Palestiina | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palestiina

Yhdysvallat kritisoi Israelin siirtokuntasuunnitelmia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Yhdysvallat kritisoi Israelin siirtokuntasuunnitelmia

Israel ilmoitti sunnuntaina suurimmasta maan pakkolunastuksesta vuosikymmeniin.

Huoli Gazan lapsista kasvaa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Huoli Gazan lapsista kasvaa

Pelastakaa Lasten mukaan satojatuhansia väkivaltaisuuksien keskellä eläviä lapsia tarvitsee välitöntä kriisiapua.

Perusasioista Israel–Palestiina-konfliktista ja sen uutisoimisesta

Perusasioista Israel–Palestiina-konfliktista ja sen uutisoimisesta

Helsingin Sanomat on maamme suurin päivälehti, jolla on perustavanlaatuisia ongelmia taustoittaessaan Israelin ja Palestiinan tilannetta, kirjoittaa Syksy Räsänen.

Näkökulma: Kärsivä Gaza

Näkökulma: Kärsivä Gaza

Gazan tuhoamisella täytyy olla muita tavoitteita kuin Israelin kansalaisten turvallisuus ja hyvinvointi, pohtii Hannu Reime.

Todisteet sotarikoksista lisääntyvät Gazassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Todisteet sotarikoksista lisääntyvät Gazassa

Järjestöjen mukaan Israel on tappanut siviilejä tahallaan. Palestiinalaiset harkitsevat kansainväliseen rikostuomioistuimeen liittymistä.

"Tulitauko ei ratkaise Gazan tilannetta"

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

"Tulitauko ei ratkaise Gazan tilannetta"

Kaupparajoitteet purisivat Israeliin, mutta yksimielisyyden puuttuminen EU:ssa vaikeuttaa toimintaa, sanoo EU:n ulkosuhdehallinnossa työskennellyt Ilkka Uusitalo.

Amnesty: Yhdysvaltain lopetettava asevienti Israeliin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Amnesty: Yhdysvaltain lopetettava asevienti Israeliin

Yhdysvallat hyväksyi Israelin varastojen täydentämisen samaan aikaan, kun se tuomitsi kouluiskun Gazaan.

Israelin yleisradio sensuroi Gaza-mainoksen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Israelin yleisradio sensuroi Gaza-mainoksen

Uhrien nimiä luetellut mainos olisi ollut "poliittisesti kiistanalainen", sanoo radio.

Gazan lapset jatkuvan pelon vallassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Gazan lapset jatkuvan pelon vallassa

Moni gazalainen lapsi joutui kokemaan myös vuosien 2009 ja 2012 väkivaltaiset tapahtumat.

Tilaa aihepiirin Palestiina RSS-syöte