Näkökulmat

Ääriryhmien mosaiikki

Keskusvallan hylkäämästä, kurjistuneesta Pohjois-Malista kehkeytyi ääri- ja rikollisliikkeiden tukialue, kirjoittaa Aino Haavisto.
(Kuva: Oxfam International / cc 2.0)

Naiset verhottiin huntuihin. Siveettömästi käyttäytyneitä ruoskittiin toreilla. Varkailta katkaistiin raajoja. Uskonnollisesti maltillisena tunnetun Malin pohjoisosat joutuivat keväällä 2012 alistumaan islamistiryhmien ankaraan shariakomentoon.

Miten tällaiseen päädyttiin?

"Malin pohjoisosissa väkivalta on kuulunut arkipäivään maan itsenäisyyden ensimetreiltä lähtien", pohjustaa kansainväliseen turvallisuuteen perehtynyt ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.

Nykyisen kriisin hahmottamiseksi on palattava ajassa itsenäisen Malin alkulähteille, Ranskan siirtomaa-aikaan.

"Nykyisen kriisin hahmottamiseksi on palattava ajassa itsenäisen Malin alkulähteille, Ranskan siirtomaa-aikaan."

1800-luvun lopulta lähtien Ranska piirteli länsiafrikkalaiseen hiekkaan rajoja jokseenkin sattumanvaraisesti. Vuosisatoja erillään eläneitä kansoja niputettiin yhteen.

Niin myös nykyisen Malin alueilla etelän tummaihoisista kansoista sekä pohjoisen tuaregeista ja arabeista koottiin Ranskan Sudaniksi kutsutun siirtomaan alamaiset.

Erityisesti Saharan alueilla vuosituhansia paimentolaisina eläneet, feodaalista järjestelmää vaalineet tuaregit vastustivat kolonialistista hallintoa.

Vuonna 1960 Mali itsenäistyi.

"Itsenäisessä valtiossa pohjoisen vähemmistökansojen tilanne heikkeni entisestään. Ne jäivät paitsi merkittävistä valta-asemista", Aaltola sanoo.

Valta keskittyi etelän kansoille – tai pikemiminkin niihin kuuluville eliiteille.

Alusta lähtien tuaregien keskuudessa koettiin, ettei Malin tasavaltaa ollut perustettu palvelemaan heidän tarpeitaan, Aaltola kuvaa.

"Valta on edelleen vinoutunut etelän eliittien hyväksi", hän lisää.

Paitsi vallan lipeämisestä väestön ulottumattomiin, Pohjois-Mali on kärsinyt kautta vuosikymmenten myös äärimmäisestä köyhyydestä ja kehittymättömyydestä.

Puutetta ja osattomuutta on toki koettu koko maassa. Sisämaavaltiolla ei ole taloudellisesti tärkeää yhteyttä merelle. Mahdollisia uraaniesiintymiä lukuun ottamatta luonnonresursseja on vähänlaisesti. Valtaeliitit kahmivat omiin taskuihinsa sen, minkä irti saavat.

Vuonna 2012 maa asettui YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla 175. sijalle 187 valtion joukossa. Lukutaitoisia on vain neljännes aikuisväestöstä.

Pohjois-Malin kurjuus on kuitenkin vielä paljon eteläistä syvempää. Aavikolla toimeentulon edellytykset jäävät niukoiksi. 1970-luvulla äärimmäinen kuivuus johti laajalti nälänhätään.

"Lisäksi keskusvalta on jatkuvasti laiminlyönyt pohjoisten alueiden kehittämistä", Aaltola sanoo.

Pohjois-Malin ensimmäiset separatistikapinat sijoittuvat jo 1960-luvulle. Tuaregit vaativat laajempaa itsemääräämisoikeutta sekä taloudellisia resursseja.

Jatkoa kapinointiin oli luvassa seuraavina vuosikymmeninä. 1990-luvulla taistelut yltyivät niin kiivaiksi, että suuria väestömassoja pakeni naapurimaihin.

Hallituksen joukot kuitenkin kukistivat kapinat yhden toisensa jälkeen. Paimentolaisilla ei ollut takanaan sotilaskoulutusta eikä käytettävissään kunnollisia aseita.

"Kansannousuista seurasikin tuaregeille entistä huonompaa kohtelua, jopa vainoa", Mika Aaltola sanoo.

Perustukset koston kierteelle oli valettu.

Osa köyhistä, työttömistä tuaregi-miehistä etsi toimeentuloa naapurimaista. 1970-luvulta alkaen moni lähti palkkasoturiksi Muammar Gaddafin johtamaan Libyaan.

"Gaddafin kukistuttua vuonna 2011 näitä miehiä, modernin sotilaskoulutuksen saaneita, hyvin aseistettuja tuaregi-taistelijoita, alkoi kuitenkin virrata takaisin Maliin", Aaltola kertoo.

Uuden separatistikapinan ainekset olivat koossa.

Tammikuussa 2012 alkanut tuaregi-liikehdintä paljastui pian entistä kunnianhimoisemmaksi. Azawadin kansallisen vapautusliikkeen MNLA:n, nimissä taistelevat separatistit ilmoittivat tavoittelevansa pohjoisten alueiden, "Azawadin" itsenäisyyttä.

Malin asevoimien taistelukunto ei ollut koskaan ollut kehuttava, mutta tuaregi-paimentolaisia vastaan hallituksen joukot olivat tottuneet pärjäämään. Nyt armeija sai järkyttyä MNLA:n taistelutaidoista, aseistuksesta ja sitkeydestä.

Maan johdon valtasi paniikki.

Seurasi sotilasvallankaappaus, yksi monista Afrikan historiassa. Malin keskusjohdon pakka oli täysin sekaisin.

Hallituksen joukkoja tieltään työntävä MNLA ei kuitenkaan edustanut koko pohjoisen väestöä. Oikeastaan liike ei voinut puhua edes tuaregi-kansan nimissä. Kautta vuosisatojen tuaregi-klaanien välillä oli esiintynyt keskinäistä kilpailua ja vastakkainasettelua.

Niin Azawadin vapautusliikkeenkin kilpailijaksi oli noussut muita tuaregi-klaaneja edustava ryhmittymä, uskonnollisuutta korostava Ansar Dine. Sen joukkojen taidot pohjautuivat niin ikään libyalaiseen koulutukseen.

"Ansar Dinen lisäksi Pohjois-Malin valvomattomilla lakeuksilla oli alkanut 2000-luvulla viihtyä kansainvälisiä islamistisia ryhmittymiä, kuten Islamilaisen Maghrebin al-Qaidaan, AQMIin, kuuluvia soluja", Aaltola kertoo.

AQMI on profiloitunut länsimaisten ihmisten kidnappaajana sekä Etelä-Amerikasta saapuvien huumeiden salakuljettajana.

Pohjois-Malin osuuksilla rikolliset saattoivat liikkua vapaasti. Alue oli kuin "ei kenenkään maata", jota kukaan ei valvonut.

"Malin hallitus ei ilmeisesti ainoastaan sallinut rikollisten läsnäoloa pohjoisessa. Todennäköisesti keskeiset vallankäyttäjät tekivät myös yhteistyötä terroristien kanssa", Aaltola jatkaa.

Valtiokoneiston edustajat lienevät käärineet rikollisyhteyksistään sievoisia summia rahaa. Lisäksi yhteistyöhön ovat mahdollisesti johtaneet sotataktiset syyt.

"Malin hallitus saattoi houkutella islamisteja maan pohjoisosiin tuaregien vastustajiksi", Aaltola pohtii.

Kevään 2012 tilanteessa opportunistiseksi luonnehdittu AQMI näki joka tapauksessa herkullisen sauman toiminta-alueensa laajentamiseen ja asemansa vakiinnuttamiseen Malissa.

Malin heikko väliaikaishallitus ei siten saanutkaan vastaansa ainoastaan itsenäisyyttä tavoittelevia separatisteja. Sen sijaan se kohtasi vähintään kolme fanaattisesti asennoitunutta, sotilaallisesti pätevää ja hyvin aseistettua ääriryhmittymää.

"Jonkin aikaa Ansar Dine ja AQMI tukivat MNLA:n taistelua hallitusta vastaan", Mika Aaltola sanoo.

Ryhmittymät ottivat helpohkosti haltuunsa pohjoisen suuret kaupungit, Timbuktun, Gaon ja Kidalin. Huhtikuussa 2012 MNLA julisti Azawadin itsenäiseksi valtioksi.

Malin armeijan kaaduttua MNLA sai kuitenkin huomata islamistien yhteistyöhalujen häviävän. Ansar Dine ja al-Qaida valtasivat siltä ripeässä tahdissa suuren osan pohjoisista alueista.

MNLA oli toiminut Troijan hevosena uskonnollisille fanaatikoille ja ulkomaisille rikollisille. Vuoden 2012 lopulla Malin neuvoton väliaikaishallitus kääntyi kansainvälisen yhteisön puoleen. Oli käynyt selväksi, ettei maan armeijalla olisi keinoja ääriryhmittymien lyömiseen.

YK-operaatiota ei kuitenkaan voitu ajatella näin nopealla aikataululla. Länsiafrikkalaiset Ecowas-joukot olivat nekin hajallaan.

"Kun islamistit lähestyivät tammikuussa 2013 pääkaupunkia Bamakoa, hallitus painoi hätänappia: se pyysi apuun entisen siirtomaaisännän Ranskan", Aaltola kuvaa.

Ranska tarttuikin toimeen, pelastajan sädekehä ympärillään.

"Sotilasoperaationa Ranskan interventio näyttäisi onnistuneen. Muun muassa ilmaiskuillaan se on pakottanut islamistit perääntymään", Aaltola kertoo.

Interventio on saanut osakseen myös Malin siviiliväestön laajan tuen.

"Ranskan motiivien puhtautta kuitenkin epäillään yleisesti. Moni korostaa, että voimayhtiö Areva louhii rajan takaa Nigeristä leijonanosan ydinenergiamahti Ranskan käyttämästä uraanista. Ranska turvaisi siis alueella myös omia taloudellisia etujaan", Aaltola sanoo.

Niin tai näin, Mali tarvinnee Ranskaa vielä vuosien ajan. Maan oman armeijan koulutus on alkutekijöissään. Afrikkalaisillakaan joukoilla ei ole yleisen arvion mukaan vielä moneen toviin valmiuksia taistella itsenäisesti sirpaloituneita ääriryhmiä vastaan.

Pysyvää rauhaa Ranska ei kuitenkaan pysty malilaisille tarjoamaan.

"Islamistit ovat vetäytyneet kätköihinsä, osittain Etelä-Libyaan asti. Siellä niiden kapina kytee. Ne odottavat Ranskan vetäytymistä", Aaltola arvioi.

Vaikka MNLA on siirtynyt Ranskan puolelle ja ilmaissut valmiutensa neuvotteluihin, senkin pyrkimykset lienevät tosiasiassa ennallaan. Aaltolan mielestä MNLA:n myönnytykset vaikuttavat taktisilta.

"Rauhanneuvotteluihin Malilla on vielä matkaa", Aaltola kiteyttää.

NäkökulmaMalin kriisi politiikkaaseet & armeijakonfliktiturvallisuus Mali Ydin-lehti

Lue myös

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.