Asiantuntijat esiin! | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Asiantuntijat esiin!

Turvallisuuspolitiikan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteutukseen tarvitaan lisää naisia asiantuntijoiksi, kirjoittaa Jarmo Pykälä.


Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Pax-verkkolehden numerossa 03/2014.

Tavanomaisten aseiden tarkastelukonfrenssi YK:ssa toukokuussa 2014. Kokous käsitteli autonomisia aseita ja kuuli 17 asiantuntijaa. Heidän joukkoonsa ei mahtunut yhtäkään naista.

"Onko naisilla mitään sanottavaa autonomisista aseista", tivasi New Yorkin yliopiston Sarah Knuckey. Kokouksen järjestäjien mukaan soveltuvia naispuhujia ei ollut. Knuckey listasi vajaat kolmekymmentä autonomisten aseiden naisasiantuntijaa. Heistä osa osallistui kokoukseen. YK:ssa on tiedostettu tarve lisätä naisten osallistumista turvallisuuspolitiikan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteutukseen.

Haasteeseen on pyritty vastaamaan turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla numero 1325: Naiset, rauha ja turvallisuus. Naisasiantuntijoiden sivuuttaminen YK:n omassa kokouksessa oli monille liikaa.

"Tällä kertaa ei kuitenkaan pyydetty lisää naisia saliin, vaan miehiä marssimaan ulos."

Tällä kertaa ei kuitenkaan pyydetty lisää naisia saliin, vaan miehiä marssimaan ulos. Asekysymyksiin keskittynyt Article 36 -järjestö laittoi liikkeelle miehille suunnatun aloitteen. Siinä alan päättäjiä, tutkijoita ja aktivisteja pyydetään olemaan osallistumatta sellaisiin paneeleihin, joissa on puhujina vain miehiä.

Puhujiksi pyydettyjen miesten tulee osoittaa naisasiantuntijoita kutsuttavaksi itsensä asemesta tai lisäksi. Jos paneelin koostumusta ei saada tasa-arvoiseksi, ovat aloitteen allekirjoittaneet miehet luvanneet olla osallistumatta paneeliin. Rauhan ja turvallisuuden tutkimusverkosto SaferGlobe toi aloitteen myös Suomeen. Tiiminvetäjä Johannes Lehtinen kertoo mukaan lähtemisen olleen hänelle itsestään selvää.

"Meillä on mukana toiminnassa useita turvallisuuspolitiikan naisasiantuntijoita. Esimerkiksi asevalvontaa tutkiva Elli Kytömäki, ydinaseriisuntaa tutkiva Tytti Erästö sekä sodankäynnin kaupallistumista ja kyberturvallisuutta tutkiva Mirva Salminen ovat kansainvälisen tason asiantuntijoita. Saferglobelaisten lisäksi mukaan ovat Suomesta lähteneet ainakin maanpuolustuskorkeakoulun professori Juha Mäkinen ja Taprin tutkimusjohtaja Tuomo Melasuo."

Suomi on pitänyt päätöslauselmaa 1325 ja tasa-arvoa ulkopolitiikkansa keskiössä. Siinä missä ulkomaita on vaadittu nostamaan naisten osuutta, on Suomen sisällä koko asia jäänyt vähälle huomiolle. Esimerkiksi Suomen toimikunnan Euroopan turvallisuuden edistämiseksi yhdistyksen elokuussa järjestämän Lohjan maanpuolustusseminaarin puhujista yksikään ei ollut nainen.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius kertoo tilanteen olevan alalla aivan tavallinen. Esimerkiksi turvallisuuspolitiikkaa Naton näkökulmasta käsitelleessä Suomenlinnan elokuisessa seminaarissa olleen noin 80 osallistujaa, joista kolme oli naisia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia