Kapuajat matkalle Etiopiaan, uusi haku alkaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kapuajat matkalle Etiopiaan, uusi haku alkaa

Kapua 2014 Etiopia -hankkeessa joukko suomalaisia kerää varoja kehitysmaiden tyttöjen ja naisten tukemiseksi sekä valloittaa vuoren.

Kapua 2014 Etiopia -hankkeessa joukko suomalaisia kerää varoja kehitysmaiden tyttöjen ja naisten tukemiseksi sekä valloittaa vuoren.

Hankkeen kohokohta on 6.10. alkava matka Etiopiaan, jonka aikana ryhmä tutustuu avustuskohteisiin, joihin varoja on kerätty. Ryhmä kiipeää myös maan korkeimman vuoren Ras Dashenin (4 550m) huipulle.

"Olkoon vuori millainen hyvänsä, on vain tehtävä parhaansa päästäkseen huipulle", matkalle osallistuva Anne Takanen toteaa.

Kapuajat ovat keränneet varoja vuoden 2014 ajan. Tähän mennessä 100 000 euron tavoitteesta on kerätty jo 64 527 euroa. Ryhmä jatkaa keräystä palattuaan Suomeen. Jokaisen kapuajan keräystavoite on euro jokaisesta metristä Ras Dashenin huipulle Etiopiassa, yhteensä 4 550 euroa. Osallistujat maksavat itse matkakulunsa.

"Vuoden varrella varainhankintaa tehdessä olen usein ajatellut naisia, joiden elämäntilannetta keräämäni varat voivat muuttaa ratkaisevasti", kertoo Tiina Männistö.

Kapua 2014 Etiopia -hankkeen tavoitteita ovat suomalaisten tiedon lisääminen tyttöjen ja naisten asemasta kehitysmaissa sekä varojen kerääminen tyttöjen ja naisten aseman parantamiseen tähtäävään työhön. Kerätyillä varoilla Kynnys ry vahvistaa vammaisten naisten oikeuksia Etiopiassa ja Keski-Aasiassa. Plan vähentää lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa Ugandassa. Taksvärkki ry tukee nuorten koulutusta ja elämänhallintataitoja Sierra Leonessa. Väestöliitto tukee nuorten seksuaaliterveyttä Nepalissa ja Malawissa.

Haku uuteen Kapuaan käynnistyy 6.10.

Haku vuoden 2015 Kapuaan käynnistyy 6.10. ja päättyy 31.10. Kapua kutsuu tavallisia, eri-ikäisiä suomalaisia kapuamaan apua. Kapua 2015 Bolivia -ryhmään haetaan henkilöitä, joita yhdistävät haave kiivetä vuorelle ja halu kerätä varoja kehitysmaiden tyttöjen ja naisten tukemiseksi.

Mukaan valitut kapuajat matkaavat syyskuussa 2015 Boliviaan, jossa he tutustuvat Planin avustuskohteisiin ja pääsevät näkemään, miten kerättyjä varoja käytetään. Tämän jälkeen ryhmä lähtee tavoittelemaan Huayna Potosin (6088m) huippua. Kapuajat keräävät varoja ja tiedottavat hankkeesta Suomessa vuoden ajan. Kapua 2015 Bolivia -ryhmän tavoite on kerätä yhteensä 100 000 euroa suomalaisten järjestöjen tekemään kehitysyhteistyöhön.

Lisätietoa ja hakuohjeet www.kapua.fi
Kapua-koordinaattori Suvi Aarnio, Aidventures Oy, +358 50 440 5534, suvi(at)kapua.fi

Lisätietoja järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeista:

Väestöliitto ry: Laura Lipsanen, 040 180 1116, laura.lipsanen(at)vaestoliitto.fi

Plan: Iida Maria Aalto, 040 450 8031, iidamaria.aalto(at)plan.fi

Kynnys ry: Mina Mojtahedi, 040 940 1962 mina.mojtahedi(at)kynnys.fi

Taksvärkki ry: Pamela Arslan, 09 5845 5505, pamela.arslan(at)taksvarkki.fi

Kapua Etiopia 2014 -ryhmään kuuluvat:

  • laatuinsinööri Eva Böös, 48, Salo
  • lentovirkailija Kenneth Ekholm, 52, Sipoo
  • markkinointiassistentti Sari Heikkilä, 34, Lohja
  • opiskelija Emma Kalliomaa, 23, Helsinki
  • erityisopettaja Minna Karhunen, 43, Jyskä
  • johtaja Juha Lemmetyinen, 45, Joensuu
  • nuorisotyöntekijä Tero Mäkinen, 29, Kokemäki
  • fysioterapeutti Tiina Männistö, 42, Toivala
  • luokanopettaja Margareta Nykänen, 41, Jyväskylä
  • markkinointiassistentti Saara Paajanen, 35, Orimattila
  • sosiaaliohjaaja Seija Paasi, 50, Helsinki
  • tilastopäällikkö Kaija Ruotsalainen, 50, Helsinki
  • medianomi Aija Saari, 36, Oulu
  • työterveyslääkäri Marja-Leena Simonen, 54, Espoo
  • yrittäjä Jaana Sorvali, 32, Hämeenlinna
  • maatalousyrittäjä Anne Takanen, 48, Kiiskilampi
  • eräopas Sampsa Vähä-Karvia, 27, Vantaa

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia