Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Rauhan puolesta -lehdessä 1/2013. Tilaa lehti täältä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on hetken jahkailtuaan kertonut kannattavansa Suomen osallistumista Islannin ilmatilan valvontaan. Asiaa koskeva selonteko tullee eduskunnan käsittelyyn vielä helmikuussa. Ylelle antamassaan lausunnossa Tuomioja kertoi uskovansa, että harva suomalainen vastustaa operaatiota, sillä 90 prosenttia kansalaisista kannattaa pohjoismaista yhteistyötä. Toista kotimaista hyvin taitavalta Tuomiojalta lienee jäänyt huomaamatta Hufvudstadsbladet-lehden joulukuussa tekemän mielipidetiedustelun tulokset. Kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kannattaa pohjoismaista puolustusyhteistyötä, mutta he suhtautuvat kielteisesti Islannin ilmatilan valvontaan.

Eihän mielipidetiedusteluilla ja huutoäänestyksillä tietenkään voida tehdä päätöksiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Mutta pelottavan kauas omalle planeetalleen harjoitettu politiikka alkaa jo irtautua. Poliitikkojen tulee tietysti tehdä kipeitä ratkaisuja kaikkia miellyttämättä, eikä pelkkä enemmistödiktatuuri ole demokratiaa. On monia asioita, joiden pitää ajaa mahdollisten mielipiteiden edelle, kuten ihmisarvo ja -oikeudet. Mikäli tehdyillä päätöksillä ei saavuteta merkittäviä julkituotuja etuja tai puolusteta merkittäviä arvoja, miksi toimia vastoin yleistä mielipidettä?

Turvallisuuspoliittisissa valinnoissa ei ole kyse pelkästään päätösten mukanaan tuomista eduista, vaan myös haitoista ja pitkän aikavälin uhkakuvista. Miksi ihmeessä Suomen pitäisi osallistua Nato-maa Islannin ilmavalvontaan? Harjoittelu harjoittelun vuoksi ei ole riittävä selitys, eikä epämääräinen mumina, että olemme osallistuneet "vastaavanlaiseen" toimintaan aiemminkin. Mikä syy meillä on sitoutua enenevässä määrin Naton sotilasstrategiaan? Islannin ilmavalvontaan osallistuminen, risteilyohjukset ja monet muut päätökset sotivat räikeästi Suomen perinteistä, kansalaisten laajasti tukemaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vastaan.

On tullut korkea aika vaatia aikalisä kovilla kierroksilla tapahtuviin muutoksiin puolustuspolitiikassamme. Tarvitaan tasapainoinen, resurssimme huomioon ottava, kattavan poliittinen ja kansalaisyhteiskunnan osallistumisen mahdollistava keskustelu siitä, minne haluamme mennä, eikä siitä minne olemme menossa.

Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.