Runsaat 20 vuotta sitten voimaan astuneen Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen vaikutukset antavat aihetta uhmata vapaakaupan evankeliumia, kirjoittaa Lori M. Wallach.
Occupy-liikkeen mielenosoitus Chicagossa vuonna 2011. (Kuva: Michael Kappel / cc 2.0)

Artikkeli on alun perin julkaistu Le Monde diplomatique -lehden numerossa 3/2015. Tilaa lehti täältä.

Vastarinta rajoittamattoman kaupan hyökyaaltoa vastaan nousee Yhdysvaltain kongressissa, jossa suhtauduttiin vastahakoisesti Barack Obaman ajamiin nopeutettuihin neuvotteluvaltuuksiin Tyynenmeren kumppaanuussopimuksesta. Kahden vuosikymmenen kokemukset Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueesta (NAFTA) eivät rohkaise jatkamaan tällä linjalla.

Meksikon, Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä solmittu Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus astui voimaan tammikuun 1. päivä 1994 monien lupausten saattelemana. Sopimuksen tukijat olivat toistaneet jatkuvasti, että se auttaa kehittämään kauppasuhteita, ruokkii talouskasvua, luo työpaikkoja ja vähentää laitonta siirtolaisuutta. Washington Post hehkutti syyskuussa 1993 NAFTAn tarjoamia "uusia tilaisuuksia ja sopimuksen etuja", ja Wall Street Journal iloitsi elokuussa 1992 ajatuksesta, että kuluttajat pääsevät nauttimaan "valtavan tuotemäärän alentuneista hinnoista". Los Angeles Times puolestaan vakuutti alkukesästä 1993, että "NAFTA luo enemmän työpaikkoja kuin tuhoaa".

Näiden tyynnyttävien kommenttien kohteena oli aivan uudentyyppinen kauppasopimus. NAFTA ei tyytynyt edeltäjiensä tapaan alentamaan tulleja ja poistamaan tuontikiintiöitä. Se pyrki myös yhdenmukaistamaan normeja ja tarjoamaan vahvaa suojaa ulkomaisille investoinneille. Se antoi yrityksille myös valtuudet haastaa suoraan kansallista päätösvaltaa alistamalla valtiot erityisten riitojenratkaisuelinten valtaan. Sama mekanismi on mukana transatlanttisessa kauppasopimuksessa.

NAFTAn vaikutusten tutkiminen 20 vuotta myöhemmin auttaa arvioimaan lupausten ja todellisuuden välistä kuilua. Se antaa myös aihetta uhmata vapaakaupan evankeliumia.

Vuonna 1993 Petersonin kansainvälisen talouden instituutin tutkijat Gary C. Hufbauer ja Jeffrey J. Schott selittivät, että NAFTA tulee kasvattamaan kaupankäyntiä Meksikon ja Kanadan välillä ja auttaa luomaan 165 000 uutta työpaikkaa vuoden 1995 loppuun mennessä. Alle kaksi vuotta huomiota herättävien arvioidensa jälkeen Hufbauer myönsi, että vaikutus työllisyyteen oli "lähellä nollaa".

Hän totesi, että "sain tästä sen opetuksen, että minun pitää olla varovainen ennustuksissani". Tämä tunnustus ei ole estänyt Petersonin instituuttia toistamasta optimistisia arvioita transatlanttisen kauppasopimuksen suhteen.

Normien heikentäminen lisäsi kauppaa

Sopimus ei avannut uusia markkinoita yhdysvaltalaisyrityksille ja nostanut näiden työvoiman tarvetta, vaan se ajoi yrityksiä siirtämään toimintojaan ulkomaille ja perustamaan tytäryhtiöitä etenkin Meksikoon, jossa työvoima oli halpaa.

Maataloussektorilla monet elintarviketuotteita jalostavat yritykset siirsivät toimintojaan rajan eteläpuolelle. NAFTAn sallima terveys- ja ympäristönormien heikentäminen antoi niille tilaisuuden hyötyä Meksikon alhaisesta palkkatasosta.

Ennen vuotta 1994 monia Meksikossa jalostettuja elintarvikkeita ei voinut viedä Yhdysvaltoihin niiden terveyshaittojen vuoksi. Vain yksi ainoa naudanlihaa jalostava meksikolaistehdas oli aiemmin saanut luvan viedä tuotteitaan pohjoiseen naapurimaahan. 20 vuotta myöhemmin meksikolaisen ja kanadalaisen naudanlihan tuonti oli kasvanut 133 prosenttia ja tuhannet yhdysvaltalaiset naudalihantuottajat olivat ajautuneet ahdinkoon.

NAFTA ei ainoastaan vähentänyt työpaikkoja Yhdysvalloissa, vaan aiheutti myös heikennyksiä työolosuhteisiin. ”

Yhdysvaltojen kauppataseen vaje Meksikon ja Kanadan kanssa on jatkanut kasvamistaan. Vuonna 1993 se oli 27 miljardia dollaria tappiollinen Yhdysvalloille ja vuonna 2013 peräti 177 miljardia dollaria. Economic Policy Instituten laskelmien mukaan kaupan alijäämä Meksikon kanssa oli johtanut 700 000 työpaikan nettomenetykseen Yhdysvalloissa vuosina 1994–2010. Vuoteen 2013 mennessä 845 000 amerikkalaista oli saanut "kauppasopeutusavustusta" (trade adjustment assistance).

Se oli suunnattu niille työläisille, jotka menettivät työpaikkansa teollisuuden siirrettyä toimintojaan Kanadaan tai Meksikoon tai näistä maista tulevan tuonnin syrjäytettyä kotimaista tuotantoa.

Vapaakauppa laski palkkoja

NAFTA ei ainoastaan vähentänyt työpaikkoja Yhdysvalloissa, vaan aiheutti myös heikennyksiä työolosuhteisiin. Teollisuudesta pois potkitut työläiset suuntasivat aloille, joilla työvoiman tarjonta oli jo ennestään runsasta, kuten hotelleihin, huoltotöihin tai ravintoloihin.

Niissä palkkataso oli myös heikompi ja työsuhde epävarmempi. Uusien työntekijöiden tulo näille aloille laski palkkatasoa entisestään.

Työvoimatilastojen mukaan kaksi kolmasosaa taloudellisesta syistä irtisanotuista oli vuonna 2012 saanut uuden mutta heikommin palkatun työn. Puolet heistä oli joutunut tyytymään yli 20 prosentin palkanalennukseen. Sinä vuonna työläisen keskipalkka Yhdysvalloissa oli 47 000 dollaria vuodessa, joten alennus vastaa noin 10 in vuotuista tulonmenetystä. Tämä selittää osittain sen, miksi mediaanipalkka on Yhdysvalloissa pysynyt paikallaan 20 vuoden ajan, vaikka työvoiman tuottavuus on lisääntynyt.

Eräät NAFTAn puolustajat totesivat jo vuonna 1993, että työpaikkoja voi hävitä ja palkkataso laskea. He vakuuttivat silti, että muutos on edullinen yhdysvaltalaisille työläisille, koska nämä saattoivat ostaa halvempia tuontitavaroita ja hyötyä näin kasvavasta ostovoimastaan. Tuonnin lisääntyminen ei kuitenkaan aina johtanut hintojen alenemiseen. Esimerkiksi elintarviketuonti Meksikosta ja Kanadasta kasvoi kolminkertaiseksi vuosina 1994–2014, mutta elintarvikkeiden hinnat nousivat silti 67 prosenttia. Joidenkin harvojen tuotteiden hinnanalennukset eivät riittäneet kompensoimaan miljoonien kouluttamattomien työntekijöiden tulonmenetyksiä, kun heidän reaalipalkkansa alenivat 12,2 prosenttia.

Subventoitu tuontimaissi johti maaltapakoon

Yhdysvaltojen työläiset eivät olleet ainoita, jotka saivat kärsiä NAFTAn vaikutuksista. Sopimuksella oli tuhoisat vaikutukset myös Meksikossa. Yhdysvaltaisyritykset saivat viedä vapaasti tuotteitaan Meksikoon, ja ne hukuttivat maan intensiivisillä kasvatusmenetelmillä tuotettuun subventoituun maissiin. Tämä johti viljatuotteiden hintojen romahtamiseen, mikä rampautti Meksikon maaseutua. Miljoonat campesinot (maalaiset) pakotettiin joko sopeutumaan heikentyneisiin tuloihin tai lähtemään maaseudulta töihin maguiladoraseihin, tai sitten he yrittivät päästä rajan yli Yhdysvaltoihin. Maaltapako kasvatti Meksikon kaupunkien sosiaalisia ongelmia, mikä johti huumesodan kiihtymiseen.

Silloisen presidentin Carlos Salinas de Gortarin mukaan NAFTAn voimaantulon olisi pitänyt vähentää pohjoiseen pyrkivien siirtolaisten määrää. "Meksiko vie mieluummin tuotteitaan kuin kansalaisiaan", hän vakuutti vuonna 1993. Hänen mukaansa pohjoinen naapurimaa voi valita, "tuoko se maahan meksikolaisia tomaatteja vai meksikolaisia työläisiä, jotka kasvattavat tomaatteja Yhdysvalloissa". Vuonna 1993 Meksikosta lähti 370 000 siirtolaista Yhdysvaltoihin ja vuonna 2000 heitä oli jo 770 000. Vuonna 1993 Yhdysvalloissa asui 4,8 miljoonaa luvatonta meksikolaissiirtolaista ja vuonna 2012 heitä oli 11,7 miljoonaa.

Hukattu vauraus

Massiivisen siirtolaisaallon takana olivat välttämättömyystuotteiden rajut hinnannousut. Yhdysvalloissa maissia käytettiin 2000-luvulla yhä enemmän etanolin tuotantoon, mikä nosti maissin hintaa. Tällä oli raskaat seuraukset Meksikolle, joka oli tullut riippuvaiseksi yhdysvaltalaisen maissin tuonnista.

Perusruokana käytetyn tortillan hinta nousi 279 prosenttia vuosien 1994 ja 2004 välillä. Välttämättömien peruselintarvikkeiden hinnat olivat 20 vuodessa seitsenkertaistuneet. Minimipalkka oli sen sijaan vain nelinkertaistunut. NAFTAn piti luoda vaurautta mutta tänä päivänä yli puolet meksikolaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Vuosina 1994–2014 Meksikon bruttokansantuote asukasta kohti ei noussut kuin 24 prosenttia. Vuosina 1960–1980 se oli noussut 102 prosenttia eli 3,6 prosenttia vuodessa. Mikäli Meksiko olisi jatkanut samalla kasvu-uralla, maan elintaso olisi jo lähellä Euroopan maiden tasoa.

Kauniit lupaukset ovat haihtuneet tyhjiin. Olisi hyödyllistä arvioida edellisen kokeilun tuloksia, jotta voidaan luoda oikeudenmukaisempaa taloudellista integraatiota. Barack Obama on tunnustanut monet NAFTAn virheet ja vakuuttanut, että "tietyt ongelmat ratkaistaan" tulevissa vapaakauppasopimuksissa. Transatlanttisen kauppasopimuksen neuvottelijat eivät kuitenkaan näytä oppineen tehdyistä virheistä vaan sortuvat toistamaan ne.

NäkökulmaTTIP-neuvottelut Yhdysvaltojen ja EU:n välillä kehityskauppa MeksikoKanadaYhdysvallat Le Monde diplomatique

Lue myös

(Kuva: Michael Vadon / CC BY 2.0)

Trumpilaisen kauppapolitiikan uhkakuvia

Vapaakauppasopimuksia vastustaneen Donald Trumpin kausi ei tarkoita uuden, oikeudenmukaisemman kauppapolitiikan aikakautta, vaan todennäköisesti entistä itsekkäämpää ja lyhytnäköisempää kauppapolitiikkaa, kirjoittaa Marko Juutinen.
(Kuva: Dennis Licht / CC BY-NC-ND 2.0)

CETA – 2000-luvun vapaakauppasopimus?

EU:n ja Kanadan välisessä CETA-vapaakauppasopimuksessa ekologinen ja sosiaalinen kestävyys jää taloudellisten tavoitteiden varjoon, kirjoittaa Elina Mikola.
(Kuva: Mehr Demokratie / cc 2.0)

Suuryhtiöiden sopimus

Euroopan unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat vapaakauppasopimuksesta, joka voi lisätä suuryritysten valtaa ja heikentää kuluttajansuojaa, kirjoittaa Rita Dahl.