Hallituksen korkovähennysesitys jäämässä torsoksi: Ei taltuta verovälttelyä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hallituksen korkovähennysesitys jäämässä torsoksi: Ei taltuta verovälttelyä

Hallitus on menettämässä mahdollisuuden puuttua tehokkaasti korkomenojen paisutteluun, jolla siirretään voittoja Suomesta alhaisen verotuksen maihin. Korkojen vähennysoikeuden rajaamista koskevan esityksen lausuntokierros päättyy tänään.

”Ministeriön lähtökohta on aivan oikea: aggressiivisen verosuunnittelun torjunta ja yritystoiminnan edellytyksiä tukeva verotus eivät ole vastakkaisia tavoitteita. Verovälttely vääristää markkinoita ja lisää eriarvoisuutta niin Suomessa kuin globaalisti. Nyt esitetty malli jättää kuitenkin mahdollisuuden korkoverosuunnitteluun jatkossakin”, sanoo Kepan vero- ja yritysvastuuasiantuntija Lyydia Kilpi. Esimerkiksi sähkönsiirtoyhtiöt Caruna ja Elenia ovat pienentäneet verotettavaa tulostaan korkokikkailulla.

Korkovähennysoikeuden rajaaminen on osa EU:n veronkierron vastaisen direktiivin toimeenpanoa. Direktiivi asettaa löyhän vähimmäistason aggressiivisen verosuunnittelun torjumiselle EU-maissa. Jäsenmaat hyväksyivät sen yksimielisesti kesällä 2016 vain viiden kuukauden käsittelyn jälkeen. Nopean etenemisen hintana oli heikko lopputulos, jonka myös EU:n veroparatiisit, kuten Luxemburg ja Hollanti, pystyivät hyväksymään.

Direktiivin puitteissa jäsenmaat voivat antaa yritysten vähentää verotuksessa korkomenoja summan, joka vastaa jopa kolmeakymmentä prosenttia oikaistusta elinkeinotoiminnan tuloksesta. Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n veropohjien rapautumista ja voitonsiirtoa torjuva BEPS-hanke suosittelee rajan asettamista 10-30 prosenttiin. Valtiovarainministeriön Suomeen esittämä 25 prosentin raja on tämän haarukan yläpäässä ja perusteettoman korkea suhteutettuna Suomen korkotasoon.

Viime syksynä Paratiisin paperit -kohun ollessa kiivaimmillaan valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi eduskunnalle, että ”veroparatiisit on tuhottava”. Tämä edellyttää, että voittojen siirtäminen veroparatiiseihin saadaan kuriin. Korkoverosuunnittelua tehokkaasti rajoittava lainsäädäntö on tässä avainasemassa.

”Suomi menettää vuosittain jopa yli miljardi euroa aggressiivisen verosuunnittelun takia. Suomen etu on torjua verovälttelyä mahdollisimman tehokkaasti. Samalla veroparatiisitalouden kitkeminen on osa globaalia vastuutamme ja rakentaa kestävämpää kansainvälistä taloutta”, sanoo Lyydia Kilpi.

Kepan lausunto valtiovarainministeriölle

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia