WWF on erittäin huolestunut suunnasta, jonka EU:n ilmasto- ja energiapaketista käytävät keskustelut ovat ottaneet. Keskusteluja näyttävät hallitsevan eri maiden itsekkäät intressit, vaikka yhteisenä tavoitteena pitäisi olla uusi kansainvälinen ilmastosopimus, joka turvaa planeettamme ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin.
WWF, BirdLife Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat tyytymättömiä maatalouden ympäristötukeen. Vesien tila ei ole parantunut ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen jatkuu.
Autotonta päivää vietetään ympäri maailmaa.
Kampanjaa jatketaan yli sadassa maassa.
Ydinvoiman käyttö on lisääntynyt prosentin viime vuodesta.
Eilen 17.9. järjestettiin kansainvälinen tempaus World Blackout, jonka kautta haluttiin edistää tietoutta ja kehottaa päättäjiä tekemään tehokkaita säädöksiä ilmastonmuutoksen ja päästöjen vähentämiseksi.
Maan ystävien protesti Australian Somertonissa.
Kuubassa ja muualla Karibialla riehuneet hirmumyrskyt Gustav ja Ike ovat saaneet aikaan mittavaa tuhoa. Yksinomaan Kuubassa yli 2,5 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.
Myös YK on pannut merkille lihan vaikutuksen kasvihuoneilmiöön.
Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n puheenjohtajan, Nobel-palkitun tieteilijän Rajendra Pachaurin mukaan ilmaston lämpenemistä voidaan jarruttaa vähentämällä lihansyöntiä.