Näkökulmat Aseistariisunta

Aseita vai kehitysapua?

Usein Suomen asevarustelua perustellaan "uskottavan puolustuksen" välttämättömyydellä ilman, että puututaan uskottavuuden sisältöön tai tulevaisuuden vaihtoehtoihin, kirjoittaa Risto Kekkonen.
(Kuva: Olli Vainio / cc 2.0)

Artikkeli on julkaistu alun perin Rauhan Puolesta -lehden numerossa 2/2015.

On totta, että asevarustelu johtaa sotaan. Kukaan ei tiedä, mihin aseriisunta johtaa." - Henrik Tikkanen

Usein Suomen asevarustelua perustellaan "uskottavan puolustuksen" välttämättömyydellä ilman, että puututaan uskottavuuden sisältöön tai tulevaisuuden vaihtoehtoihin.

Asevarustelun vuosittaiset kustannukset maailmassa ovat ylittämässä 1800 miljardin dollarin rajan. Ihmiskunnan voimavarojen ja luonnonvarojen tuhlaus jatkuu ilman että asevarustelun vähentäminen edes ilmastonmuutoksen torjumiseksi olisi saanut missään osakseen huomiota.

Varustelun jatkuminen on merkinnyt edullisia toimituksia aseteollisuudelle ja samalla niissä toimiville hyvin palkattuja työpaikkoja. Se on perustunut vahvasti juurtuneeseen miehisen voimapolitiikan ja sotakulttuurin hyväksimiselle taustalla vaikuttavine viholliskuvineen.

Kuitenkin laajasti tunnustetaan, että aseilla ei pystytä ristiriitoja ratkaisemaan ja että asevarustelu on kasvava uhka koko ihmiskunnan turvallisuudelle. Se on myös syvässä ristiriidassa YK:ssa hyväksyttyjen tavoitteiden kanssa. Kohtalokkainta on se, että kehitysmaissa vallitsevaa miljardin ihmisen ahdinkoa köyhyysrajan alapuolella ei ole saatu poistettua.

Ei ole esitetty mitään vertailuja siitä, miten monia ihmishenkiä kehitysmaissa voitaisiin pelastaa asehankintoihin käytetyillä varoilla. Ei ole myöskään kerrottu, kuinka suuret päästöt aseiden valmistus tuottaa.

Suomessa ilmeisesti Ukrainan tilanteesta säikähtäneet ovat innostuneet puolustusmäärärahojen korottamisesta. Erityisesti puolustusministeri Haglund toistuvasti esittää Hornet-hävittäjien uusimisen välttämättömyyttä kuitenkin unohtaen, että hävittäjätukikohdat – kuten muutkin strategiset kohteet – voidaan hetkessä lamauttaa rajan taakse sijoitetuilla ohjuksilla.

Ahon hallituksen vuonna 1990 tilaamat koneet hankittiin ilman perusteellisempia selvityksiä, päätös eduskunnassa perustui ennemminkin vastaostojen saamiseen. Kenraali Vesterisen lausunnosta maavoimien suuremmasta tarpeesta ei välitetty, ja ilmavoimien komentajan Heikki Nikusen perustelu "hävittäjien tarpeellisuudesta strategisten perusarvojen kunnossapitämiseksi" eli symbolisesta merkityksestä edusti siten selvää sotakulttuurin ihannointia.

"Ei ole esitetty mitään vertailuja siitä, miten monia ihmishenkiä kehitysmaissa voitaisiin pelastaa asehankintoihin käytetyillä varoilla."

Tekniikka elämää palvelemaan eli TEP keräsi silloin 32:n arvostusta saaneen vaikuttajan nimet, Georg Henrik von Wrightistä alkaen, vetoomukseensa hallitukselle päätöksen siirtämiseksi sekä ehdotti kansanedustajille osoittamansa kyselyn perusteella pienempää hankintamäärää, mutta vaihtoehtoa ei saatu käsittelyyn.

Nykytilanteessa tiedetään, että hyökkääjä voi ohjusiskuin lamauttaa ja tuhota tärkeät strategiset kohteet yhä tarkemmin ja kauempana, myös hävittäjäkentät. Ohjustorjunta olisi niin kallista, ettei sitä ole missään vielä pystytty toteuttamaan. Hyökkäysohjukset, kuten kaikki hyökkäysaseet, ovat siten suurin aseellinen turvallisuusuhka.

Turvallisuustilannetta globaalisen vastuun kannalta voidaan ilmentää vertaamalla kehitysavun suhdetta puolustusmenoihin eri maissa. Tilanne on heikoin Yhdysvalloissa. Suomi sijoittuu keskikastiin, kun muut Pohjoismaat ovat kärjessä.

Konkreettiseksi tavoitteeksi tulisi ottaa puolustusmenojen vähentäminen kehitysavun tasolle, mikä merkitsee käytännössä kehitysavun nostamista ja puolustusmenojen supistamista useimmissa maissa. Kun hyökkäysaseita rajoitetaan, puolustusaseiden tarve samalla vähenee.

Kohdentamalla varustelutuhlauksesta vapautuvia varoja ja tuotantokapasiteettia välttämättömiin, erityisesti ekoteknologisiin hankkeisiin, päästään kehitysmaissa kestävälle ja inhimilliselle tasolle. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon pitää esimerkiksi sähköistämistä kehitysmaissa yhtenä välttämättömimmistä hankkeista.

Asevarustelun sijaan Suomessa on kiinnitettävä huomiota rauhankulttuurin edistämiseen ja yhteistyön kehittämiseen, pelastus- ja katastrofipalveluihin sekä onnettomuustilanteiden ennaltaehkäisyyn. Naton tulo Suomeen on edelleen torjuttava, koska se estää lisävarustelua Suomessa ja itärajan takana sekä vähentää Venäjän voimakasta Nato-pelkoa.

Tarvitaan uutta, luovaa rauhantahtoista ajattelua. On tullut aika korvata Nato YK:n ja EU:n suojelujoukoilla. On aika säilyttää Itämeremme "Rauhan merenä", jonne eivät sotalaivat sovi!

Suomi voi olla esimerkkinä maailmalle: enemmän turvallisuutta vähemmällä varustelulla. Niin saamme pitää sijamme rauhantahtoisten, edistyksellisten valtioiden joukossa!

NäkökulmaAseistariisunta kehitysyhteistyösota ja rauhaaseet & armeija Suomi Rauhan PuolestaSuomen Rauhanpuolustajat

Lue myös

Robotti mielenosoituksessa
Autonomisten asejärjestelmien nopea kehitys huolestuttaa monia, sillä ne voisivat syyllistyä jopa kansainvälisten oikeuden rikkomuksiin.
(Kuva:
Sharron Ward
/
Campaign to Stop Killer Robots
/
CC BY-NC 2.0
)

YK:ssa keskustellaan tappajaroboteista – täyskielto ei lähelläkään

Autonomisia asejärjestelmiä kehitetään jo hyvää vauhtia. Aiheesta järjestetään nyt ensimmäinen virallinen kokous, mutta asialistalla ei ole sopimusta aseiden kieltämisestä.
ydinaseet kieltävän sopimuksen allekirjoitus
Ydinaseet kieltävän sopimuksen allekirjoitustilaisuus syyskuussa YK:ssa.
(Kuva:
Kim Haughton
/
UN Photo
)
Mielenosoitus asekauppasopimuksen puolesta
Järjestöt kampanjoivat pitkään asekauppasopimuksen puolelta. Kuva mielenosoituksesta vuodelta 2012.
(Kuva:
Alex Donohue
/
CC BY-NC-ND 2.0
)

Asekauppa ihmisoikeuksia rikkoviin maihin jatkuu kansainvälisestä sopimuksesta huolimatta

Kansainvälisessä asekauppasopimuksessa mukana olevat maat rikkovat jatkuvasti sopimusta ja myös raportoivat omasta aseviennistään löperösti, moittivat kansalaisjärjestöt.