Nepal | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nepal

Tulvat tekevät tuhojaan Etelä-Aasiassa - "pahin saattaa olla vielä edessä"

Sadepisaroita

Tulvat tekevät tuhojaan Etelä-Aasiassa - "pahin saattaa olla vielä edessä"

Noin 16 miljoonaa lasta tarvitsee välittömästi henkeä pelastavaa apua Nepalin, Intian ja Bangladeshin rankkasateiden takia, arvioi YK:n lastenrahasto Unicef. Satojen tuhansien koulunkäynti saattaa keskeytyä.

Kymmenet miljoonat kärsivät Etelä-Aasian tulvista – yli kolmannes Bangladeshista tulvinut

Sateen kastelema ikkuna

Kymmenet miljoonat kärsivät Etelä-Aasian tulvista – yli kolmannes Bangladeshista tulvinut

Monsuunikausi kurittaa Intiaa, Bangladeshia ja Nepalia tänä vuonna tavallista kovemmin. Jo yli 1 200 ihmistä on kuollut.

Tulvat kurittavat Intiaa, Nepalia ja Bangladeshia

Mies kahlaa vedessä, joka ylettyy jo hartioille asti Bangladeshissa.

Tulvat kurittavat Intiaa, Nepalia ja Bangladeshia

Lähes 250 ihmistä on menettänyt henkensä monsuunikauden tulvien vuoksi. Suomen Lähetysseura lähettää hätä-apua tulvista kärsineille alueille Nepalissa.

Nepal kriminalisoi naisten eristämisen kuukautisten ajaksi

Joukko naisia koulutuksessa Nepalissa

Nepal kriminalisoi naisten eristämisen kuukautisten ajaksi

Länsi-Nepalissa naisia on kielloista huolimatta pakotettu elämään huterissa majoissa kuukautisten ajan. Pian siitä voi saada vankeusrangaistuksen tai sakon.

Nepalin sisällissodan uhrien aika on pysähtynyt

Budhhalaisen temppelin huippu Katmandussa

Nepalin sisällissodan uhrien aika on pysähtynyt

Monet sisällissodan uhrit haluavat oikeutta ja suurempia korvauksia kokemistaan vääryyksistä. Poliitikot haluaisivat jo unohtaa sodan kauhut.

Nepal köyhyyden kimpussa – jaossa "köyhän henkilökortti"

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Nepal köyhyyden kimpussa – jaossa "köyhän henkilökortti"

Juna Bhujel ja kymmenettuhannet muut Nepalin maanjäristyksen uhrit odottavat, että heidät määritellään virallisesti köyhiksi.

Vesi ei ole pelkkä luonnonvara, se on osa kulttuuria

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Vesi ei ole pelkkä luonnonvara, se on osa kulttuuria

Nepalissa naiset eivät saa kuukautisten aikaan koskea vesihanoihin. Veteen liittyy runsaasti muitakin kulttuurisia uskomuksia, joita on kehitysyhteistyössä hyvä ymmärtää, kertoo vesiprojektissa työskentelevä Pamela White.

Rankat sateet ja tulvat kurittavat Etelä-Aasiaa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Rankat sateet ja tulvat kurittavat Etelä-Aasiaa

Rankat sateet ja tulvat ovat vaatineet lukuisia kuolonuhreja ja moni on menettänyt kotinsa. Heikko infrastruktuuri lisää jokavuotisen monsuunikauden tuhoja.

Nepal turvaa luonnon apuun katastrofien torjunnassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Nepal turvaa luonnon apuun katastrofien torjunnassa

Karki Tharan kylä uurastaa välttyäkseen luonnonkatastrofeilta, joista viimeisimpiä ovat olleet maanjäristys ja vedenpaisumus.

Tilaa aihepiirin Nepal RSS-syöte