Kehys ry | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehys ry

Osoite

Puhelinnumero

Kotisivut

Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry yhdistyi Kepan kanssa Fingoksi 26.11.2018. Kehys oli tähän asti Maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen jäsenjärjestö.

Onko tulevaisuus pelkkää tekoälyä?

Sormet tietokoneen näppäimistöllä

Onko tulevaisuus pelkkää tekoälyä?

Tekoälyllä on valtavasti valtaa ja sen mahdollisuudet ja seuraukset pitää tuntea ennen kuin lähdetään soitelleen sotaan, kirjoittaa Kehyksen pääsihteeri Rilli Lappalainen. Hän ihmettelee, onko Suomen ulkopolitiikan päämissiona nyt opetella koodaamaan ja hyödyntämään tekoälyä lähetystöissä.

Järjestöt pelkäävät kehitysavun jäävän jalkoihin EU:n uudessa rahoituskehyksessä

Koululainen opiskelee kreikkaa aakkoslapuilla

Järjestöt pelkäävät kehitysavun jäävän jalkoihin EU:n uudessa rahoituskehyksessä

EU-komissio haluaisi nostaa unionin ulkosuhteiden rahoitusta tuntuvasti lähivuosina. Järjestöt pelkäävät, että rahaa käytetään jatkossa yhä enemmän oman edun ajamiseen.

Kehitysjärjestöjen uudelle kattojärjestölle valittiin johtaja

Maapallo

Kehitysjärjestöjen uudelle kattojärjestölle valittiin johtaja

Juha-Erkki Mäntyniemi on valittu johtamaan kehitysjärjestöjen uutta kattojärjestöä, joka aloittaa toimintansa kesäkuussa Kepan ja Kehyksen yhdistyessä.

Onko aika kypsä kestäville kehityksen mittareille?

Sustainable development -teksti

Onko aika kypsä kestäville kehityksen mittareille?

Bruttokansantuotteelle vaihtoehtoisia kehityksen mittareita on vaadittu jo vuosikymmeniä. Nyt viesti näyttää olevan viimein lyömässä läpi, kirjoittaa Elina Mikola.

Suomalaisjärjestöt: Palautukset Afganistaniin keskeytettävä

Pakolaisleirin telttoja Afganistanissa

Suomalaisjärjestöt: Palautukset Afganistaniin keskeytettävä

Afganistania ei voi pitää enää miltään osin turvallisena, sanoo kymmenen suomalaisjärjestöä.

Kelpoa kehitystä -palkinto vesivastuusitoumukselle

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Kelpoa kehitystä -palkinto vesivastuusitoumukselle

Vesivastuusitoumus haastaa suomalaiset yritykset tunnistamaan vesiriskit kansainvälisissä arvoketjuissaan

Kehys ja Kepa muodostavat yhteisen kattojärjestön

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Kehys ja Kepa muodostavat yhteisen kattojärjestön

Suomeen perustetaan uusi, globaalisti oikeudenmukaista ja kestävää kehitystä ajava kattojärjestö. Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa ja Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys perustavat yhteisen kattojärjestön, joka aloittaa toimintansa ensi vuoden kesäkuussa.

Kehyksen syyskokoukselta vihreää valoa uudelle yhteistyö- ja kattojärjestölle

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Kehyksen syyskokoukselta vihreää valoa uudelle yhteistyö- ja kattojärjestölle

Kehyksen syyskokous päätti maanantaina 27.11. historiallisella päätöksellä hyväksyä uuden yhteistyö- ja kattojärjestön rakentamisen yhdessä Kepan kanssa.

Uusi yhteinen kattojärjestö sai Kepan jäsenten hyväksynnän

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Uusi yhteinen kattojärjestö sai Kepan jäsenten hyväksynnän

Jäsenistö teki maanantain vuosikokouksessaan historiallisen päätöksen sanomalla "kyllä" uudelle kattojärjestölle.

Tilaa aihepiirin Kehys ry RSS-syöte