Seksin myyjien aseman edistämiseen tarvitaan oikeuksia ja asenteiden muutosta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Seksin myyjien aseman edistämiseen tarvitaan oikeuksia ja asenteiden muutosta

Seksiä myyvien ihmisten aseman ja oikeuksien parantaminen tulee olla aito prioriteetti lainsäädännön kehittämisessä, sanoo Pro-tukipiste.

17. joulukuuta vietetään kansainvälistä seksityöntekijöihin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää.

Seksityöntekijät kohtaavat väkivaltaa, syrjintää ja negatiivista leimaamista myös Euroopassa ja Suomessa. Pro-tukipiste ja yhdeksän eurooppalaisen kaupungin Indoors-verkosto haluavat tänään tuoda esiin näkökulmia, jotka ovat tärkeitä seksityöntekijöiden voimaantumiseen kannalta. Indoors-verkoston julkaisema kannanotto sisältää yleisiä suuntaviivoja seksityöntekijöiden oikeuksien edistämiseen Euroopassa.

Suomessa ajankohtaisia ovat mielestämme seuraavat vaatimukset:

Lainsäädäntöä on arvioitava seksin myyjien aseman näkökulmasta

Seksiä myyvien ihmisten aseman ja oikeuksien parantaminen tulee olla aito prioriteetti lainsäädännön kehittämisessä. Päättäjien tulee turvata seksin myyjien yhdenvertainen asema ja oikeuksien toteutuminen. Seksityöhön kohdistuu monenlaista kriminalisointia ja sääntelyä. Kaikkea lainsäädäntöä, joka koskee seksipalveluita myyviä ihmisiä, tulisi arvioida seksin myyjiin kohdistuvien vaikutusten näkökulmasta. Tulisi esimerkiksi tarkastella, rikkooko laki seksityöntekijöiden perustuslaillisia oikeuksia tai lisääkö se seksin myyjien haavoittuvuutta ja marginalisoitumista.

Olemme tuoneet esiin lainsäädännön arvioinnin tarvetta useissa lausunnoissamme.

Stigma ja syrjintä poistettava

Stigma tarkoittaa ympäristön yksilöön kohdistamaa negatiivista leimaa ja ennakkoluuloja. Stigma vaikeuttaa seksityössä toimivien ihmisten avun saamista. Seksityön paljastuminen voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten seksin myyjä tulee kohdelluksi sosiaali- ja terveyspalveluissa. Paljastumisen pelko voi vaikuttaa myös siihen, uskaltavatko seksityöntekijät ilmoittaa viranomaisille heihin kohdistuneesta syrjinnästä tai väkivallasta. Pro-tukipisteen ja THL:n tutkimuksen mukaan seksin myyjät ottavat yhteyttä erotiikka- tai seksityöhön liittyvissä ongelmissa pääsääntöisesti Pro-tukipisteeseen tai toisiin seksityöntekijöihin viranomaisten sijaan.

Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Seksityön leimaavuuden lisäksi seksin myyjät voivat kokea syrjintää esimerkiksi etnisen taustan tai seksuaalivähemmistöön lukeutumisen vuoksi. Suomessa yhdenvertaisuuden toteutumista valvoo vuoden 2015 alusta lähtien vähemmistövaltuutettu.

Kuunnelkaa seksityöntekijöitä

Seksityöntekijät tulee nähdä oman elämänsä asiantuntijoina. Tästä syystä eri asemassa eläviä seksin myyjiä tulee kuulla lainsäädännön kehittämisessä, julkisessa keskustelussa ja kaikessa toiminnassa, jolla on vaikutusta heidän asemaansa. Seksityöntekijöille tulee myös taata mahdollisuus osallisuuteen ja kuulluksi tulemiseen osana kansalaisjärjestöjen toimintaa.

Osallisuus on mahdollista: Amnesty kuuli Suomessa työskenteleviä seksin myyjiä viime keväänä. Vertaistoiminnassamme seksityöntekijät osallistuvat Pro-tukipisteen toiminnan suunnitteluun ja arviointiin. Blogissa tarjoamme tilaa seksityöntekijöiden kirjoituksille (tutustu kirjoituksiin esimerkiksi täällä ja täällä).

Pro-tukipiste on toiminut yhdeksän eurooppalaisen kaupungin Indoors-verkostossa vuodesta 2011 lähtien. Projektin tavoitteena on ollut sisätiloissa työskentelevien seksin myyjien voimaantumisen edistäminen sekä seksin myyjiin kohdistuvan väkivallan ja muiden riskien ehkäiseminen. Tuoreissa Indoors -julkaisuissa on tietoa esim. etsivästä työstä ja seksityöntekijöiden asemasta yhdeksässä Euroopan kaupungissa, internetistä palvelu- ja toimintaympäristönä, vertaistoiminnasta, vaikuttamistyöstä sekä omien oikeuksien tuntemisen voimaannuttavista vaikutuksista osallisuuteen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia