”

Kolme Bangladeshin lippua kerrostalon edustalla.

Sykloni Amphan on vaikuttanut jopa kymmenen miljoonan ihmisen elämään Bangladeshissa – ”Puoli miljoonaa perhettä on saattanut menettää kotinsa”

Jopa 180 kilometriä tunnissa puhaltavia tuulia mukanaan tuonut sykloni on tuhonnut taloja, katkonut sähköjä ja vienyt viljasatoa Intiassa ja Bangladeshissa. YK:n mukaan myrskyn tieltä ehdittiin kuitenkin evakuoida noin kolme miljoonaa ihmistä.

”Ihmiset eivät ole tottuneet pakenemaan” – Keski-Sahelissa on käynnissä yksi maailman nopeimmin pahenevista humanitaarisista kriiseistä

Ihminen korkean puun vieressä, taustalla pakolaisleirin asumuksia.

”Ihmiset eivät ole tottuneet pakenemaan” – Keski-Sahelissa on käynnissä yksi maailman nopeimmin pahenevista humanitaarisista kriiseistä

Maailma.net aloittaa uuden juttusarjan unohdetuista kriiseistä ja konflikteista, joista kuullaan maailman medioissa harvoin. Yksi niistä on Keski-Sahelissa, jossa ihmiset pakenevat jihadistista väkivaltaa ja aseellisten ryhmien hyökkäyksiä. Aiemmin rauhallisessa Burkina Fasossa sisäisten pakolaisten määrä on kymmenkertaistunut lyhyessä ajassa.

Syyria: Tuhannet al-Holin leirin ulkomaalaiset lapset pitää kotiuttaa koronaviruksen levitessä maailmalla

Punainen logo, jossa kädet ylhäällä oleva ihmishahmo ja teksti "Pelastakaa Lapset".

Syyria: Tuhannet al-Holin leirin ulkomaalaiset lapset pitää kotiuttaa koronaviruksen levitessä maailmalla

Pelastakaa Lapset vaatii ulkomaisten lasten pikaista evakuointia Syyrian al-Holin leiriltä. Mahdollista koronavirusepidemiaa ei pystyttäisi leirillä hallitsemaan. Leirillä on yhä noin neljäkymmentä suomalaista. Suomen on syytä vauhdittaa aiemmin lasten kotiuttamisesta tehdyn linjauksen toimeenpanoa.

Näkymättömät lapset eivät kadonneet koronan myötä

Sivulta kuvattu teddykarhu ikkunan edessä

Näkymättömät lapset eivät kadonneet koronan myötä

Korona-ajan aiheuttama epävarmuus on monelle uutta, mutta vastaanottokeskusten pakolaisperheet ovat kohdanneet samanlaisia tunteita jo aiemmin. On pohdittava, miten tuetaan poikkeusoloissa lapsia, jotka jäävät muutenkin näkymättömiin, kirjoittaa Pelastakaa Lasten erityisasiantuntija Eveliina Viitanen.

Kysely: Jemenin lapset kärsivät peloista ja masennuksesta – Koronavirus luo uusia uhkia

Kaksi mielenosoittajaa Hands off Jemen -kylttien kera

Kysely: Jemenin lapset kärsivät peloista ja masennuksesta – Koronavirus luo uusia uhkia

Kolmessa maakunnassa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan yli puolet lapsista on masentuneita. Koronaviruksen leviäminen lisäisi merkittävästi avustustyön paineita, varoittaa Pelastakaa Lapset. Järjestön vaikuttamistyön asiantuntija Tapio Laakso kritisoi myös Suomen uutta asevientilupaa Arabiemiirikuntiin.

Tilaa aihepiirin Pelastakaa Lapset ry RSS-syöte