Näkökulmat

Näkökulma: Kenen vettä syömme?

Yksittäisen aterian tai suupalan tuottamiseen vaaditut vesimäärät voivat olla hämmästyttävän suuria, kirjoittaa Angi Mauranen.
Naudanlihakilon tuottaminen vaatii 15 400 litraa vettä. (Kuva: Tatsuo Yamashita / cc 2.0)

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin seudun Maan ystävien Poimulehden numerossa 1.

Yksittäisen ihmisen vedenkulutuksen vähentämisestä puhutaan yleensä kylpyhuoneen kielellä: sulje hana kun peset hampaita, äläkä lotraa vedellä suihkussa pidempään kuin on tarpeen. Haarukka on kuitenkin hammasharjaa tärkeämpi. Suomalaisen keskimääräisestä vesijalanjäljestä vain kolme prosenttia kuluu kotitalousvetenä, joten kovin suuria saavutuksia ei siitä tinkimällä voi saada aikaan. Sen sijaan maataloustuotteiden tuotanto ja kulutus muodostavat peräti 82 prosenttia Suomen vesijalanjäljestä. Ruokavalion muuttamisella on siis huomattavasti paremmat mahdollisuudet elintapojemme ympäristövaikutusten pienentämiseen.

Koko maailman makean veden kulutuksesta yli kaksi kolmasosaa kuluu maatalouteen. Keskimäärin se on suurelta osin niin kutsuttua vihreää vettä, mutta viljelymenetelmät vaikuttavat tähän huomattavasti. Esimerkiksi kuivilla alueilla peltoja saatetaan kastella lähijoesta otettavalla sinisellä vedellä.

Maataloustuotantoon lasketaan myös eläintuotanto, joka kuluttaa kolmanneksen maailman makeasta vedestä. Eläintuotannon vesijalanjälki koostuu lähes kokonaan eläimille syötetyn rehun vedenkulutuksesta, mutta lannasta vesistöihin päätyvillä typpiyhdisteillä ja lääkejäämillä on niin ikään omat haitalliset vaikutuksensa.

Kuten ilmastovaikutuksissa, suurikokoisempien ja pitkäikäisempien eläinten lihalla on tyypillisesti myös suuremmat vesijalanjäljet. Maitotuotteiden vesijalanjälki kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän maitoa niiden tuottamiseen kuluu. Esimerkiksi juustokilon tuottaminen vaatii useita litroja maitoa, joten sen vesijalanjälki on moninkertainen maitolitraan verrattuna. Peräti 39 prosenttia suomalaisten kulutuksen vesijalanjäljestä muodostuu liha- ja maitotuotteista.

Vesirikas Suomi kuivattaa muuta maailmaa

Suomalaisten vesijalanjälki on hieman maailman keskiarvoa korkeampi, noin 1400 kuutiometriä vuodessa henkeä kohti. Merkittävää kuitenkin on, että vaikka Suomessa puhdasta makeaa vettä riittää yllin kyllin, lähes puolet vedenkulutuksestamme syntyy ulkomailla tuontituotteiden muodossa.

"Vaikka Suomessa puhdasta makeaa vettä riittää yllin kyllin, lähes puolet vedenkulutuksestamme syntyy ulkomailla."

Globaalissa pohjoisessa käytetään niin paljon globaalin etelän vettä, ettei puhe vesikolonialismista ole liioittelua. Monissa etelän maissa maailmantalouden rakenteet pakottavat suosimaan vientikasvien viljelyä, jotka ovat usein vesi-intensiivisiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kahvi, tee, kaakao, viini ja pähkinät – puhumattakaan lihakarjan vaatimasta rehusta. Näin pohjoiseen tuotavien tuotteiden vaatimat valtavat vesimäärät ovat suoraan pois paikallisten tarpeisiin tarkoitetusta tuotannosta.

Etelän tuotannon vitsauksena on paitsi alati kasvava globaali kysyntä, paradoksaalisesti myös ”kehittyneet” viljelymenetelmät. 1960-luvulla toteutettu vihreä vallankumous toi mukanaan keinokastelun, joka kyllä paransi satoja, mutta perustui pohjavesivarantojen ylikulutukseen. Jäljet ovat nähtävissä nyt, kun lähteet ja kaivot alkavat sen seurauksena olla kuivia ja viljelymaat pilalle suolaantuneita. Myös suurteollisuuden suosimat monokulttuuriplantaasit ja väkilannoitteiden käyttö häiritsevät vesikiertoa aivan toisella tavalla kuin pienen mittakaavan monilajiset ja viljelykiertoon perustuvat viljelmät.

Suomen sinisen veden kulutus kohdistuu suuressa määrin alueille, joilla kärsitään veden niukkuudesta merkittävä osa vuodesta. Tällaisia alueita ovat ennen kaikkea Etelä-Aasiassa virtaavien Indus- ja Ganges-jokien vesistöt sekä useiden Espanjaa ja Portugalia halkovien jokien valuma-alueet. Ensin mainitulla alueella vesijalanjälkeämme kasvattavat erityisesti riisi, sokeriruoko ja puuvilla, jälkimmäisellä taas maissi, oliivi, viinirypäle, riisi ja auringonkukka.

Miten pienentää kengännumeroa?

Vesiongelman tiedostaminen on helppoa sen ratkaisemiseen verrattuna. Yksittäisten ihmisten kulutusvalinnat ovat väistämättä hyvin rajallinen keino vaikuttaa, vaikka pienistä puroista kasvaakin suuria virtoja. Painostamalla esimerkiksi julkisista hankinnoista vastaavia tahoja, lainsäätäjiä, yrityksiä tai kansainvälisiä instituutioita – kuka minkäkin kokee mielekkäimmäksi – voi saada suurempia pyöriä pyörimään. Omista arkivalinnoista lähteminen on ihan hyvä alku, mutta niidenkään tekeminen ei ole ollenkaan niin suoraviivaista, kuin mitä vesijalanjäljen perusteella voisi ensi hätään ajatella.

Jonkin tuotteen vesijalanjälki ei sellaisenaan kerro mitään siitä, millainen vesitilanne tuotantoalueella vallitsee, ja vientiin suunnatun tuotannon rasite vesikierron kokonaisuudelle voi vaihdella huomattavasti vuodenajan mukaan. Tuotantotavat ja paikallisesti vaihtelevat olosuhteet vaikuttavat myös paljon, mikä mutkistaa tilannetta entisestään. Lisäksi on syytä muistaa, että vesi on vain yksi näkökulma ylikulutuksemme haittavaikutuksiin. Veden kannalta suotuisa tai tuhoisa tuotanto voi olla esimerkiksi ilmastopäästöjen, eläinten kohtelun tai sosioekonomisten vaikutusten osalta aivan päinvastainen.

Kaikesta huolimatta on varsin selvää, että esimerkiksi eläintuotteiden kulutuksen lopettaminen keventää vesijalanjälkeämme huomattavasti. Tällöin eläintuotteet täytyy kuitenkin korvata muilla ruoka-aineilla, jotka nekin jättävät oman jälkensä maailman vesitilanteeseen. Jos eläintuotteiden lisäksi tiputtaa arjestaan pois myös luksustuotteet kahvin, teen ja kaakaon, joiden osuus vesijalanjäljestä on 13 prosenttia, lohkeaa koko vedenkulutuksesta yhteensä yli puolet pois. Ylipäänsä, jos haluaa pienentää oman kulutuksensa haittavaikutuksia maailmassa, kannattaa yksinkertaisesti vähentää kulutustaan minimiin.

Suomesta katsottuna lähellä tuotetussa ruuassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta vesivarantojen osalta Pohjois-Eurooppa on alueena ehdottomasti ongelmattomimmasta päästä. Tutussa kontekstissa tapahtuvia haittavaikutuksia on myös helpompi ymmärtää ja yrittää vähentää. On myös oikeudenmukaisempaa, että meidän kulutuksemme aiheuttamat haitat koituvat omalle takapihallemme, ja että niiden ehkäisy ja korjaus hoidetaan meidän julkisista varoistamme.

Mitä sitten aiotkin tehdä globaalin vedenkulutuksesi vähentämiseksi, sitä ei kannata tehdä yksin, ja lopputulos on aina parempi, jos asioista ottaa kunnolla selvää. Jo vesiasioista puhuminen, lukeminen ja kirjoittaminen on tärkeää, sillä ilman valistuneita kansalaisia mistään pysyvästä muutoksesta ei voi kuin haaveilla.

Niin mitätöntä kuin se oman vesijalanjälkesi kannalta onkin, kannattaa vesihana jatkossakin sulkea hampaita harjatessa, kunhan muistaa, että paljon tärkeämpää on se, mitä niillä hampailla on syönyt.

Näkökulma ruokavesi ja viemäröintiympäristösuojeluympäristöaktivismi Suomi Poimulehti

Ruokien vesijalanjälkiä
(globaali keskiarvo)

  • Naudanliha (1 kg) 15400 l
  • Lampaanliha (1 kg) 10400 l
  • Sianliha (1 kg) 6000 l
  • Kananliha (1 kg) 4330 l
  • Juusto (1 kg) 5060 l
  • Kananmunat (1 kg) 3300 l
  • Maito (1 l) 1020 l
  • Maapähkinät (1 kg) 2780 l
  • Tumma suklaa (100 g) 1720 l
  • Kahvi (125 ml) 132 l
  • Punaviini (125 ml) 109 l
  • Musta tee (125 ml) 27 l
  • Riisi (1 kg) 2500 l
  • Pasta (1 kg kuivana) 1850 l
  • Vehnäleipä (1 kg) 1600 l
  • Peruna (1 kg) 287 l

Lähde: waterfootprint.org

Lue myös

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.