Suomesta aseita ihmisoikeuksia rikkoviin maihin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomesta aseita ihmisoikeuksia rikkoviin maihin

Suomesta myydään epäilyttävää teknologiaa jopa asevientikiellossa oleville maille.

Suomi vie edelleen aseita ihmisoikeuksia polkeviin maihin, käy ilmi tutkimusverkosto SaferGlobe Finlandin tuoreesta raportista.

Vuoden 2009 asevientiä tarkastelevaan raportin mukaan 44 prosenttia Suomen aseviennin kohdemaista on sellaisia, jonne suuntautuva asevienti voi olla ristiriidassa Suomen virallisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tai EU:n yhteisen kannan kanssa.

Raporttiin kootun niin kutsutun harmaan listan 38 maata ovat muun muassa kehitysmaita, ei-demokraattisia valtioita ja konfliktimaita. Listalla ovat muun muassa Venäjä, Marokko, Israel, Saudi-Arabia, Kiina ja Bahrain.

Esimerkiksi ihmisoikeusloukkauksista tunnettuun Bahrainiin Suomi on toimittanut 380 000 patruunaa käsiaseisiin ja kivääreihin, raportti kertoo. Kiinaan taas on myönnetty lupa 660 000 patruunalle pääasiassa pienoiskivääreihin, vaikka maa on asevientikiellossa.

Suomen sotatarvikkeiden viennin arvo oli raportin mukaan vuosina 2005–2009 noin 412 miljoonaa euroa. Se on kaksi kertaa enemmän kuin edellisten viiden vuoden aikana. EU:hun suuntautuu viennistä noin 55 prosenttia, tosin osuus on viime vuosina laskenut.

Apua väkivaltakoneistoille

Harmaalle listalle on laskettu myös maat, jonne Suomi vie niin kutsuttua kaksoiskäyttöteknologiaa eli tuotteita, jotka sopivat sekä suoraan sotilaskäyttöön että siviilikäyttöön.

SaferGlobe Finland on huolissaan siitä, että kaksoiskäyttöteknologiaa viedään myös maihin, jotka ovat asevientikiellossa, kuten Iraniin, Norsunluurannikolle ja Zimbabween.

Vaikka kaksoiskäyttöteknologiaa voidaan käyttää muuhunkin kuin väkivaltaan, raportti muistuttaa, että on tärkeää ymmärtää myös muiden kuin aseiden, kuten vaikkapa kaasunaamarien, viennin tukevan väkivaltakoneistoa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia