Suomen Pakolaisapu etsii Vuoden kotoutumisteko -tunnustuksen saajaa – hae mukaan tai ehdota palkittavaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen Pakolaisapu etsii Vuoden kotoutumisteko -tunnustuksen saajaa – hae mukaan tai ehdota palkittavaa

Uusien alkujen tukemiseksi ja maahanmuuttajien kotoutumista edistääkseen Suomen Pakolaisapu jakaa 1. marraskuuta Vuoden kotoutumisteko -tunnustuksen esimerkillisesti kotoutumista edistäneelle teolle.

Uusien alkujen tukemiseksi ja maahanmuuttajien kotoutumista edistääkseen Suomen Pakolaisapu jakaa 1. marraskuuta Vuoden kotoutumisteko -tunnustuksen esimerkillisesti kotoutumista edistäneelle teolle. Kyseessä voi olla esimerkiksi tuote, teknologia, palvelu tai toimintamalli, jolla edistetään pakolaisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta sekä mahdollistetaan aktiivinen toimijuus yhteiskunnassa.

Suomen Pakolaisapu aloittaa tänä syksynä Vuoden kotoutumisteko -tunnustuksen jakamisen perinteen. Tunnustuksen kautta Pakolaisapu haluaa nostaa esiin kotoutumisen tukemisen yhteiskunnallista merkitystä. Tunnuksella kannustetaan kotouttamistyötä tekeviä tahoja kehittämään ja jakamaan hyviä käytäntöjä kotoutumisen edistämiseksi.

Hyvin kotoutunut henkilö on sisäistänyt omat oikeutensa, vastuunsa sekä velvollisuutensa ja hänestä on tullut aktiviinen yhteisön ja yhteiskunnan jäsen. Kotoutuminen on monensuuntainen prosessi, joka edellyttää paitsi maahanmuuttajan omaa aktiivisuutta, myös vastaanottavan yhteiskunnan ja yhteisöjen mukautumista uuteen tilanteeseen väestön monimuotoistuessa.

”Onnistuneeseen kotoutumiseen tarvitaan tukea, mutta yhtä lailla myös maahanmuuttajan omaa halua kotoutua ja osallistua yhteiskunnan rakentamiseen”, sanoo työministeri Jari Lindström (sin).

Ministeri Lindström toimii Vuoden kotoutumisteko -tunnustuksen suojelijana.

“Hyvä kotoutuminen on yksilön ja yhteiskunnan kannalta avaintekijä. Suomessa tehdään valtavan paljon hienoa työtä kotoutumisen parissa. Haluamme saada sille lisää näkyvyyttä ja innostaa uusia tahoja mukaan kotoutustoimintaan”, Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo.

Vuoden kotoutumisteko -tunnustus jaetaan taholle, joka on toiminut positiivisena esimerkkinä maahan muuttaneiden henkilöiden Suomeen kotoutumisessa. Tunnustuksen saaja voi tehdä kotoutumistyötä esimerkiksi kouluttamalla, jakamalla tietoa tai edistämällä työelämään pääsyä, palveluiden saatavuutta tai hyviä väestösuhteita.

”Tunnustuksen saaja voi olla vaikkapa palvelu tai toimintamalli, jolla edistetään kotoutumista, pakolaisten ja siirtolaisten yhdenvertaisuutta tai mahdollistetaan aktiivinen toimijuus yhteiskunnassa. Tunnustus voidaan myöntää myös yksittäiselle henkilölle, joka on työssään maahanmuuttajien parissa onnistunut luomaan toimivia kotoutumisen käytänteitä. Esityksiä tunnustuksen saajaksi kannattaa tehdä ennakkoluulottomasti”, kannustaa Pakolaisavun kotimaan ohjelmajohtaja Ben Malinen.

Vuoden kotoutumisteko 2017 -tunnustus jaetaan Helsingissä 1. marraskuuta 2017 Ostrabotnialla järjestettävässä julkistustilaisuudessa. Tunnustuspalkinnon saajasta päättää Suomen Pakolaisapu ry:n hallitus.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia