Kolumni: Egyptin veriset päivät | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kolumni: Egyptin veriset päivät

"Tuntuu hieman nololta korostaa erikseen sellaista itsestään selvää asiaa kuin, että siviilejä ei saa ampua, vaikka näillä olisi omista käsityksistä poikkeavia mielipiteitä", pohtii Hannu Reime.


Tämä teksti on julkaistu alun perin 20. elokuuta Ylen Ykkösaamun tiistaikolumnina.

Mitä yhteistä on tapahtumilla, jotka sattuivat Etelä-Afrikan Sharpevillessa maaliskuussa 1960, Tlatelolcon aukiolla Meksikon pääkaupungissa lokakuussa 1968, Tienanmenin aukiolla Pekingissä kesäkuussa 1989 ja Kairossa elokuussa 2013, viime keskiviikkona? Kaikissa näissä paikoissa aseistettu poliisi, turvallisuusjoukot, sotilaat, lyhyesti sanottuna valtion väkivaltakoneisto hajotti hallituksen vastaisen mielenosoituksen ampumalla kovilla ja tappaen kymmeniä tai satoja siviilejä ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Syyt mielenosoituksiin ja niiden veriseen tukahduttamiseen viranomaisten siunaamalla joukkomurhalla olivat erilaisia kussakin tapauksessa. Etelä-Afrikassa osoitettiin mieltä rasistisia passilakeja vastaan, Meksikossa ja Kiinassa nuoret radikaalit vaativat demokratiaa ja jonkinlaista sosialismia, Egyptissä uhrit olivat poliittisen islamin kannattajia.

"Tuntuu hieman nololta korostaa erikseen sellaista itsestään selvää asiaa kuin, että siviilejä ei saa ampua, vaikka näillä olisi omista käsityksistä poikkeavia mielipiteitä."

Aseettomien siviilien tappaminen on aina tuomittavaa siitä riippumatta, millaisia tavoitteita niillä yksilöillä ja ryhmillä on, jotka ovat nostattaneet vastaansa valtion vihan. Poliittisesta islamista voi ajatella mitä tahansa; itse olen sitä mieltä, että uskontoa ei tulisi sotkea politiikkaan. Mutta kun hirviön näköisiksi sonnustautuneet valtion viralliset tappajat ampuvat ihmisiä kuin jäniksiä, on vaikeaa tuntea muuta kuin kuvottavaa puistatusta ja myötätuntoa uhrien omaisia kohtaan. Arabimaailmaan ja Lähi-itään erikoistunut brittiläinen toimittaja Robert Fisk joutui viime viikolla todistamaan luotien surmaamien kymmenien kuolleitten röykkiöitä ruumishuoneella eräässä tyypillisessä köyhien kaupunginosassa Kairossa.

Tuntuu hieman nololta korostaa erikseen sellaista itsestään selvää asiaa kuin, että siviilejä ei saa ampua, vaikka näillä olisi omista käsityksistä poikkeavia mielipiteitä. Viime viikkojen tapahtumat Egyptissä osoittavat kuitenkin, että asia ei aina ole itsestään selvä.

Huomattava osa egyptiläisistä näyttää tukevan armeijan toimia, ellei siviilien joukkomurhaa sinänsä, niin ainakin vallankaappausta, jolla Muslimiveljeskuntaa edustanut presidentti Muhammad Mursi syrjäytettiin heinäkuun alussa. Presidentin syrjäyttäminenhän laukaisi muslimiveljien mielenosoitukset, jotka jatkuivat koko viime kuun, ja joihin armeija vastasi kovin ottein.

Saksalaisen viikkolehden Der Spiegelin toimittaja on haastatellut Kairossa aktivisteja, jotka kevättalvella kaksi vuotta sitten olivat yhdessä muslimiveljien kanssa kaatamassa Hosni Mubarakia, Egyptiä yli kolmekymmentä vuotta itsevaltaisesti hallinnutta ja armeijan tukemaa presidenttiä. Nyt monet niistä ryhmistä, jotka silloin halusivat vapauttaa Egyptin sotilaiden holhouksesta, antavat tukensa armeijan toimille islamisteja vastaan.

Spiegelin toimittaja Ulrike Putz kertoo nuoresta lakimiehestä, joka on erikoistunut ihmisoikeuskysymyksiin, ja joka siitä syystä istui toistamiseen Mubarakin vankiloissa. Amir Salim oli aktiivisesti mukana kansanliikkeessä, joka syrjäytti Mubarakin kevättalvella 2011. Sen jälkeen hän perusti järjestön, jonka tavoitteena on Egyptin yhteiskunnan vapauttaminen sotilasvallasta, ja viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan hän analysoi Mubarakin aikaista poliisivaltiota. Nyt Salim ylistää samoja sotilaita ja poliiseja siitä, että nämä ovat kaataneet Mubarakin seuraajan, epäilemättä autoritaarisen, mutta yhtä kaikki vaaleilla valitun Mursin.

Salimin mielestä muslimiveljet on juurittava yhteiskunnasta. Heidät on suljettava vankilaan viimeistä häirikköä myöten. Kun toimittaja kysyy, mitä tämä lakimies ajattelee poliisien ampumista kuolleista ja haavoittuneista aukiolla, jonne islamistit olivat leiriytyneet, hän saa vastaukseksi kysymyksen: entä niiden oikeudet, jotka asuvat aukion varrella? Eikö heillä ole oikeus häiriöttömään elämään?

Toinen saksalaistoimittajan haastattelema aktivisti kieltäytyy tuomitsemasta asevoimien toimia sillä perusteella, että leiriytyneitä protestoijia oli kehotettu hajaantumaan. Mursin syrjäyttämisestä hän ei suostu käyttämään vallankaappaus-sanaa.

Kuulee Kairossa tietenkin myös muunlaisia mielipiteitä maallistuneitten piiristä. Ulrike Putz siteeraa Mubarakin kaatamisessa mukana ollutta nuorta insinööriä Ashrif Arubia, joka sanoo, että hänen suurin pelkonsa näyttää käyneen toteen. Egyptiläiset eivät enää pidä vastustajinaan valtiota ja viranomaisia, vaan toisia egyptiläisiä, niitä, joiden mielipiteet poikkeavat omista. Arubi kertoo itse joutuneensa vihaviestien pommitukseen. Tällä hetkellä olisi liian vaarallista järjestää mielenosoitusta islamistien ampumista vastaan. Egyptin länsimieliset liberaalit ja sotilaat ovat löytäneet toisensa, siinäkin yksi arabikevään käänteistä.

Vahva mies Egyptissä on nyt asevoimien komentaja, kenraali Abdul Fattah al-Sisi. Voi olla, että hän onnistuu ankaralla repressiolla painamaan muslimiveljet maan alle. Islamistit saattavat vastata yksittäisillä terroriteoilla tai polttamalla koptien, Egyptin kristittyjen, kirkkoja. Jo viime viikolla kopteja vastaan hyökättiin eri puolilla maata.

Muslimiveljeskunnan murskaaminen poliittisena ja yhteiskunnallisena voimana saattaa kuitenkin osoittautua liian kovaksi palaksi jopa armeijalle. Järjestöllä on vuosikymmenien kokemus maanalaisesta toiminnasta Nasserin ja hänen seuraajiensa aikana. Asevoimien ohella veljeskunta on ainoa hyvin järjestäytynyt ryhmä Egyptissä. Ulkovallat sopeutuvat nopeasti uuteen tilanteeseen. Ne saattavat tuomita "liiallisen" väkivallan, mutta siinä kaikki. Yhdysvallat on Egyptin tärkein liittolainen, ja sillä on 1970-luvun alusta lähtien ollut hyvin läheiset suhteet maan armeijaan, joka saa amerikkalaisilta toista miljardia dollaria sotilasapua vuosittain. Tällä avulla lunastetaan muun muassa se, että Egypti ei katkaise rauhansopimusta Israelin kanssa, kohtelipa Israel palestiinalaisia kuinka kovakouraisesti tahansa Gazassa ja Länsirannalla.

Ei amerikkalaisilla tosin ollut mitään vaikeuksia Egyptin kanssa sinäkään aikana, kun nyt syrjäytetty Muhammad Mursi toimi maan presidenttinä. Muslimiveljeskunta on pohjimmiltaan hyvin konservatiivinen järjestö, eikä sitä edustanut presidentti tehnyt vuoden kestäneen virassaolonsa aikana mitään, mikä olisi vaarantanut Yhdysvaltojen intressejä. Käsitys poliittisesta islamista radikaalina voimana on suureksi osaksi propagandistista harhaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia