IKEA tukee maailman lasten koulutusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

IKEA tukee maailman lasten koulutusta

Jouluun saakka jokainen IKEA-tavarataloista ostettu pehmolelu ja lastenkirja kartuttaa eurolla UNICEFin ja Pelastakaa Lapset -järjestöjen työtä lasten koulutuksen puolesta.

IKEA-tavarataloissa on käynnistynyt jälleen pehmolelukampanja, jonka tuotoilla edistetään lapsen oikeutta koulutukseen. Jokaisella lapsella on oikeus koulutukseen, mutta siitä huolimatta 67 miljoonaa lasta ei syystä tai toisesta käy koulua.

Jouluun asti kestävän kampanjan aikana IKEA Foundation lahjoittaa jokaista IKEA-tavarataloissa myytävää pehmolelua ja lastenkirjaa kohden yhden euron UNICEFille ja Pelastakaa Lapset -järjestölle. Lahjoitetuilla varoilla tuetaan lasten koulutusta mm. kehittämällä lapsiystävällisiä kouluja.

Vuodesta 2003 lähtien järjestetty pehmolelukampanja on tähän mennessä tuottanut yhteensä 47,5 miljoonaa euroa, joilla on autettu yli kahdeksaa miljoonaa lasta kaikkiaan 45 maassa. Viime vuoden tulos oli ennätyksellinen: kampanjalla kerättiin lasten koulutukseen 12,4 miljoonaa euroa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia