Kehys ry | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehys ry

Osoite

Puhelinnumero

Kotisivut

Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry yhdistyi Kepan kanssa Fingoksi 26.11.2018. Kehys oli tähän asti Maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen jäsenjärjestö.

EU-maat kasvattavat kehitysapuaan kepulikonstein

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

EU-maat kasvattavat kehitysapuaan kepulikonstein

EU-maiden antama kehitysapu kasvoi viime vuonna, mutta kasvu selittyy pääosin sillä, että maat raportoivat pakolaismenonsa kehitysyhteistyövaroiksi. AidWatch-raportin mukaan osa EU-maista on oman apunsa suurimpia vastaanottajia.

CETA – 2000-luvun vapaakauppasopimus?

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

CETA – 2000-luvun vapaakauppasopimus?

EU:n ja Kanadan välisessä CETA-vapaakauppasopimuksessa ekologinen ja sosiaalinen kestävyys jää taloudellisten tavoitteiden varjoon, kirjoittaa Elina Mikola.

Kestävän kehityksen tavoitteet syynissä – Suomelle kehuja, seuranta voi vesittyä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kestävän kehityksen tavoitteet syynissä – Suomelle kehuja, seuranta voi vesittyä

Ensimmäinen kestävän kehityksen tavoitteiden edistystä tarkasteleva konferenssi päättyi New Yorkissa löyhään ministerijulistukseen. Vapaaehtoisesti raportoinut Suomi sai kiitosta muun muassa järjestöjen mukaan ottamisesta.

Näkökulma: Iso-Britannia eroaa YK:sta

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Näkökulma: Iso-Britannia eroaa YK:sta

Tv-kanava Fox sekoitti EU:n ja YK:n, mutta inhimillisen virheen lisäksi taustalla voi olla isompi ongelma, kirjoittaa Rilli Lappalainen.

Kestävän kehityksen tavoitteiden seuranta uhkaa jäädä taka-alalle

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kestävän kehityksen tavoitteiden seuranta uhkaa jäädä taka-alalle

Tavoitteiden toteutumisesta raportoiminen saattaa pysyä valtioille vapaaehtoisena, mikä järjestöjen mukaan on huolestuttavaa.

Kansalaisyhteiskunta ja johdonmukaisuus Suomen kestävän kehityksen lippulaivoiksi

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Kansalaisyhteiskunta ja johdonmukaisuus Suomen kestävän kehityksen lippulaivoiksi

Suomi on jo ottanut merkittäviä askeleita kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanossa, ja se voisi toimia myös esimerkkinä muille maille, kirjoittaa Jussi Kanner.

Kehitysapua halutaan jyvittää lukukausimaksuihin – järjestöt eivät innostu

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kehitysapua halutaan jyvittää lukukausimaksuihin – järjestöt eivät innostu

Korkeakoulut haluaisivat rahoittaa osan tulevista lukukausimaksuista kehitysyhteistyövaroilla, mutta suomalaisjärjestöjen mukaan kyseessä olisi lähinnä tilastokikkailu, joka ei palvelisi välttämättä kehitysmaiden tarpeita.

Eurooppa tilkitsee rajojaan kehitysavulla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Eurooppa tilkitsee rajojaan kehitysavulla

Marraskuussa pidetyn Vallettan kokouksen piti tarjota siirtolaisille turvallisempia väyliä Eurooppaan, mutta suomalaisasiantuntijoiden mukaan uhkana on, että kehitysyhteistyöstä tehdään rajavalvonnan väline.

Tilaa aihepiirin Kehys ry RSS-syöte