Matti Ylönen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Matti Ylönen

Miksi Joe Biden esitti Mastercard-johtajaa Maailmanpankin johtoon?

Banneri kolumni Matti Ylönen

Miksi Joe Biden esitti Mastercard-johtajaa Maailmanpankin johtoon?

Maailmanpankin uudeksi johtajaksi valittaneen investointipankkiiri Ajay Banga, jolla ei ole juuri näyttöjä globaalin kehityksen edistämisestä. Taustalla on Yhdysvaltain demokraattipuolueen heikkoudet globaaliin hallintaan liittyvissä kysymyksissä sekä vanha ”herrasmiessopimus” johtajuuden kuulumisesta Yhdysvalloille. Kenties Maailmanpankin seuraava johtaja valitaan kuitenkin jo avoimessa prosessissa ja kriteereillä, joita ohjaavat globaalit kehitystavoitteet, kirjoittaa Matti Ylönen.

Mitattu tehokkuus ei riitä kehityspolitiikan perusteluksi

Banneri kolumni Matti Ylönen

Mitattu tehokkuus ei riitä kehityspolitiikan perusteluksi

Kehityspolitiikan tehokkuuden seuranta on kasvanut 2000-luvulla. Mittauskoneiston kasvavat vaatimukset kuitenkin uhkaavat etenkin pienimpiä kehitysyhteistyötoimijoita. Tehokkuuspuhe ei myöskään motivoi ihmisiä yhteiskunnalliseen toimintaan, kirjoittaa tutkija Matti Ylönen.

Yksityisen sektorin kehitys vaatii valtioiden ohjausta

Suomen lippu ison rakennuksen edustalla

Yksityisen sektorin kehitys vaatii valtioiden ohjausta

Jos sotien jälkeinen Suomi olisi nojannut nykyisiin kehityspolitiikan oppeihin, olisimme yhä kehitysmaa, kirjoittavat Matti Ylönen ja Teppo Eskelinen.

Globaaleilla areenoilla on Suomen presidentin mentävä aukko

Presidentinlinna

Globaaleilla areenoilla on Suomen presidentin mentävä aukko

Globaalit kysymykset ovat loistaneet poissaolollaan presidentinvaalikampanjoissa samalla, kun ratkaisemattomien globaalien ongelmien määrä on kasvussa, kirjoittaa Matti Ylönen.

Panama on oire verotietojen vaihdon ongelmista

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Panama on oire verotietojen vaihdon ongelmista

Kansalaisjärjestöjen pitkään lobbaama verotietouudistus on jäänyt puolitiehen – kuten moni muukin finanssikriisin jälkeen käynnistetty aloite, kirjoittaa Matti Ylönen.

Kolumni: Luonnonvarasektori pantava verolle

Kolumni: Luonnonvarasektori pantava verolle

Veronmaksun julkisuuden lisääminen voisi olla yksi keino puuttua veronkiertoon, kirjoittaa Matti Ylönen.

Näkökulma: Suomikin on saanut apua

Näkökulma: Suomikin on saanut apua

Myös suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen on tarvittu kehitysapua ja isoja lainoja, muistuttaa Matti Ylönen.

Zimbabwe-kortti heiluu talouskeskustelussa

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Zimbabwe-kortti heiluu talouskeskustelussa

Globaaleista kehitys- ja talousasioista puhuttaessa yksi argumentaatiovirhe loistaa yli muiden: väärä analogia, tai kätevämmin Zimbabwe-kortti, arvioi Matti Ylönen.

Kolumni: Globalisaation muistokirjoitus

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Kolumni: Globalisaation muistokirjoitus

Talouden globalisaatio on kipattu hautaan. Talousajattelun uudet tuulet puhaltavat nousevista talouksista, kirjoittaa Matti Ylönen.

Tilaa aihepiirin Matti Ylönen RSS-syöte