Myynnin kasvu on paljolti suurten kauppaketjujen valikoimapäätösten ansiota.
Viimeisen viiden vuoden aikana talouskasvu on ollut vahva kaikkialla maailmassa. Silti pysyvässä köyhyysloukussa elävien ihmisten määrä on kasvanut. Maailmassa on jopa 430 miljoonaa köyhyydessä elävää ihmistä, todetaan tuoreessa kansainvälisessä raportissa.
Attacin mukaan viime vuosikymmenten vauraus perustuu lähinnä velkaan.
Kehitysmaita rohkaistaan monipuolistamaan tuotantorakennettaan.
Ydinvoiman käyttö on lisääntynyt prosentin viime vuodesta.
Eilen 17.9. järjestettiin kansainvälinen tempaus World Blackout, jonka kautta haluttiin edistää tietoutta ja kehottaa päättäjiä tekemään tehokkaita säädöksiä ilmastonmuutoksen ja päästöjen vähentämiseksi.