Populaarikulttuurin vastaisku | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Populaarikulttuurin vastaisku

Yhdysvaltalainen TaxEvaders.net -peli on vitsikäs sekoitus ajanvietettä ja poliittista keskustelua.  

Verkossa pelattava Tax Evaders -peli on parodia Space Invaders -pelistä, mutta pelkkää hauskaa ajanvietettä se ei ole. Tax Evaders -peli keskittyy vääristymiin Yhdysvaltojen taloudellisessa ja poliittisessa järjestelmässä.

Pelin primus motor Gan Golan uskoo, että populaarikulttuuri on hyvä poliittisen keskustelun herättelijä. Golanin mielestä juuri pelit ovat hyviä symboloimaan sääntöjen noudattamista ja reilua meininkiä. "Miksi edes keskustelemme sosiaaliturvan leikkauksista ennen kuin olemme saaneet miljardien dollarien arvoisen aukon budjettiimme jättävät veronkiertäjät kiinni", kommentoi Golan talousjulkaisu Forbesille

Golan on tukijoukkoineen järjestänyt Tax Evaders -pelitempauksia ympäri Yhdysvaltoja. Tempauksissa käytetään Occupy Wall Street -liikkeelle suunniteltua tekniikkaa. Peli on esimerkiksi heijastettu suuryrityksen ulkoseinään ja kadulla kulkevat ihmiset ovat pysähtyneet pelaamaan peliä.

Ruutukaappaus Tax Evaders -pelistä

Pelin kulku

Pelin alussa on ogelma: sosiaaliset palvelut ovat heikentymässä ja valta luisumassa suuryritysten käsiin. Koulut ja terveydenhoito kärsii, koska vuosittain miljardeja dollareita verovaroja katoaa veroparatiiseihin suuryritysten harjoittaman veronkierron takia. Kansalaisen (pelaajan) on siis noustava barrikaadeille ja pelastettava Yhdysvallat suuryritysten hirmuvallalta.

Pelissä vaikuttaminen tapahtuu hiirtä klikkailemalla: mieltään osoittava kansanjoukko (pelaaja) sinkauttelee nyrkin näköisiä ohjuksia taivaalle nouseviin multikorporaatioaluksiin. Aluksien kyljet on koristeltu suuryritysten logoin. Nyrkkiohjuksista saa tuta muun muassa Facebook, Exxon, Goldman Sachs ja Citibank. Osumista pakeneviin aluksiin saa verokertymiä, jotka auttavat pelastamaan julkisia palveluja.

Seuraavassa vaiheessa taivaalle nousee emoalus,' Valtio', joka ilmoittaa tarttuvansa kapitalismin ongelmiin lisäämällä kapitalismia. Luvassa on tiukkaa talouskuria ja säästöohjelmia eli Valtio -aluksesta putoavia pommeja. Jos mielenosoittajajoukko selviää säästöohjelma pommituksista on luvassa kolmas ja viimeinen taso.

Viimeisellä tasolla yritykset ovat ottaneet vallan valtiosta ja 'Valtiokorporaatio' -alus sylkee pommeja kansalaisjoukon päälle. Pommit harventavat kansalaisjoukkoa tehokkaasti ja pahimmassa tapauksessa tulee game over eli kansanvalta häviää yrityksille. Jos kuitenkin kansalaisjoukon nyrkiniskut ehtivät tuhoamaan aluksen ajoissa kansa voittaa ja mattimeikäläistä onnitellaan demokratian ja vallan palauttamisesta kansalaisille. Pelin loputtua linkkipolku johtaa twiittiin, jossa kehotetaan veropakoilua harjoittavia yrityksiä maksamaan veronsa.  

Pelin ilmaista nettiversiota voi pelata täällä. Lue lisää veroparatiiseista maailma.netin uutisvirrasta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia