Sudan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sudan

Avustusjärjestöt vaikeuksissa Sudanissa – Tiloja ryöstelty, sairaaloista loppuvat tarvikkeet

Sudanin lippu muuriin kuvattuna.

Avustusjärjestöt vaikeuksissa Sudanissa – Tiloja ryöstelty, sairaaloista loppuvat tarvikkeet

Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoo, että potilaita kuoli, koska sen tukemassa sairaalassa Pohjois-Darfurissa ei ollut leikkauskapasiteettia ja muut alueen sairaalat olivat kiinni. Humanitaarinen tilanne on vakava, sillä jo ennen taisteluiden alkamista kolmannes maan väestöstä tarvitsi apua.

Sudanissa vakava ruokakriisi – Satoja tuhansia lapsia voi kuolla aliravitsemukseen, varoittaa Unicef

Hirssinjyviä.

Sudanissa vakava ruokakriisi – Satoja tuhansia lapsia voi kuolla aliravitsemukseen, varoittaa Unicef

Sudan on vallankaappauksen, äärimmäisten sääilmiöiden ja konfliktien kurimuksessa. Jo kolmannes väestöstä kärsii nälästä.

Yli 100 000 paennut Sudanin Darfurissa – Väkivalta alkoi pian rauhanturvaajien lähdettyä

Miehiä istumassa maassa, toisella puolella rauhanturvaajia tuoleilla.

Yli 100 000 paennut Sudanin Darfurissa – Väkivalta alkoi pian rauhanturvaajien lähdettyä

Noin 250 ihmistä on kuollut tammikuun puolivälin jälkeen tapahtuneessa kahdessa kahakassa. YK pelkää, että väkivalta kasvaa, kun vanhat jännitteet nousevat taas pintaan.

Sudan kärsii rajuista tulvista – Niilin pinta korkeimmillaan sataan vuoteen

Silta joen yli Khartumissa Sudanissa.

Sudan kärsii rajuista tulvista – Niilin pinta korkeimmillaan sataan vuoteen

Poikkeuksellisen raju sadekausi on vaikuttanut satojen tuhansien ihmisten elämään Sudanissa. Vaarana ovat etenkin likaisen veden mukana leviävät taudit. Myös koronaviruksen ehkäisy on vaikeutunut.

Sudan kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen – Toimenpiteestä saa jatkossa kolmen vuoden vankeustuomion

Silta joen yli Khartumissa Sudanissa.

Sudan kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen – Toimenpiteestä saa jatkossa kolmen vuoden vankeustuomion

Sudan tunnettiin aiemmin maana, jossa naiset eivät muun muassa saaneet käyttää housuja julkisella paikalla. Nyt maa ottaa tasa-arvoharppauksen, sillä väliaikainen hallitus on kieltämässä tyttöjen sukuelinten silpomisen.

Massiivinen rokotuskampanja lähes päätöksessään: Sudanissa on rokotettu yli yhdeksän miljoonaa lasta tuhkarokkoa ja poliota vastaan

Nainen valmistelee rokotetta

Massiivinen rokotuskampanja lähes päätöksessään: Sudanissa on rokotettu yli yhdeksän miljoonaa lasta tuhkarokkoa ja poliota vastaan

Sudan on rokottanut kevään aikana valtavan määrän lapsia tuhkarokkoa ja poliota vastaan. Tuhkarokko on Sudanissa tappavin rokotuksilla ehkäistävissä olevista taudeista.

Protestit jatkuneet Sudanissa – Mielenosoittajat haluavat siviilihallinnon

Rakennuksia Sudanin pääkaupungissa Khartumissa

Protestit jatkuneet Sudanissa – Mielenosoittajat haluavat siviilihallinnon

Sudanissa iloittiin eilen 30 vuotta hallinneen presidentti Omar al-Bashirin syrjäyttämisestä. Opposition edustajat kuitenkin pelkäävät, että vanha järjestelmä säilyy armeijan kaapattua vallan.

Presidentin eroa vaativat mielenosoitukset kiihtyvät Sudanissa – Turvallisuusjoukot hyökkäsivät sairaalaan

Silta joen yli Khartumissa Sudanissa.

Presidentin eroa vaativat mielenosoitukset kiihtyvät Sudanissa – Turvallisuusjoukot hyökkäsivät sairaalaan

Mielenosoituksissa protestoitiin alun perin leivän ja bensan hinnan nousua, mutta ne laajenivat nopeasti vaatimaan 29 vuotta hallinneen presidentti Omar al-Bashirin eroa.

Sudanissa vaaditaan presidentin eroa – Kymmeniä tapettu mielenosoituksissa

Sudanin presidentti Omar al-Bashir sotilaiden ympäröimänä, taustalla lentokone

Sudanissa vaaditaan presidentin eroa – Kymmeniä tapettu mielenosoituksissa

Sudanissa vaaditaan lähes 30 vuotta hallineen, sotarikoksista etsintäkuulutetun presidentti Omar al-Bashirin eroa. Hallitus on vastannut kovin ottein, ja satoja ihmisiä on pidätetty.

Tilaa aihepiirin Sudan RSS-syöte