Sadankomiteajulkaisujen tuki julkaisee Ydin-lehteä. Ydin on neljästi vuodessa ilmestyvä yhteiskuntapoliittinen lehti, jonka aiheina ovat kotimaan politiikka, sodan ja rauhan kysymykset, globalisaatio ja turvallisuuspolitiikka.
Puolassa ja Tsekissä vastustetaan jopa nälkälakoin sinne suunniteltuja
Yhdysvaltojen avaruudesta toimivan ohjuskilven maatukikohtia. Venäjä
puolestaan uhkaa varustaa taas Itämeren laivansa ydinkärjillä.
Oaxacassa, Lounais-Meksikossa alkoi keväällä 2008 kansannousu, joka vaatii kuvernööri Ulises Ruiz Ortizin
eroa, rangaistuksia ihmisoikeuksien rikkojille ja oikeutta
pahoinpidellyille ja kuolleille. Paikalliset haaveilevat nyt autonomiasta, sillä monien mielestä korruptiosta ei muuten päästä eroon.
Europarlamentin käsittelyyn on piakkoin tulossa päätöslauselmaesitys, jossa vaaditaan asekauppasääntöjen muuntamista sitoviksi lain edessä. Lisäksi parlamentti vaatii ministerineuvostolta selitystä jäsenmaiden asekaupoista Tshadiin. Maa kärsii hallituksen ja kapinallisten välisestä väkivallasta.