Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi 25.11. | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi 25.11.

YK:n tasa-arvojärjestö vaatii riittävää rahoitusta väkivallan uhrien palveluihin.

Perjantaina 25.11. vietetään YK:n julistamaa kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women korostaa riittävän rahoituksen turvaamista sukupuoleen perustuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja uhrien palvelujen turvaamiseksi.

"Naisiin kohdistuva väkivalta on arkipäivää kaikkialla maailmassa, mutta konkreettiset toimenpiteet sen kitkemiseksi ovat jääneet vähäisiksi rahapulan vuoksi", sanoo Suomen UN Womenin toiminnanjohtaja Elina Multanen.

UN Women toteaa, että naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen prioriteettilistojen alapäässä kansainvälisessä kehityspolitiikassa, vaikka YK:n jäsenvaltiot ovat hyväksyneet yksimielisesti tavoitteen, joka tähtää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen kaikkialla maailmassa vuoteen 2030 mennessä.

"Asiantuntijat ovat yksimielisiä: hyöty naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan poistamisesta on suurempi kuin siihen tarvittava investointi. Suhteellisen pienet investoinnit, jotka ovat oikein suunnattuja ja ajoitettuja, voivat tuoda valtavia hyötyjä naisille, tytöille ja heidän yhteisöilleen", sanoo UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka.

YK:n naisten oikeuksien komitea (CEDAW-komitea) on toistuvasti moittinut myös Suomea, koska se ei ole osoittanut riittäviä taloudellisia resursseja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen. Komitea on kehottanut Suomea myös varmistamaan riittävän määrän turvakotipaikkoja väkivallan uhreille.

Oranssit päivät

Perjantain teemapäivästä alkaa maailmanlaajuinen oranssien päivän kampanja, jota vietetään YK:n pääsihteerin aloitteesta. Kampanjan oranssi väri symboloi toivoa väkivallattomasta tulevaisuudesta.

Kaikkialla maailmassa järjestetään kampanjan aikana oransseja tapahtumia ja mielenilmaisuja huomion kiinnittämiseksi naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. YK:n pääsihteeri ja UN Women kehottavat ihmisiä ympäri maailman pukeutumaan oranssiin ja tunnustamaan väriä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Suomen UN Women on haastanut kaikki kansanedustajat ja ministerit pukeutumaan oranssiin perjantaina.

Oranssit päivät jatkuvat 10.12. vietettävään ihmisoikeuksien päivään asti. Kampanjan aikana kerätään ympäri maailman rahoitusta väkivallan vastaisiin aloitteisiin. Suomessa lahjoituksen voi tehdä osoitteessa www.oranssitpaivat.fi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia