Kaksi vuotta maanjäristyksestä: Kirkon Ulkomaanapu toiseksi suurin koulujen jälleenrakentaja Nepalissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kaksi vuotta maanjäristyksestä: Kirkon Ulkomaanapu toiseksi suurin koulujen jälleenrakentaja Nepalissa

Kirkon Ulkomaanapu on rakentanut Nepaliin turvallisia koulutiloja 44 000 lapselle historiallisen voimakkaiden maanjäristysten jälkeen. Samalla on koulutettu opettajia ja tuettu henkistä toipumista.

Tiistaina 25.4. on kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun Nepalia ravisteli magnitudiltaan 7,8 maanjäristys. Toukokuun 12. iski vielä toinen lähes yhtä voimakas järistys. Maanjäristykset jättivät jälkeensä yhdeksän tuhatta kuolonuhria ja puoli miljoona tuhoutunutta kotia. Tuhansia kouluja tuhoutui.

"Kirkon Ulkomaanapu on yksi harvoista järjestöistä, jotka aloittivat avustustyön heti", sanoo Ulkomaanavun Nepalin maajohtaja Lila Bashyal.

Avustusoperaatio alkoi hätäavulla 28 000 ihmiselle, joista moni asui vaikeakulkuisilla vuoristoseuduilla.

Koska katastrofin jälkeen lasten on hyvin tärkeää päästä jatkamaan koulunkäyntiä mahdollisimman nopeasti, Kirkon Ulkomaanapu alkoi pian rakentaa väliaikaisia koulutiloja.

Ulkomaanapu nousi Nepalin tehokkaimman koulunrakentajan maineeseen, kun parissa kuukaudessa rakennettiin väliaikaiset koulutilat lähes 20 000 oppilaalle. Ensimmäiset 170 koulutilaa olivat peltikattoisia kahden luokan tiloja, joiden seinät olivat paikallista materiaalia, bambua. Sitten siirryttiin rakentamaan pysyvämpiä metallirunkoisia, sementtiseinäisiä koulurakennuksia. Ne on tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön 15–20 vuodeksi.

Kirkon Ulkomaanapu on Nepalin toiseksi suurin koulujen jälleenrakentaja Unicefin jälkeen. Ulkomaanapu on saanut koulunrakennukseensa rahoitusta monesta lähteestä suomalaisista yksityislahjoittajista kansainväliseen Unicefiin.

Nyt 334 koulusta on valmiina 257 ja rakenteilla 77 koulua. Kaiken kaikkiaan Ulkomaanavun rakentamissa tiloissa pääsee opiskelemaan 44 000 lasta.

Lisäksi Ulkomaanapu on antanut yli tuhannelle opettajalle ja 200 vanhempainyhdistykseen kuuluvalle vanhemmalle ja yli kymmenelle tuhannelle oppilaalle koulutusta, joka auttaa käsittelemään maanjäristysten aiheuttamaa ahdistusta sekä tunnistamaan, milloin tarvitaan ammattiapua. 1750 opettajaa on saanut koulutusta katastrofiriskien vähentämisestä kouluissa, lastensuojelusta ja oppilaslähtöisistä opetusmenetelmistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia