Järjestöt vaativat loppua suuryritysten verokikkailulle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt vaativat loppua suuryritysten verokikkailulle

Suuryritysten verokikkailia vastustavat järjestöt luovuttivat veronpalautuspäivän tempauksessaan yritysten maksamatta jättämiä yhteisöveroja Suomen valtiolle.

Attac, Eettisen kaupan puolesta ry. ja Kepan Globbarit-verkosto järjestivät keskiviikkoaamuna 5.12.2012 veronpalautuspäivän kunniaksi tempauksen, jossa päättäjiltä vaadittiin konkreettisia toimia suuryritysten verokikkailun suitsimiseksi.

Tempauksessa suomalaisten suuryritysten edustajiksi pukeutuneet aktivistit esittivät palauttavansa yritysten maksamatta jättämiä yhteisöveroja Suomen valtiolle. Veronpalautuksia olivat paikalla vastaanottamassa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sekä kansanedustajia eri puolueista.

Monikansallisten yritysten harjoittama veropako aiheuttaa valtioille mittavia tulonmenetyksiä sekä vääristää kilpailua suurten ja pienten yritysten välillä. Arvioiden mukaan globaalista Etelästä karkaa vuosittain yritysten verokikkailun takia jopa 500 miljardia euroa. Suomessa Verohallinto arvioi yritysten siirtohintojen vääristelyn johtavan 320 miljoonan euron vuosittaiseen verotappioon.

"Näitä tuloja tarvittaisiin kipeästi budjettivajeiden pienentämiseksi ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Viestimme päätöksentekijöille on, ettei asiaa voi mitenkään jättää yritysten vapaaehtoisten veronpalautusten varaan. Monikansallisten yritysten harjoittama verokikkailu on niin merkittävä ongelma, että lainsäätäjien olisi todella syytä tehdä kaikkensa sen kuriin saamiseksi", järjestöt toteavat.

Hallitusohjelman mukaan Suomi toimii eturintamassa kansainvälisen veronkierron lopettamisessa. Tempauksellaan järjestöt viestivät hallitukselle, että lupausten lisäksi kaivataan myös tekoja. Järjestöt tarjosivat päättäjille myös selkeitä toimenpide-ehdotuksia, joilla verokikkailu saataisiin kuriin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia