Näkökulmat

Näkökulma: Kansallisuus katoaa nykytaiteessa

Nykytaiteessa vallitsee tähtikultti, jossa kansainväliset tähdet seilaavat maasta toiseen, kirjoittaa Veikko Halmetoja.
(Kuva: Pauli Järviluoto / cc 2.0)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Ydin-lehdessä 1/2013. Tilaa lehti täältä.

Nykytaiteessa vallitsee tähtikultti, jossa kansainväliset tähdet seilaavat maasta toiseen. Näyttelyt siirtyvät entistä suurempien fanijoukkojen saavutettaviksi metropolista metropoliin. Yhä useampi tähti on syntynyt länsimaiden ulkopuolella, mutta kasvanut osaksi länsimaista taidemaailmaa.

Kuulostaako tutulta? Nykytaiteen huipulla ei ole tilaa romanttiselle taiteilijakultille, ei hapuilulle, eikä epävarmuudelle. Nykytaiteen puitteet tuovat mieleen poptähtien viimeiseen asti hiotut tuotteet tai universaalin jalkapallokulttuurin.

Toki nykytaiteessakin on olemassa ruohonjuuritaso: nappulaliigat ja puulaakiottelut, Idols-karsinnat ja tangomarkkinat. Silti ajatus kansallisesta kuvataiteesta alkaa olla läpeensä outo käsite.

Kansallinen kuvataide tuo äkkiseltään mieleen Paanajärven paimenpojan ja kultakauden maalarien Koli-maisemat. On kuitenkin syytä muistaa, että esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela oli Kalevala-aiheisia teoksia maalatessaan varsin tietoinen kansainvälisestä taidemaailmasta ja sen virtauksista.

Kultakauden maalaukset ovat muuttuneet kansalliseksi kuvataiteeksi poliittisista syistä ja ennen muuta ajan saatossa kasvaessaan osaksi suomalaista visuaalista muistia. Vielä vähemmän kansalliseksi kuvataiteeksi voisi määritellä tällä hetkellä syntyvää nykytaidetta. Nykytaiteen luonteeseen eivät kuulu yksinkertaistavat määritelmät.

Sanapari suomalainen taide kuulostaa helpolta ymmärtää, mutta käytännössä sen määrittely on varsin vaikeaa. Tänä vuonna perustettiin uusi suomalainen taidepalkinto. Palkinto on suomalainen, koska sen jakaa Suomen taideakatemian säätiö. Palkinto myönnetään suomalaiselle kuvataiteilijalle.

Mutta mitä tarkoittaa suomalainen kuvataiteilija? Pitääkö taiteilijan olla Suomessa syntynyt vai riittääkö Suomen kansalaisuus? Mietitäänkö palkintoa jakaessa taiteilijan etnistä taustaa? Suomessa toimii kuvataiteilijoita, jotka ovat kotoisin eri puolilta maailmaa. Osalla heistä on Suomen kansalaisuus, osalla ei. Suomalaisia kuvataiteilijoita työskentelee kaikilla mantereilla.

Ovatko he kaikki suomalaisia kuvataiteilijoita? Minusta ovat. Ei ole mitään syytä rajata ketään pois. Mitä isompaa joukkoa voimme pitää suomalaisina taiteilijoina, sitä isompi joukko tekee taidetta, josta kansallisten instituutioidemme pitää olla kiinnostuneita suomalaisen taiteen nimissä.

Suomalaisen taiteen määrittely on vielä astetta vaikeampaa kuin suomalaisen taiteilijan. On mietittävä, onko Suomessa vierailevan kansainvälisen nykytaiteilijan teos suomalaista taidetta, jos se on Suomessa toteutettu ja tänne esille asetettu. Olemme lopulta loputtomalla suolla.

Nykytaiteen kansallisuuden määrittely on lähtökohtaisesti ongelmallista, koska hyvä nykytaide pakenee määrittelyä. Kansallisuuden kaltaiset lopulta varsin keinotekoiset rakennelmat eivät ole ylipäätään relevantteja minkään taiteenlajin osalta.

On kuitenkin historiallista merkitystä omaavia tapahtumia, joissa kansallisuudelle on totuttu antamaan iso merkitys. Yksi maailman tärkeimmistä nykytaidenäyttelyistä on yli satavuotias Venetsian biennaali, joka perustettiin nimenomaan kansallisen taiteen näyttelyksi.

Eri maat ovat rakentaneet Venetsiaan omia kansallisia näyttelypaviljonkeja. Näin on tehnyt myös Suomi, jonka paviljonki on Alvar Aallon suunnittelema. Biennaalilla on ajan saatossa ollut suuri merkitys kansallisen taiteen kansainvälistämisessä.

Kansallisen taiteen määritelmä ei silti ole enää relevantti edes Venetsiassa. Suomea on näyttelyssä edustanut muun muassa irakilaissyntyinen Adel Abidin vuonna 2007. Abidinin suomalaisuutta ei kukaan nykytaidemaailmassa enää kyseenalaistaisi. Siitä huolimatta hän kelpasi edustamaan vuonna 2011 myös Irakia maan paviljongissa. Tänä vuonna taas Saksaa edustaa näyttelyssä kiinalainen toisinajattelija ja kuvataiteen supertähti Ai Weiwei.

Kansallinen kuvataide, jos sellaista on aidosti koskaan ollut olemassakaan, on auttamattomasti vanhentunut käsitteenä ja määritelmänä.

Kirjoittaja on kuvataidekriitikko ja näyttelykuraattori.

Näkökulma vähemmistöpolitiikkaväestökulttuuri Suomi Ydin-lehti

Lue myös

(Kuva: Edgardo W. Olivera / CC BY 2.0)

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet
Kreikassa opetetaan koodausta paikallisille ja pakolaistaustaisille nuorille.
(Kuva:
Andrew Writer
/
CC BY 2.0
)

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.
(Kuva: Lei Han / CC BY-NC-ND 2.0)

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.