Liberia

Liberian entinen presidentti Ellen Johnson Sirleaf
Ellen Johnson Sirleaf oli Afrikan ensimmäinen naispresidentti.
(Kuva:
Erik F. Brandsborg
/
Aktiv I Oslo.no
/
CC BY-NC-ND 2.0
)

Afrikan hyvän johtajuuden palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen – tunnustus Liberian ex-presidentille

Mo Ibrahim -säätiö palkitsi Liberian entisen presidentin Ellen Johnson Sirleafin hyvästä johtajuudesta. Tunnustus on merkittävä, sillä viime vuosina se on usein jätetty jakamatta, koska riittävän hyvää johtajaa ei ole löytynyt.

Ebolarokote toimii, mutta rokottajista on pulaa

Uusi rokote antaa toivoa siitä, että uudet ebolaepidemiat voidaan estää, mutta taudin poiskitkeminen vaatii muutakin kuin onnistuneen kokeilun.
(Kuva: USAID / CC BY-NC 2.0)

Suurin osa liberialaislapsista ei pääse alakouluun

Lähes kaksi kolmasosaa maan lapsista on alakoulun ulkopuolella, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.
(Kuva: Ged / CC BY-NC 2.0)

WHO: Ebolaepidemian aiheuttama kansainvälinen hätätila ohi

Länsi-Afrikasta löytyy yhä uusia ebolatapauksia, mutta esimerkiksi matkustusrajoituksista voidaan nyt luopua.
Ebolauhrin hautaus Sierra Leonessa marraskuussa. (Kuva: Simon Davis/DFID / CC BY 2.0)
Joanna Golon, 42, kitkee pellolla rikkaruohoja. Äitien kerhon yhteisellä pellolla kasvaa banaania, paprikaa, munakoisoa, ananasta, maissia ja maapähkinää. (Kuva: Ville Palonen)

Pippuripuun alla – sinnikkäät Liberian naiset aloittavat taas alusta

Ebolaepidemia on alkaa olla Liberiassa taaksejäänyttä aikaa. Ihmisten toimeentulo on kuitenkin kerättävä edelleen pienistä puroista joka päivä, kirjoittaa Minna Elo.
(Kuva: UNMIL/Emmanuel Tobey / UNMEER / cc 2.0)
Ebolan ehkäisyä Guineassa. (Kuva: UN Photo/Martine Perret / cc 2.0)

Asiantuntijat: WHO:lla ei riittävää toimintakykyä hätätiloissa

Maailman terveysjärjestön ebolatoimia arvioivan raportin mukaan järjestöä ja sen rahoitusta on uudistettava.
Ebolatartuntojen jäljitystä Liberiassa. (Kuva: UNMEER/Martine Perret / cc 2.0)

Pakkoeristys pahensi ebolaa

Paikallisten luottohenkilöiden panos väestön valistamisessa oli korvaamaton, käy ilmi tuoreesta raportista.
(Kuva: Athalia Christie / CDC Global / cc 2.0)

Ebolan kaltainen epidemia uhkaa lähes 30:tä maata

Heikko terveysjärjestelmä lisää epidemiariskiä maissa, joissa terveydenhuoltojärjestelmä on vielä huonompi kuin nykyisissä ebolamaissa.
Koululaisia Liberiassa ennen ebolaepidemiaa. (Kuva: Jason Judy / cc 2.0)

Ebolan sulkemat koulut auki Liberiassa

Guineassa päästiin kouluun viime kuussa. Liberiassa UNICEF työskentelee taudin kurissa pitämiseksi Guinean kokemusten pohjalta.
(Kuva: UNMEER / UNMIL / Emmanuel Tobey / cc 2.0)

Ebolaepidemia laantuu, mutta vielä ei voi huokaista helpotuksesta

Uudet tartunnat ovat vähentyneet alle sataan viikossa. Ei kuitenkaan tarvita kuin yksi tapaus, ja tauti voi jälleen lähteä leviämään, muistuttaa Punaisen Ristin hätäavussa ebola-alueella työskennellyt Virpi Teinilä.
Käsienpesu kloorilla on ebolan ehkäisemiseksi pakollista kaikilla julkisilla paikoilla Liberiassa; kouluissa, kaupoissa, toimistoissa ja hallinnon rakennuksissa. (Kuva: Kirkon Ulkomaanapu)

Vapaan kanan munat

Liberian elintarviketuotanto ottaa takapakkia ebolan takia. Apuun on haettu muun muassa vapaana kasvavia kanoja jotka parantavat perheiden ruokaturvaa.
Koululaisia Liberiassa ennen ebolaepidemiaa. (Kuva: Travis Lupick / cc 2.0)

Ebola pilaa koulutusmahdollisuudet Liberiassa

Lapset ovat menettämässä vähintään puolen vuoden opinnot, kertoo Plan.
(Kuva: EC/ECHO/Jean-Louis Mosser / cc 2.0)

Orvoksi ebolan takia

Ebolan takia orvoksi jäänyt 10-vuotias Saye pukeutuu t-paitaan, jossa lukee "I’m famous...".
(Kuva: Kirkon Ulkomaanapu)

21. päivän juhlat – taas yksi itämisaika ilman Ebola-tartuntaa

Ebola ei tarjoa arvokkaalle kuolemalle aikaa eikä tilaa, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun alue-edustaja Leena Lindqvist.
Ebola-työntekijöitä Guineassa. (Kuva: European Commission DG ECHO / cc 2.0)

Tietämättömyys ja epäluottamus ajavat Ebolaa eteenpäin

Sierra Leonessa jotkut ihmiset uskovat, että Ebola-potilaat tapetaan ambulansseissa. Suomalaisen avustustyöntekijän mukaan taudin uutuus, tiedon puute ja perinteiset tavat ovat suurimpia syitä viruksen leviämiseen.
(Kuva: UNICEF Guinea / cc 2.0)
Ebola-työntekijöitä Guineassa. (Kuva: European Commission DG ECHO / cc 2.0)

Guinean Ebola-tapauksia jo yli 200

Guinea ilmoitti saaneensa epidemian kuriin, mutta tapauksia löytyy yhä.
(Kuva: ECHO / cc 2.0)

WHO: Ebolan taltuttaminen Länsi-Afrikassa vie kuukausia

Avustusjärjestöillä on käsissään kaikkien aikojen pahin Ebola-epidemia, johon on menehtynyt jo yli 100 ihmistä.
Tilaa aihepiirin Liberia RSS-syöte