Kansainvälistä rauhanpäivää vietetään 21.9. | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansainvälistä rauhanpäivää vietetään 21.9.

YK:n yleiskokouksen julistamaa kansainvälistä rauhanpäivää vietetään torstaina 21.9. teemalla "Together for Peace: Respect, Safety and Dignity for All". Teemaa ehdotettiin vuoden 2016 pakolais- ja siirtolaisasioita käsittelevän huippukokouksen aikana, ja sillä on ennen kaikkea haluttu tuoda esiin pakolaisten ja siirtolaisten asemaa sekä muistuttaa yhteistyön ja erilaisuuden hyväksymisen merkityksestä rauhanrakentamistyössä.

YK:n pääsihteeri António Guterres muistuttaa, että kestävä rauha edellyttää siltojen rakentamista ihmisten välille, syrjintää vastaan taistelua ja ihmisoikeuksien takaamista kaikille. Ihmisille, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan, kuuluu jo kansainvälisen lainsäädännön puitteissa oikeus suojeluun ja pelon lietsomisen sijaan tarvitaan inhimillisyyttä ja hyvyyttä.

Nykyisen muotonsa rauhanpäivä sai vuoden 2001 syyskuun 11. tapahtumien jälkeen, ja ensimmäisen kerran sitä vietettiin vuonna 2002. Sen tarkoituksena oli tuolloin, ja on edelleen, innostaa ja antaa mahdollisuus kaikille ihmisille, organisaatioille ja valtioille toimia rauhan puolesta väkivaltaa vastaan. YK on vedonnut kaikkiin konfliktien ja levottomuuksien osapuoliin ympäri maailmaa osallistumaan 24 tunnin globaaliin tulitaukoon, ja esimerkiksi YK:n avustusoperaatio UNAMA on kampanjoinut vahvasti rauhanpäivän puolesta Afganistanissa. Rauhanpäivä myös merkitsee YK:n yleiskokouksen alkamista.

"YK:n yleiskokouksen alkaessa on kuitenkin muistettava, että samalla kun huomio kiinnittyy maiden johtajiin ja heidän puheisiinsa, ei rauhaa synny juhlapuheilla ja lausunnoilla. Rauhantyöhön on laitettava konkreettisia resursseja ja rauhaa edistäviä instituutioita on tuettava." Muistuttaa Rauhanliiton Laura Lodenius.

Rauhanpäivänä järjestetään "Yhdessä rauhan puolesta" keskustelutilaisuus jossa haetaan uudenlaisia ratkaisuja monikulttuurisen yhteiskunnan kysymyksiin.

Aika ja paikka: 21.9.2017 klo 16:30-19:30, Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14, Helsinki.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia