Eini Nyman | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eini Nyman

Tunisia kielsi naisiin kohdistuvan väkivallan

Tunisialainen nainen pitää Tunisian lippua kädessä.

Tunisia kielsi naisiin kohdistuvan väkivallan

Tunisia hyväksyi lain, joka kieltää kaiken naisiin kohdistuvan väkivallan. Laki on merkittävä virstanpylväs, sillä lähes 50 prosenttia naisista on kokenut kotona väkivaltaa.

Yksityinen raha ja vapaaehtoistyö yhä useammin kehitysyhteistyön taustalla

Nainen kantaa koria pään ja selän varassa Nepalin maaseudulla.

Yksityinen raha ja vapaaehtoistyö yhä useammin kehitysyhteistyön taustalla

Kansalaisjärjestöt ovat keränneet enemmän yksityistä rahaa ja vapaaehtoistyötä on tehty merkittävästi enemmän vuoden 2015 kehitysyhteistyöleikkauksien jälkeen. Yksityinen raha suosii kuitenkin nopeasti tuloksia aikaansaavia hankkeita, jolloin pitkäjänteinen työ kärsii.

Joka kymmenes pikkulapsi jäi ilman rokotetta viime vuonna

Kuusikuukautinen lapsi saa polio-rokotteen Etiopiassa.

Joka kymmenes pikkulapsi jäi ilman rokotetta viime vuonna

Noin 12,9 miljoonaa pikkulasta ei saanut viime vuonna ollenkaan rokotusta hengenvaarallisia tauteja vastaan. Konfliktimaissa rokotekattavuus on jopa alle 50 prosenttia.

Kestävän kehityksen kokous: Sitoumuksia, haasteita ja äitiyspakkauksia

Kokousväkeä YK:n Kestävän kehityksen seurantakokouksessa New Yorkissa.

Kestävän kehityksen kokous: Sitoumuksia, haasteita ja äitiyspakkauksia

YK:n kestävän kehityksen seurantakokouksessa jopa 43 maata raportoivat toimistaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Sitoumuksista huolimatta toimet ovat kuitenkin tähän asti olleet riittämättömiä. Kokouksessa esiteltiin myös suomalainen äitiyspakkaus muistutuksena lisääntymis- ja seksuaalipalveluiden tärkeydestä.

UN Women: Sukupuoleen perustuvan vainon tulisi olla turvapaikkaperuste

Kaksi afgaaninaispakolaista burkhissa.

UN Women: Sukupuoleen perustuvan vainon tulisi olla turvapaikkaperuste

Moni sukupuolensa vuoksia vainoa kokenut nainen ei saa turvapaikkaa EU-maista lainsäädännön porsaanreikien vuoksi. Tällaista vainoa voi olla esimerkiksi kunniaväkivalta, pakkoavioliitot tai ihmiskauppa.

Suomi mukana tukemassa kehitysmaiden perhesuunnittelua

Kolme raskaana olevaa afrikkalaista naista

Suomi mukana tukemassa kehitysmaiden perhesuunnittelua

Suomi ohjaa tukeaan kehitysmaiden seksuaali- ja lisääntymisterveyteen. Kokonaisuudessaan Suomen tuki on kuitenkin pienentynyt vuonna 2015 tehtyjen suurten kehitysyhteistyöleikkausten vuoksi.

Honduras kielsi lapsiavioliitot kokonaan

Hondurasilainen tyttö lukee koulukirjaa portailla.

Honduras kielsi lapsiavioliitot kokonaan

Lapsiavioliitot ovat Latinalaisessa Amerikassa hälyttävän yleisiä, vaikka ne on suurimmassa osassa maista kielletty. Monessa maassa kieltoa on kuitenkin voinut kiertää vanhempien luvalla. Honduras kielsi nyt myös vanhempien luvanvaraiset liitot.

Tutkimus: Vakaa valtio selviää parhaiten ilmastonmuutoksesta

Sankoittain etiopialaisia hakemassa vettä kaivolta kuivuuden aikana.

Tutkimus: Vakaa valtio selviää parhaiten ilmastonmuutoksesta

Ilmastonmuutoksesta johtuvat konfliktit estetään parhaiten vahvistamalla valtion instituutioita ja kestävää kehitystä. Pitkäjänteinen kehitysyhteistyö on siihen parempi työkalu kuin katastrofiapu, sanovat tutkijat.

Naisten sukuelinten silpominen on yhä tabu, mutta Somalimaassa siitä puhuvat myös nuoret miehet

Sukuelinten silpomisen kokenut tyttö Etiopiassa.

Naisten sukuelinten silpominen on yhä tabu, mutta Somalimaassa siitä puhuvat myös nuoret miehet

Miesten uskotaan usein olevan niitä, jotka vaativat naisten sukuelinten silpomista. Somalimaassa nuoret opiskelijamiehet kuitenkin toivovat silpomatonta vaimoa ja haluavat säästää tyttärensäkin. Tällä voi olla ratkaiseva merkitys muutoksessa, uskoo tutkija Maria Väkiparta.

Tilaa aihepiirin Eini Nyman RSS-syöte