Eurooppa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eurooppa

Eurooppalaisilla synkät taloudelliset odotukset tästä vuodesta

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Keskimäärin vain joka kahdeksas kansainväliseen kyselyyn osallistunut eurooppalainen uskoo kotimaansa taloudellisen tilanteen paranevan vuoden 2014 aikana.

Euroopan neuvosto: Vyönkiristykset heikentäneet ihmisoikeuksia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Euroopan neuvosto: Vyönkiristykset heikentäneet ihmisoikeuksia

Jo ennestään marginalisoituneiden ja haavoittuvien ryhmien asema on murentunut eniten, todetaan ihmisoikeuskomissaarin raportissa.

Kysely: Liuskekaasu epäilyttää eurooppalaisia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kysely: Liuskekaasu epäilyttää eurooppalaisia

Eurooppalaisten selvä enemmistö suhtautuu joko täysin kielteisesti tai varauksella liuskekaasun tuottamiseen, paljastuu Euroopan komission tekemästä tutkimuksesta.

Yli kymmenesosa EU:n kehitysavusta palaa takaisin unionille

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Yli kymmenesosa EU:n kehitysavusta palaa takaisin unionille

EU on oman kehitysapunsa suurin yksittäinen vastaanottaja, kritisoidaan tuoreessa AidWatch-raportissa.

Talouskriisi ajanut miljoonia eurooppalaisia köyhyyteen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Talouskriisi ajanut miljoonia eurooppalaisia köyhyyteen

Punaisen Ristin kattojärjestön mukaan nykyisin myös entistä useammalla työssäkäyvällä on toimeentulovaikeuksia.

Talouskuri uhkaa lisätä lapsityötä Euroopassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Talouskuri uhkaa lisätä lapsityötä Euroopassa

Euroopan valtioiden välinpitämättömyys lapsityön selvästi kasvaneista riskeistä huolestuttaa Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaaria.

Monsanto perääntyy Euroopan GMO-markkinoilla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Monsanto perääntyy Euroopan GMO-markkinoilla

Maatalousjätti on päättänyt vetäytyä ainakin osittain Euroopan GMO-siemenmarkkinoilta yhtiön kohtaaman vastustuksen takia.

Selvitys: Valtaosassa Bangladeshin vaatetehtaista romahdusriski

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Selvitys: Valtaosassa Bangladeshin vaatetehtaista romahdusriski

Miljoonat bangladeshilaiset nuoret naiset vaarantavat henkensä valmistessaan vaatteita kansainvälisille vaateketjuille.

Yhdysvaltoja syytetään takinkäännöstä Euroopan ydinasepolitiikassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Yhdysvaltoja syytetään takinkäännöstä Euroopan ydinasepolitiikassa

Jos Eurooppaan sijoitettujen taktisten ydinaseiden uudistusohjelma toteutuu, Yhdysvaltojen ydianasekapasitetti kasvaa merkittävästi, arvioi asiantuntija.

Tilaa aihepiirin Eurooppa RSS-syöte