Uusi Tuuli ry isännöi ja miehittää rahtipurjelaiva s/v Estelleä, joka purjehtii maailman merillä oikeudenmukaisemman, ympäristöystävällisemmän ja reilumman maailman puolesta. Yhdistys harjoittaa Reilun kaupan tiedotustoimintaa ja kuljettaa avustustavaraa Euroopasta kehitysmaihin sekä Reilun kaupan tavaraa kehitysmaista Eurooppaan.
Kansainvälisten kuljetusten lisääntyminen kiihdyttää
ilmastonmuutosta ja siirtää ympäristöongelmia Etelään, kertoo Uusi Tuuli ry:n julkaisema katsaus (pdf). Ongelman ainoa kestävä ratkaisu on kulutuksen ja kuljetusten vähentäminen.
Estelle-laivaa pyörittävän Uusi Tuuli ry:n kampanjatapaaminen pidetään Turussa Kasvisravintola Keitaassa, Aurajoen rannassa osoitteessa Itäinen Rantakatu 61. Luvassa on asiaa reilusta kaupasta ja keskustelua Estelle-laivan kesäkiertueesta.
Reilun kaupan purjelaiva Estelle lähti kohti Rostockia, missä järjestetään vaihtoehtotapahtumia G8-huippukokouksen yhteydessä kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Saksasta Estelle jatkaa purjehdustaan muualle Eurooppaan.
Uusi Tuuli ry on aloittamassa vuoden mittaista ’Make Fair Trade Greener’ –hanketta yhdessä italialaisten Pangean ja LiberoMondon, kreikkalaisen Gaian ja maltalaisen KKG:n kanssa. Hanke keskittyy tiedottamaan reilusta kaupasta ja ympäristöasioista sekä herättämään keskustelua reilun kaupan ympäristövaikutuksista ja tasa-arvoisemmista Etelän ja Pohjoisen välisistä suhteista.
Estelle on reilun vaihdon purjerahtilaiva, jonka periaatteina on ympäristöystävällisyys, ekologisuus, reilusta kaupasta tiedottaminen sekä kehitysmaakysymysten esilletuominen. Tasan 20 vuotta sitten Estelle siirtyi kansalaisjärjestöjen laivanvarustamon Eestaas Oy:n omistukseen.