Marokko kariutti jälleen neuvottelut Länsi-Saharasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Marokko kariutti jälleen neuvottelut Länsi-Saharasta

Marokon pitäytyminen asemissaan jumitti jälleen kerran Länsi-Saharan neuvottelut konfliktin ratkaisusta.

Maima Mahamoud (vas), Polisarion edustaja Suomessa ja Polisarion yhteistyöministeri Salek Baba. (Kuva: Timo Mielonen)

Länsi-Saharan kansallisen vapautusliikkeen Polisarion ja Marokon väliset neuvottelut junnaavat yhä paikallaan, Suomessa vastikään vieraillut Polisarion yhteistyöministeri Salek Baba vahvisti.

YK:n Länsi-Saharan erityisedustajan yhdysvaltalaisen Christopher Rossin johdolla käydyt neuvottelut ovat olleet jo pitkään pattitilanteessa, joten tätä taustaa vasten Baban kommentti ei yllättänyt.

Baballa oli kuitenkin myös positiivinen uutinen. Ennen Yhdysvalloissa käytyä 7. kesäkuuta päättynyttä viimeisintä neuvottelukierrosta Länsi-Saharan ja Marokon edustajat olivat tavanneet epävirallisesti Maltalla.

"Näissä keskusteluissa oli sovittu, että kummankin osapuolen näkökannoista keskustellaan, samoin siitä, että neuvottelujen pohjana pidetään YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa, jonka mukaan länsisaharalaisten pitää osallistua ratkaisuun" Baba kertoi.

Maltalla saavutettu edistyminen kariutui kuitenkin, kun siirryttiin virallisiin Rossin johdolla käytyihin neuvotteluihin. Yhdysvalloissa Marokko ilmoitti Baban mukaan, että edellyttää esittämänsä autonomian hyväksymistä, jotta neuvotteluissa voitaisiin edetä. Polisario ei hyväksy Marokon ehdottamaa autonomiaa, vaan edellyttää, että Länsi-Saharan asema ratkaistaan kansanäänestyksessä.

"Marokko siis toisti vanhoja kannanottojaan, eikä keskusteluissa päästy vähääkään eteenpäin", Baba summasi.

Hänen mukaansa Marokon nopea kannan muutos kertoo osaltaan siitä, että se koettaa voittaa aikaa.

"Marokolla ei myöskään ole poliittista tahtoa ratkaista Länsi-Saharan kysymystä, vaikka se olisi helposti ratkaistavissa", Baba totesi.

Marokon pitäytyminen omissa asemissaan, joita Polisario ei hyväksy, johtuu Baban mukaan myös siitä, että Marokko voi luottaa EU:n ja erityisesti Ranskan poliittiseen tukeen.

"Myöskään kansainvälinen painostus Marokkoa kohtaan ei ole ollut riittävä, jotta neuvotteluissa olisi edistytty", Baba lisäsi.

Kansannousut myönteinen ilmiö

Tunisiasta käynnistyneet arabimaiden kansannousut ovat olleet Baban mukaan Länsi-Saharan kannalta myönteinen ilmiö. Marokossa liikehdintä alkoi 20. helmikuuta, jolloin maan pääkaupungissa Rabatissa järjestettiin ensimmäinen mielenosoitus. Mielenosoitukset ovat jatkuneet ja ne ovat levinneet myös muihin Marokon merkittäviin kaupunkeihin.

Uutistoimisto UPI:n mukaan 6. kesäkuuta Casablancassa ja Rabatissa järjestettyihin hallituksenvastaisiin mielenosoituksiin osallistui noin 60 000 ihmistä, jotka vaativat tyrannian kukistamista.

Baban mukaan mielenosoittajat vaativat uutta perustuslakia, jonka pitää saada kansan, ei kuninkaan, hyväksyntä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia