Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö (DEMO) ry
Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö (DEMO) ry on suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöyhdistys. Se toimii demokratian edistämiseksi tukemalla suomalaisten puolueiden ja kehitysmaiden poliittisten liikkeiden välisiä yhteistyöhankkeita, joissa keskeisenä toimintamuotona ovat yhteiset ja kahdenväliset vuoropuhelu- ja koulutushankkeet.
Jotta naiset Tansaniassa ja muualla maailmassa voivat kuroa umpeen miesten etumatkan politiikassa, naisten on uskallettava toimia yhdessä puoluerajoista välittämättä. Näin totesivat
tansanialaiset naisvaikuttajat Helsingissä äskettäin järjestetyssä seminaarissa.
Somalian sisällissotaan voisi löytyä ratkaisu, jos neuvottelemaan päästettäisiin yhteiskunnan perinteiset ja uskonnolliset johtajat, pohdittiin Demo ry:n taannoisessa seminaarissa. Lisäksi yhteiskuntaa pitäisi uskaltaa demokratisoida – ja ulkopuolisten pitäisi lakata sekaantumasta Somalian asioihin.
Eurooppaan on perustettu itsenäinen säätiö, jonka tarkoituksena on edistää demokratiaa Euroopan unionin ulkopuolella. Säätiön suojelijan, Tshekin entisen presidentin Václav Havelin mukaan eurooppalaisilla poliittisilla ja kansalaisjärjestötoimijoilla on nyt käytössään kanava, jonka kautta "tukea kansalaisvapauksien ja ihmisoikeuksien kunnioitusta".
Seminaarissa käsitellään Somalian poliittista ja yhteiskunnallista tilannetta ja sitä, kuinka yhteiskuntaan voidaan rakentaa rauhaa. Puhujina muiden muassa kansanedustaja Heidi Hautala ja Kirkon Ulkomaanavun vanhempi neuvonantaja Mahdi Abdile.