Näkökulmat

Paratiisi maan alla

Kanadan into houkutella kaivosteollisuutta on luonut mineraalikeinottelijoille otolliset olosuhteet, kirjoittavat Alain Deneault ja William Sacher.
(Kuva: Sasha Lezhnev / Enough Project / cc 2.0)

Artikkeli on julkaistu alun perin Le Monde Diplomatique -aikakauslehden numerossa 5/2013. Tilaa lehti täältä.

Kanadan vimma hyödyntää maaperän luonnonvaroja tuottaa jatkuvasti otsikoita, kuten viime heinäkuussa täyttä öljylastia kuljettaneen junan räjähdettyä Lac-Méganticissa. Toronto on kuitenkin erikoistunut myös alan vähemmän tunnettuun puoleen. Maailman mahtavimpia kaivosjättejä houkutellaan listautumaan Toronton pörssiin tarjoamalla niille veroparatiisin suojaa ja juridista koskemattomuutta.

"Kaivosteollisuuden riskipääoma tulee yleensä Kanadasta", toteaa belgialainen insinööri René Nollevaux. Hän on Kongossa Katangan maakunnassa toimivan kuparikaivoksen johtaja. Itse asiassa tällä hetkellä 75 prosenttia maailman timantteja, kultaa, kuparia, kobolttia, uraania ym. etsivistä ja louhivista kaivosyhtiöistä rekisteröityy Kanadaan. Osakkeita liikkeeseen laskevista 60 prosenttia listautuu Toronton pörssiin (Toronto Stock Exchange, TSX). Vuosina 2007–2011 kaivosalan osakerahoitukseen käytettiin 220 miljardia Kanadan dollaria, mikä on yli kolmannes koko maailmassa käytetystä summasta. Torontolla on siis pitkä etumatka tärkeimpään kilpailijaansa Lontoon pörssiin (London Stock Exchange, LSE). Vuonna 2011 TSX hallinnoi yhdeksääkymmentä prosenttia maailman kaikista liikkeeseen lasketuista kaivosteollisuuden osakkeista.

Tämä saavutus, jota liittohallitus nimittää "Kanadan vaurauden moottoriksi", romuttaa sitä hyväntahtoista kuvaa, jota maa on luonut itsestään vuosikymmenien ajan. Kanada on pyrkinyt esiintymään rauhantahtoisena maana, joka työskentelee ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi. Kaikkialla maailmassa parlamenttien valiokunnat, tuomioistuimet, YK:n asiantuntijapaneelit, riippumattomat tarkkailijat ja toimittajat sanoutuvat kilvan irti väärinkäytöksistä, jopa rikoksista, joita Kanadaan asettuneet kaivosyhtiöt ovat tehneet tai tukeneet: korruptio, veronkierto, institutionalisoitu rosvoaminen, laajamittainen saastuttaminen, uhkat kansanterveydelle, väkivaltaiset pakkolunastukset, mielenosoittajien murhat, osallisuus kaivoshankkeiden vastustajien raiskauksiin ja murhiin, pelottelutarkoituksessa nostetut kanteet, poliittisen toisinajattelun kriminalisointi ja asekauppa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Kanada toivottaa kaivosteollisuuden avosylin tervetulleeksi. Mikä vielä parempaa, sääntely ja verotus suosivat sen rahoitusta sekä suojelevat sitä juridisesti ja diplomaattisesti. Siksi vaikkapa australialaiset, israelilaiset, ruotsalaiset, belgialaiset tai yhdysvaltalaiset tulevat maahan rekisteröimään malminetsintä- tai kaivosyhtiönsä. Ne eivät tule nauttimaan pelkästään Kanadan luonnonvaroista. Ne tekevät voittoa myös Ecuadorista, Chilestä, Sambiasta, Burkina Fasosta, Indonesiasta ja Romaniasta hankkimillaan rikkauksilla. Lähes puolet Toronton pörssiin listatuista kaivoshankkeista sijaitsee Kanadan ulkopuolella. Monilla Torontoon listautuneilla yhtiöllä ei ole yhtään kaivoslupaa Kanadassa.

Kaivosyhtiöitä houkuttelee Kanadaan ennen kaikkea se, että pörssiin on helppo kirjautua ja hankituilla esiintymillä helppo tehdä voittoa. Valtaosa Toronton tuhannesta kuudestasadasta kaivosyhtiöstä on ns. junioriyhtiöitä. Ne keskittyvät pelkästään uusien esiintymien etsintään. Ne ovat usein pieniä. Niillä ei siis ole tarpeeksi henkilöstöä eikä taloudellisia, teknisiä ja poliittisia resursseja, jotta ne voisivat osallistua varsinaiseen kaivostoimintaan. Sen sijaan ne keinottelevat malmiesiintymillä pörssissä.

Paratiisin porsaanreiät

Globaalin etelän maissa Junioriyhtiöt ovat hyötyneet Maailmanpankin 1980-ja 1990-luvulla ajamista uudistuksista, joihin kuuluu vapaan kaivostoiminnan järjestelmä "free mining". Sen avulla yritykset pääsevät vapaasti käsiksi maanalaisiin rikkauksiin. Ensin Junioriyhtiö löytää kannattavan esiintymän, yleensä ostamalla tietoa paikallisilta tahoilta. Sen jälkeen yhtiö myydään yleensä jollekin suurelle nk. major-yhtiölle. Viimeksi mainittu saa näin hyödynnettäväkseen valmiin hankkeen. Käytännöstä on tullut maailmanlaatuinen jopa siinä määrin, että niin kiinalaiset valtionyritykset kuin länsimaiset majoritkin ostavat nykyään Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa toimivia torontolaisia junioreita.

Kanadan kaivososaketoiminnan alusta, 1800-luvun puolivälistä lähtien, Toronto on ollut lukuisien junioreihin liittyneiden petosten ja skandaalien näyttämö. 1960-luvulla perättömät huhut kupari- hopea- ja sinkkilöydöksistä saivat pörssin sekaisin, kun Windfall-yhtiön osakekurssi nousi niiden takia räjähdysmäisesti. Torontolainen malminetsintäyhtiö Bre-X ripotteli 1990-luvulla kultaa kivinäytteisiinsä uskotellakseen, että ne olivat peräisin rikkaasta esiintymästä. Huijareita ei koskaan tuomittu Kanadan oikeudessa.

Toronto on siis todellinen kasinotalouden temppeli. Mineraalien etsintä onkin pohjimmiltaan silkkaa keinottelua. Ennen kaivoksen kaivamista ei koskaan voi tietää tarkkaan, mitä maaperä sisältää. Alan asiantuntijat uskovat yleisesti, että malminetsintähankkeen onnistumismahdollisuudet ovat yksi viidestäsadasta tuhanteen. Menestys riippuu maastosta ja saavutettavuudesta, mutta myös maailmanmarkkinahintojen vaihteluista ja teknisestä kehityksestä. Paikallinen poliittinen ilmapiirikin vaikuttaa hankkeen onnistumiseen. Junioriyhtiöiden osuuksien ostaminen on siis silkkaa uhkapeliä.

Ranskalaiset saivat tästä hiljattain kalliin opetuksen. Valtionyhtiö Areva osti vuonna 2007 torontolaisen junioriyhtiön UraMinin. Pian kävi ilmi, että sen lupaamia uraaniesiintymiä oli huomattavasti odotettua vaikeampi louhia. Lisäksi suurimman esiintymän arvoa oli liioiteltu 20 prosentilla. Tämä kaikki tapahtui tilanteessa, jossa uraanin kurssi oli laskussa. On vaikea sanoa, kuinka paljon virhearvio tuli maksamaan Ranskan veronmaksajille. Tiedetään kuitenkin, että kun Areva oli ostanut UraMinin 1,8 miljardilla eurolla, se joutui alentamaan varojensa arvoa 426 miljoonalla eurolla vuonna 2010.

Toronton pörssissä on helppoa keinotella kaivosoikeuksilla, koska yhtiöillä on aina ollut lupa viljellä epävarmuutta esiintymien todellisista tuotantomahdollisuuksista. Ne voivat esimerkiksi antaa sellaisen kuvan, että esiintymän tosiasiallinen potentiaali on arvioitu seikkaperäisesti ja täsmällisesti, vaikka sen varoista onkin tehty vain geologisiin tietoihin perustuva karkea arvio.

Jotkut erityisen tulkinnanvaraiset säännöt suosivat uusien kaivosalueiden valtaamista tilanteessa, jossa kehittyvien maiden taloudellinen nousu on saanut mineraalivarojen kysynnän kasvamaan räjähdysmäisesti. Esimerkiksi Kiinan kulutus on kasvanut 17-kertaiseksi viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Joskus juniorit investoivat enemmän mahdollisiin sijoittajiin kohdistuviin markkinointikampanjoihin kuin uusien esiintymien etsintään. Tämä avaa oven aikaisemmin mainituille petoksille.

Kaivosyhtiöille on edullista myös se, että Kanadan liittovaltion ja osavaltioiden viranomaiset kannustavat veropoliittisin toimenpitein piensijoittajia sijoittamaan kaivosalalle. "Läpikulkuosakkeet", jotka antavat kaivosoikeuksien haltijoille mahdollisuuden hyödyntää verolainsäädännön porsaanreikiä, ovat olleet hallituksen malminetsintäalaa tukevan kampanjan tärkein työkalu. Eläkerahastot, vakuutusyhtiöt, pankit – siis tahot, joiden haltuun Kanadan sijoittajat uskovat varansa – ja hallituksen tukemat yksityishenkilöt, investoivat voimakkaasti kaivostoimintaan. Saadulla pääomalla rahoitetaan etsintä- ja louhintahankkeita eri puolilla maailmaa. Afrikassa toimii noin 185 torontolaisyhtiötä, Latinalaisessa Amerikassa 286, Euroopassa 315 ja Yhdysvalloissa 1275.

Poissa silmistä, poissa mielestä

Diplomatia ja Kanadan erilaiset yhteistyövirastot palvelevat nekin osaltaan kaivosteollisuutta. Torontoon kirjautuneet yhtiöt painostavat toimintamaissaan viranomaisia kaikin tavoin osallistumaan tarvittaviin pakkolunastuksiin vaikka väkivalloin. Ne myös ajavat maita muuttamaan lainsäädäntöään kaivosteollisuudelle suosiolliseksi ja luovuttamaan maa-alueita, paikallisia energia- ja vesivaroja sekä liikenneverkostoja sen käyttöön. Tämän kaiken vaikutusta on vaikea mitata täsmällisesti, mutta joitakin valaisevia esimerkkejä voidaan antaa. Kanadan kehitysyhteistyövirasto on rahoittanut kaivoslain uudistusta Perussa ja Kolumbiassa. Malissa se on rahoittanut suurta patoa, joka tuottaa energiaa maan länsiosan kaivostoimintaan.

Kaivosteollisuudelle Kanada on paratiisi myös juridisessa mielessä. Toronton pörssin säännöt kyllä vaativat kaivosyhtiöitä julkistamaan aiheuttamansa poliittisen epävakauden ja ympäristövahingot. Niistä on kuitenkin ilmoitettava vain, jos ne vaikuttavat osakkeiden arvoon. Silmiinpistävämpää on se, että Kanadan tuomioistuimissa on hyvin vaikeaa saada kaivosyhtiöitä vastaamaan lukuisista väärinkäytöksistään. Tämä on herättänyt useiden kansainvälisten järjestöjen vihan. Esimerkiksi yhteishyödykkeiden hallintaan perehtynyt lakimiesjärjestö Oxford Pro Bono Publico on yllättynyt siitä, miten vaikeaa kansalaisten on ollut haastaa kanadalaisia yrityksiä oikeuteen maan rajojen ulkopuolella. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD puolestaan kritisoi Kanadan hallitusta siitä, että se ei vastoin lupaustaan rankaise torontolaisyrityksiä, jotka ovat syyllistyneet poliittiseen korruptioon ulkomailla.

Myös YK:n asiantuntijat kehottavat Kanadaa tutkimaan yrityksiä, jotka ovat rikkoneet OECD:n eettisiä periaatteita: "OECD:n eettiset ohjeet tarjoavat (…) mekanismin, jonka avulla rikkomukset voidaan tuoda yritysten lähtömaiden tietoon, siis niiden maiden, joihin rikkomuksiin syyllistyneet yritykset ovat rekisteröityneet. Valtiot, joiden tuomiovallan piiriin yritykset kuuluvat, syyllistyvät avunantoon, jos eivät ryhdy tarvittaviin rangaistustoimenpiteisiin", kirjoittavat YK: n tarkkailijat. Ainoana vastauksenaan Stephen Harperin konservatiivinen hallitus käynnisti maaliskuussa 2009 yritysvastuuohjelman nimeltä "Building the Canadian Advantage". Siinä toimii "eettinen neuvonantaja", jolla ei ole mitään todellista valtaa.

Kaivosteollisuudessa juniorit toimivat maastonraivaajina, eivät vain kirjaimellisesti, vaan myös poliittisesti ja taloudellisesti. Nämä pienet yritykset kohtaavat ensimmäisinä kaivosyhtiöiden läsnäolon ja toiminnan mahdollisesti herättämän vastarinnan. Kanadan lainsäädäntö suojelee niitä mahdollisilta oikeusjutuilta. Se tarjoaa myös turvasataman major-yhtiöille suosimalla suuria kaivoshankkeita ja jättämällä rankaisematta niiden aiheuttamat vakavat haitat yhteiskunnalle, ympäristölle ja kansanterveydelle. Valtavat avolouhokset tuottavat suuria määriä myrkyllisiä jätteitä, jotka voivat saastuttaa maa-alueet vuosisatojen ajaksi. Toronton sijoittajille ei kuitenkaan koskaan ilmoiteta toiminnan seurauksista, koska pörssin säännöt takaavat sen, että niistä voi vaieta. Kun kansalaiset sitten onnistuvat ankaran taistelun jälkeen tuomaan asian julkisuuteen kansainvälisessä mediassa, kaivosjätit voivat luottaa siihen, että niitä vastaan nostetut kanteet eivät mene läpi Kanadan tuomioistuimissa.

Suomennos Mika Peltola. Deneault ja Sacher ovat kirjoittaneet teoksen Paradis sous terre. Comment le Canada est devenu une plaque tournante pour l’industrie minière mondiale, Ecosociété – Rue de l’Echiquier, Montreal–Pariisi, 2012.

Näkökulma talousyhtiötympäristö Kanada Le Monde diplomatique

Lue myös

(Kuva: Edgardo W. Olivera / CC BY 2.0)

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet
Kreikassa opetetaan koodausta paikallisille ja pakolaistaustaisille nuorille.
(Kuva:
Andrew Writer
/
CC BY 2.0
)

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.
(Kuva: Lei Han / CC BY-NC-ND 2.0)

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.