Aleppon lapset eivät ole turvassa bunkkeripommeilta: myös maanalaiset koulut on suljettava | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aleppon lapset eivät ole turvassa bunkkeripommeilta: myös maanalaiset koulut on suljettava

Aleppon lapset ovat suuressa vaarassa bunkkeri- eli maanjäristyspommien takia: he eivät voi enää käydä edes maan alle muuttaneissa kouluissa.

Itä-Aleppon koulut oli tarkoitus avata lauantaina uutta kouluvuotta varten, mutta koska kaupunkiin kohdistuu yhä raivokas hyökkäys, koulut pysyvät suljettuina. Miltei 100 000 kouluikäistä lasta ei pääse nyt kouluun, ja he joutuvat jatkamaan elämäänsä pelossa. Syyrian koulutusklusteri arvioi Itä-Aleppossa olevan 94 260 kouluikäistä (5–17-vuotiasta) lasta.

Pelastakaa Lapset tukee 13:a koulua kaupungissa. Näistä kahdeksan on maan alla. Koulut ovat muuttaneet kahden viime vuoden aikana kellaritiloihin suojellakseen lapsia kranaateilta, ilmaiskuilta, tykistötulelta ja tynnyripommeilta, joita säännöllisesti osuu siviilialueille. Viime viikkoina on käytetty bunkkeripommeja, jotka kaivautuvat neljästä viiteen metriin maan alle, jossa ne sitten räjähtävät. Kellarikoulutkaan eivät ole enää turvassa.

Itäaleppolaisen koulun rehtori Omar* kertoo: "Vanhemmat eivät uskalla lähettää lapsiaan kouluun, koska vaara on kaikkialla. Oppilaat myös kärsivät erilaisista vaivoista. Jotkut pystyvät hädin tuskin kävelemään, he raahaavat itseään eteenpäin. Tällaisessa kunnossa he eivät pysty keskittymään oppimiseen ja opiskeluun."

"Pelkästään bunkkeripommien ääni on karmaiseva, ja se luo kauhua ja paniikkia, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Tuhovoima on valtava. Se tuhoaa suojat, kellarit ja rakennukset kokonaan, mitään ei jää jäljelle."

Bunkkeripommit tunnetaan myös maanjäristyspommeina, jotka on suunniteltu tuhoamaan sotilasrakennelmia ja räjähtämään viiveellä, jolloin niiden aiheuttama valtava maanalainen räjähdys saa aikaan kraatterin. Niillä on tuhoisa vaikutus siviilialueisiin: ne tappavat ja vammauttavat kellariin suojaan hakeutuneita ihmisiä. Niiden käyttö Aleppossa on mahdollinen sotarikos.

Viime viikolla Itä-Aleppossa on kuollut tai vammautunut yli 300 lasta. Koska lasten on vaarallista olla jopa omassa kodissaan, koulujen avaaminen ei ole turvallista. Kouluilla on puutetta myös perustarpeista, kuten kellarien valaisemiseen ja lämmittämiseen tarvittavasta polttoaineesta sekä vedestä, oppikirjoista ja kynistä.

12-vuotias Amjad* kertoo: "Me emme mene kouluun, koska lentokoneet pommittavat paikkoja, joihin ihmisiä kokoontuu. Kun kone lähestyy, istumme lattialla ja pelkäämme, mitä päällemme voi tippua. Yksi ystävistäni kuoli pommituksissa – hän oli paras ystäväni. Pidän koulunkäynnistä ja opiskelusta ja haluaisin isona rakennusinsinööriksi, jotta voisin rakentaa uudelleen tuhoutuneet talot."

Jo ennen viimeaikaisia tapahtumia koulutus on ollut häviämässä kaupungista. Viralliset oppilasmäärät ovat laskeneet jopa 6 prosenttiin, vaikka tuhannet lapset käyvät kouluissamme joka viikko. Pakolaisuuden, konfliktien ja köyhyyden vuoksi monet lapset ovat lopettaneet koulun tai käyvät siellä vain ajoittain. Vanhemmat eivät myöskään uskalla lähettää lapsiaan kouluun, koska pelkäävät näiden olevan vaarassa. Kolmena viime kuukautena seitsemän henkilökunnan jäsentä ja viisi oppilasta ovat kuolleet tukemissamme kouluissa Itä-Aleppossa.

Pelastakaa Lapset -järjestön Luoteis-Syyrian maajohtaja Nick Finney kertoo: "Tällä hetkellä on tavallisempaa nähdä lapsia vedettävän raunioista tai hoidettavan sairaalan lattialla kuin istuvan pulpetin ääressä. Lapsilla on oikeus leikkiä, oppia ja olla lapsia. Bunkkeripommien takia meillä ei ole mitään paikkaa, jossa voisimme pitää lapset suojassa. Mielestämme niiden käyttöä tulisikin tutkia mahdollisena sotarikoksena.

Perheet taistelevat selviytyäkseen, ja uuden kouluvuoden aloitus menee ohitse huomaamatta. Syyrian lapset ovat maksaneet kovan hinnan konfliktista, joka ei ole heidän syytään. Tämä kauhistuttava väkivalta loppuu kyllä aikanaan, mutta selviytyneiden on hyvin vaikea saada takaisin menettämiään kouluvuosiaan ja rakentaa elämänsä uudelleen."

Pelastakaa Lapset järjestää kesällä opetusta, jonka avulla kurotaan kiinni menetettyä kouluaikaa. Lisäksi se jakaa kotiopetusmateriaalia, jotta lapset voivat jatkaa opiskelua, vaikka koulut olisivatkin väkivaltaisuuksien vuoksi kiinni. Meillä on valmiina 54 opintomateriaalipakkausta kaupungin kouluja varten ja tuhansia ruokakoreja. Saarron ja rajun väkivallan vuoksi emme voi kuitenkaan toimittaa apua Aleppon lapsille.

Tarvitsemme pikaisesti tulitaukosopimuksen, joka lopettaa mielivaltaiset siviileihin kohdistuvat hyökkäykset ja jonka avulla saamme avun perille ja avattua koulut. Konfliktin kaikkien osapuolten tulisi lopettaa raskaiden räjähtävien aseiden käyttö asutuilla alueilla: tällaisten aseiden odotetaan edelleen aiheuttavan vahinkoa siviiliväestölle ja tappavan väistämättä useita lapsia.Pelastakaa Lapset vaatii myös, että viime viikolla YK:n/SARCin avustussaattueeseen kohdistunut tappava isku ja Aleppossa tapahtuneet kansainvälisen humanitaarisen lainsäädännön rikkomukset tutkitaan kansainvälisin ja puolueettomin voimin.

Raskaiden räjähtävien aseiden jatkuva käyttö asutuilla alueilla on tappanut, tuhonnut ja vammauttanut lukemattomia syyrialaisia lapsia ja perheitä sekä aiheuttanut henkisiä traumoja. Myös kouluihin on isketty aivan liian usein. Syyrian asevoimien ja aseistautuneiden ryhmien tulisi heti lopettaa kouluihin, opettajiin ja oppilaisiin kohdistuvat iskut. Kouluja ei saisi enää miehittää sotilaallisiin tarkoituksiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia