YK-raportti: Tuhannet viruvat aseellisten ryhmien pidätyskeskuksissa Libyassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK-raportti: Tuhannet viruvat aseellisten ryhmien pidätyskeskuksissa Libyassa

Libyassa tuhansia ihmisiä on vangittuina paikoissa, jotka ovat vain nimellisesti viranomaisten valvonnassa. Sen sijaan, että maan hallinto olisi pannut aseelliset ryhmät kuriin, se on hyödyntänyt niitä, kritisoi tuore YK-raportti.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra'ad Al Hussein

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra'ad Al Husseinin vaatii Libyaa lopettamaan ihmisoikeusloukkaukset ja tuomaan syylliset oikeuden eteen. Kuva: Violaine Martin / UN Photo.

Tuhannet ihmiset ovat Libyassa pidätettyinä laittomin perustein. Ihmiset joutuvat kidutuksen ja muiden ihmisoikeusloukkausten kohteiksi, ja tekijät jäävät ilman rangaistusta, summaa YK:n ihmisoikeusvaltuutetun tuore raportti. 

Eilen julkaistun raportin mukaan Libyassa on noin 6 500 ihmistä virallisissa vankiloissa. Lisäksi tuhansia ihmisiä viruu vankiloissa, jotka ovat nimellisesti maan viranomaisten valvonnassa mutta joita pyörittävät erilaiset aseistetut ryhmät. 

”Miehiä, naisia ja lapsia ympäri Libyan pidätetään mielivaltaisesti tai heiltä viedään vapaus perusteena heidän heimo- tai perheyhteytensä ja oletettu poliittinen suuntautumisensa”, raportissa kerrotaan. 

Ihmisiä pidetään kehnoissa oloissa, heitä kidutetaan eivätkä he saa terveydenhuoltoa, raportissa kerrotaan. Ihmisiä on myös tapettu. Satoja ruumiita on löydetty kaduilta, sairaaloista ja kaatopaikoilta.

Raportti perustuu YK:n poliittisen Libya-operaation Libyasta keräämiin tietoihin ja muun muassa vierailuihin vankiloissa.

Libya ajautui kaaokseen vuonna 2011, kun maan diktaattori Muammar Gaddafi tapettiin arabikevään jälkimainingeissa. Uusia väkivaltaisuuksia puhkesi vuonna 2014, ja maahan on syntynyt suuri määrä aseellisia ryhmiä.

Sen sijaan, että Libyan hallitukset olisivat hillinneet aseellisia ryhmiä, ne ovat hyödyntäneet ryhmiä ja maksaneet niille palkkaa, antaneet koulutusta sekä univormuja, raportissa kritisoidaan. 

Raportti vaatii Libyan viranomaisia nyt toimimaan: tuomitsemaan kidutuksen ja tapot, vapauttamaan laittomasti vangitut ja huolehtimaan, että uhrit saavat oikeutta. 

Libyaa on kritisoitu aiemminkin, sillä se ottaa kiinni myös Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia ja pitää heitä kurjissa oloissa. Maassa on havaittu jopa orjakauppaa. EU:ta on syytetty osallisuudesta, sillä se tukee Libyan rannikkovartiostoa, jotta se estäisi siirtolaisten tulon Eurooppaan.

Kommentit

Lähettänyt Teija (ei varmistettu) 11.4.2018 - 15:06

Haloo, mikä teitä vaivaa? "Länsi" vaihtoi Libyan hallinnon tähän tilanteeseen sodan avulla.
Sitä saa mitä tilaa, kaasu virtaa Eurooppaan edullisesti ja Gaddafi ei enää kiusaa "demokraattisia" maita.
Tällä ei ollut mitään tekemistä minkään arabikevään kanssa joka muutenkin on aika lailla jo kyseenalaistettu. Lähinnä muodollisia hallinnon siirtoja kuten Egyptin nykyinen sotilasdiktaattori Sisi.
Te kuulostatte Orwellilta, uskotteko tähän kaikkeen itse?

Nyt on kyllä jollain folioa kulunut :D

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia