Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 1 250 000 euroa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 1 250 000 euroa

Lahjoittaminen onnistuu verkossa ja puhelimella lokakuun loppuun saakka.

Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti noin 1 250 000 euroa. Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin eri puolilla Suomea 14.–16.9. Keräys sujui hyvin ja innosti tuhansia kerääjiä auttamaan. Keräyksen lopullinen yhteenlaskettu tulos selviää marraskuussa. Lopulliseen tulokseen lasketaan mukaan muut lahjoitustavat, kuten tekstiviesti-, netti- ja MobilePay-mobiilisovelluslahjoitukset.

”Haluamme kiittää kaikkia Nälkäpäivään osallistuneita vapaaehtoisia ja lahjoittajia, joiden avulla Punainen Risti voi auttaa katastrofien uhreja Suomessa ja maailmalla. Kiitos välittämisestä”, tiivistää Nälkäpäivä-kampanjan koordinaattori Raisa Heinämäki.

Kampanja jatkuu lokakuun loppuun saakka

Nälkäpäivä on Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, joka jatkuu vielä reilun kuukauden.

”Kampanja jatkuu lokakuun loppuun asti, joten mukaan auttamaan ehtii vielä hyvin. Kuka tahansa voi osallistua Nälkäpäivään perustamalla oman nettilippaan tai tekemällä lahjoituksen esimerkiksi tekstiviestillä tai netissä”

, muistuttaa Heinämäki.

Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Varoilla autetaan konfliktien ja onnettomuuksien uhreja sekä Suomessa että maailmalla. Tänä vuonna kerätyillä varoilla autetaan muun muassa Jemenissä konfliktin ja kuivuuden keskellä eläviä ihmisiä. Suomessa katastrofirahasto tukee esimerkiksi henkisen tuen vapaaehtoisten kouluttamista.

Nälkäpäivä järjestetään tänä vuonna 37. kerran.

Nälkäpäivään voi osallistua: Perustamalla nettilippaan ja keräämällä sillä lahjoituksia: oma.punainenristi.fi/nalkapaiva
Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15 €/viesti)
Netissä osoitteessa nälkäpäivä.fi
Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 €/puhelu + pvm)
MobilePay:lla ja Pivolla numeroon 1001
Tilisiirrolla tilille FI06 2219 1800 0680 00, viite 5173

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia