Pelastakaa Lapset: Yhtäkään lasta ei jätetä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelastakaa Lapset: Yhtäkään lasta ei jätetä

Pelastakaa Lapset on avannut Yhtäkään lasta ei jätetä -keräyksen, johon kaikki suomalaiset kutsutaan mukaan osallistumaan.

Pelastakaa Lapset on sitoutunut jatkamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten auttamista maailmalla huolimatta ulkoministeriön kehitysapuun kohdistuvista rahoitusleikkauksista.

Järjestö avasi perjantaina Yhtäkään lasta ei jätetä -keräyksen, johon kaikki suomalaiset kutsutaan mukaan osallistumaan. Tavoitteena on kerätä kaksi miljoonaa euroa heikoimmassa ja hädänalaisimmassa asemassa olevien lasten auttamiseksi maailmalla.

"On käsittämätöntä, että Suomen hallitus voi kesken kaiken äärimmäisen nopeasti irtautua sitoumuksistaan. Tämä on lyhytnäköistä ja julmaa kaikkien niiden kehitysmaiden lasten kannalta, joihin leikkaukset kohdistuvat", sanoo pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta Pelastakaa Lapset ry:stä.

"Huolimatta leikkauksista Pelastakaa Lapset on päättänyt viedä käynnissä olevat hankkeet loppuun suunnitellusti. Katsomme, ettemme voi pettää lapsille tekemiämme lupauksia ja aiomme pitää kiinni kaikista niistä sitoumuksista, joita olemme tehneet niissä äärimmäisen köyhissä ja hauraissa valtioissa, joissa toimimme. Koska kehitysyhteistyötä on tehtävä vastuullisesti, pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti, katsomme ettei meillä ole muita mahdollisuuksia kuin jatkaa työtämme. On myös tärkeää auttaa hädänalaisia lapsia ja perheitä heidän kotimaissaan, ettei heidän tarvitsisi lähteä paremman elämän toivossa hengenvaaralliselle matkalle pakolaisina", Markkula-Kivisilta painottaa.

"Me pidämme lupauksemme lapsille. Vaikka ulkoministeriö lähes puolittaa avustuksemme, me emme petä lupauksiamme, jotka olemme antaneet kaikille niille lapsille, joita tällä hetkellä autamme maailmalla. Noin 90 000 lapsen tulevaisuus olisi vaarassa, eivätkä he tammikuussa enää pääsisi kouluun, saisi suojelua eivätkä olisi turvassa. Vertailun vuoksi voi ajatella, että lähes 90 000 lasta on yhtä suuri joukko lapsia kuin Helsingissä on alle 16-vuotiaita."

"Me myös kutsumme kaikki suomalaiset mukaan tähän työhön. Jokainen suomalainen voi osallistua keräykseen lasten hyväksi. Yhtäkään lasta ei jätetä", painottaa Markkula-Kivisilta.

Suojelua, koulutusta, turvaa lapsille maailmalla

Lapset saavat kohteissamme konkreettista apua ja suojelua, pääsevät kouluun pois lapsityöstä ja saavat apua köyhyyden taltuttamiseksi. "Tuemme vanhempia lastenhoidossa ja perheestään eroon joutuneita lapsia autetaan pääsemään sijaisperheisiin. Köyhät tai aliravitsemuksesta kärsivät lapset saavat ruokaa ja parannamme perheiden toimeentuloa. Lapsityöläiset, hyväksikäytetyt ja vammaiset lapset pääsevät kouluun ja saavat koulutarvikkeita ja -vaatteita", kuvaa Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen.

Pelastakaa Lapset vaatii, että hallitus harkitsisi vielä jyrkkiä päätöksiään. Pelastakaa Lapset osallistuu Helsingissä 8.9. pidettävään Me välitämme -mielenilmaukseen, jossa luovutetaan vetoomus kehitysyhteistyön puolesta ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakalle. Vetoomuksen on allekirjoittanut noin 36 000 suomalaista.

Pelastakaa Lasten Yhtäkään lasta ei jätetä -keräys

Soita lahjoituspuhelimeen 0600 03365 (20,11 € + pvm)

Tekstaa LAPSELLE numeroon 16499 (viestin hinta 10 €)

Tee lahjoitus Lasten hätäapurahastoon: FI64 1017 3000 2107 27 (viestiksi: Yhtäkään lasta ei jätetä)

Tee verkkolahjoitus: www.pelastakaalapset.fi/yhtakaanlastaeijateta

Keräyslupa: Poliisihallitus 2020/2013/2544, myönnetty 5.7.2013. Lupa on voimassa 1.1.2014-31.12.2015 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Taustatietoa:

Mikäli ulkoministeriön rahoitus vähenee ennakkotietojen mukaisesti ja toimintaa supistetaan vastaavasti, sillä on vaikutusta 87 290 lapsen elämään. Ulkoministeriön tuen Pelastakaa Lasten kansainväliseen työhön piti alun perin olla ensi vuodelle 5.1 miljoonaa euroa, mutta ennakkotiedon mukaan sitä vähennetään 2,2 miljoonaa euroa kesken kolmivuotisen kumppanuussopimuskauden.

Pelastakaa Lapset auttaa hädänalaisia lapsia kehitysyshteistyön hankkeilla Länsi-Afrikassa: Burkina Fasossa, Malissa, Norsunluurannikolla, Togossa, Beninissä ja Nigerissä, Itä-Afrikassa: Keniassa, Etiopiassa ja Somalimaassa sekä Etelä-Aasiassa Nepalissa ja Intiassa.

Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa eläviä lapsia ja pyrkii edistämään lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Pelastakaa Lapset on osa Save the Children – järjestöä, joka toimii lasten hyväksi yli 120 maassa. Visionamme on maailma, jossa toteutuu jokaisen lapsen oikeus elämään, suojeluun, kehittymiseen ja osallistumiseen. Tehtävänämme on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan välittömiä ja pysyviä parannuksia lasten elämään.

Tue työtämme: www.pelastakaalapset.fi/lahjoitustavat, Lisätietoa: www.pelastakaalapset.fi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia