Yhden väestönosan turvallisuutta ei voi kohtuuttomasti lisätä toisten kustannuksella

Artikkeli on julkaistu alun perin Pakolaisavun Maahanmuutosta-blogisarjassa.

Kaupungin pormestari lisää sotilaiden läsnäoloa kaduilla ja turvapaikanhakijoiden jonot moottoriteillä pitenevät. Epäilyttävät henkilöt tarkastetaan, eikä kukaan pääse huomaamatta kaupunkiin tai sieltä ulos. Kyse on kahdesta erilaisesta turvallisuudesta: turvapaikanhakijoiden ja kaupunkilaisten.

Yleisesti turvallisuudella tarkoitetaan olotilaa, jossa yksilö on turvassa pelolta, vaaralta, riskiltä, ahdistukselta tai köyhyydeltä. Väite turvallisuudesta on kuitenkin ristiriitainen, sillä turvallisuutta haetaan usein toisten kustannuksella. Tunteaksemme turvallisuutta meidän on määritettävä vihollinen ja sen sijainti. Ei ole merkittävää, onko viholliskäsitys moraalisesti ristiriidassa universaalin ihmisyyden kanssa, kunhan vihollinen on tiedossa ja voitettavissa.

Uusin termi kokonaisturvallisuus viestii kaikkien yhteiskunnan relevanttien toimijoiden olevan mukana. Tarkemmin katsottuna siinä varaudutaan epämääräisen tahon aiheuttamiin paikallisiin uhkiin, jotka voidaan määritellä ennakolta hiljaisten signaalien avulla. Turvallisuus on siis arvolatautunut ja kontekstisidonnainen käsite.

Sosiaalinen konstruktionismi tutkii itsestään selvinä otettuja ja tosiasioina sisäistettyjä odotuksia, joita kohdistetaan tiettyihin ihmisiin tai paikkoihin. Suhtautumisemme määrittää, miten jokin asia nimetään ja sijoitetaan sosiaalisessa järjestyksessä. Turvallistaminen tarkoittaa sitä, että jotakin sosiaalista ongelmaa käsitellään turvallisuuden viitekehyksessä, jolloin sen ”hoitamiseen” osallistuvat turvallisuusviranomaiset.

Turvallisuuden käsite kuitenkin kapenee, kun jotakin tai joku määritellään sen ulkopuolelle. Silloin myös turvallisuustoimenpiteet ovat vinoutuneita. Turvallistamisen maailmassa terminologian määrittelee se, kenellä on valta puhua turvallisuudesta ja kenen tekemisille annetaan oikeutus.

”Nykyään muslimit esitetään turvapaikanhakijoiden kaapuun verhottuina soluttautujina, jotka ovat taipuvaisia terrorismiin, naisten ja lasten sortamiseen sekä poikkeavaan seksuaaliseen käyttäytymiseen.”

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen islamista rakennettiin uusi länsimaiden vihollinen. Prosessista löytyy yhtymäkohtia toista maailmansotaa edeltävään juutalaisten kohteluun. Antisemitismissä juutalaisia epäiltiin soluttautumisesta länsimaiseen politiikkaan, rahoitusmaailmaan ja elokuvateollisuuteen. Nykyään muslimit esitetään turvapaikanhakijoiden kaapuun verhottuina soluttautujina, jotka ovat taipuvaisia terrorismiin, naisten ja lasten sortamiseen sekä poikkeavaan seksuaaliseen käyttäytymiseen. Heidät kuvataan länsimaisen yhteiskunnan tuhoajina, mikäli heitä ei saada integroitua tai karkotettua. Lopulta luotu viholliskuva omaksutaan yhteiskunnan rakenteisiin, jossa se ilmenee oikeuksia rajoittavina lakeina sekä instituutioihin juuttuneina toimintakäytäntöinä ja ajattelutapoina. Tällaisia voivat olla esimerkiksi turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa heikentävät lait, rikostilastojen säännöllinen julkaiseminen ja vihapuheen normalisointi.

Ulkomaan kansalaiset esitetään tilastoissa kantaväestöä taipuvaisempina rikollisuuteen. Poliisin tilastot eivät kuitenkaan ole luotettava mittari rikosten yleisyyden mittaamisessa, sillä lainsäädäntömuutokset, rikoskontrollin kohdentaminen ja alttius ilmoittaa rikoksista vaikuttavat tilastoidun rikollisuuden määrään. Rikostilastoja luotettavampaa tietoa kokonaisrikollisuudesta saadaan rikosuhritutkimuksista. Vakavaa väkivaltaa huomioimatta poliisin tietoon tullut väkivalta ja todelliset uhrikokemukset eivät kohtaa keskenään.

Yleisen poliisikontrollin lisäksi rikostorjuntatoimet jaetaan tilannetorjuntaan ja sosiaaliseen ennaltaehkäisyyn. Tilanneprevention tarkoitus on vähentää houkuttelevia rikostilaisuuksia kohdentamalla kontrollia oikeaan aikaan ja paikkaan, kun taas sosiaalinen preventio yrittää vaikuttaa rikollisuuden syihin ja taustatekijöihin. Koska kontrolli- tai tilannetorjuntamalli ei ole kiinnostunut rikosten taustalla olevista yksilöllisistä syistä, se antaa toimenpiteiden soveltajalle mahdollisuuden siirtää kontrolli kulttuuriselle tai uskonnolliselle tasolle.

”Turvallisuuden käsite kapenee, kun jotakin tai joku määritellään sen ulkopuolelle.”

Tällöin yhteiseen viholliskuvaan perustuva päätöksenteko voi kohdentaa rikosten vähentämistoimenpiteet niihin yhteisöihin, joista on helppo kerätä dataa. Tällaiset toimet ovat usein yhteiskuntapoliittisesti hyväksyttyjä, eivätkä kohteet itse kykene vastustamaan interventioita.

Suomeen kohdistuva pakolaisuus ja muu siirtolaisuus tulee lisääntymään. Sodat, ilmastonmuutos sekä poliittiset ja taloudelliset syyt ajavat ihmisiä pois kodeistaan. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) viestintäjohtaja Leonard Doylen mukaan noin miljardi ihmistä on muuttanut asuinpaikkaansa kohtuullisen elämän edellytysten heikkenemisen vuoksi. Neljännes on ollut rajat ylittävää ja loput valtioiden sisäistä muuttoliikettä.

Miten tulevaisuudessa suhtaudumme Lähi-idästä tai Afrikasta tuleviin siirtolaisiin? Sosiaalisten ongelmien turvallistaminen tai niiden hoitaminen rikosprosessin kautta on kallista ja tehotonta.

Kansalaiset odottavat viranomaisten palvelevan heitä oikeudenmukaisesti ilman epäilyä vallan väärinkäytöstä. Koheesion ja viranomaisten legitiimiyden ylläpitämiseksi jonkin väestöryhmän turvallisuutta ei voi kohtuuttomasti lisätä toisten kustannuksella. Myös haavoittuvassa asemassa olevien turvallisuus on huomioitava. Harkitsemattomasti käytetyt termit, kuten terrorismi, turvallisuusuhka tai kohdehenkilö, vahvistaa niiden kohteeksi joutuneiden yhteisöjen leimoja ja odotusten mukaista käyttäytymistä.

Turvallisuutta voidaan lisätä joko ottamalla ihmiset mukaan kehittämään omaa turvallisuusympäristöään tai sulkemalla heidät siitä ulos. Uskomusten sijaan tarvitsemme tutkittua näyttöä turvallisuustoimenpiteiden vaikutuksista yhteisöjen turvallisuuteen. Tarvitsemme lisää ymmärrystä ja koulutusta moninaisuudesta ja sen kohtaamisesta. Ennen kaikkea nykyaikainen turvallisuustoiminta edellyttää aitoa vuoropuhelua kaikkien kanssa.

Kirjoittaja on Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusyksikön ja Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario sekä Tampereen yliopiston tohtorikoulutettava.

Maahanmuutosta-blogisarjan kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan eivätkä välttämättä edusta Suomen Pakolaisavun virallista kantaa.