Ne hyvät uutiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ne hyvät uutiset

Maailmassa otetaan isojakin edistysaskeleita, vaikka aina ei siltä tunnukaan.

Maailmalla tuntuu menevän yhä surkeammin. Melkein jokaista uutisoitavaa ilmiötä voi luonnehtia panemalla aihesanan perään sanan kriisi: pakolaiskriisi, Kreikan kriisi, talouskriisi, arvokriisi ja niin edelleen.

Hyviäkin uutisia on, mutta ne tuntuvat välillä kovin pieniltä.

Piristysruiskeen antaa kuitenkin brittiläinen kehitystutkimusinstituutti Overseas Development Institute (ODI). Sen Development Progress -tutkimusprojektissa on tehty 50 tapaustutkimusta siitä, millaista edistystä kehitysmaissa on tapahtunut ja millä keinoin. Instituutti muistuttaa, että parhaillaan eletään aikaa, jona on saavutettu enemmän edistystä kuin minään muuna historian aikana.

Se tosin riippuu siitä mitä kukakin edistyksenä pitää, mutta erilliseen raporttiin nostetuista kymmenestä parhaasta edistysaskeleesta on vaikea olla eri mieltä. Poimintoja:

  • Vietnamissa sähköä saavien ihmisten osuus nousi vuosina 1990–2010 14 prosentista 97:ään.
  • Nepalissa äitiyskuolleisuus on pudonnut yli 70 prosenttia vuosina 1990–2015. Terveysasemien määrä yli kolminkertaistui vuosina 1991–2011.
  • Burkina Fasossa on onnistuttu ottamaan uudelleen tuottavaan käyttöön 200 000–300 000 hehtaaria aiemmin pilaantunutta viljelymaata.
  • Ja vaikka tuloerojen kasvusta on uutisoitu laajasti, poikkeuksena on Ecuador. Köyhimmän 40 prosentin tulot kasvoivat vuosina 2006–2011 yli kahdeksan kertaa enemmän kuin kansallinen keskiarvo, mikä tekee maan talouskasvusta maailman inklusiivisinta, raportissa kerrotaan.

Mistä sitten resepti siihen, että yhtä hyviä uutisia kuultaisiin globaalilla tasolla tai edes useammassa maassa? ODI:n mukaan jokaisen maan tarina on yksilöllinen, mutta yhdistäviäkin aineksia löytyy, kuten esimerkiksi kyvykkäät instituutiot, poliittinen johtajuus, yhteistyö kansalaisten kanssa sekä julkinen ja avunantajilta saatu raha. Helppo resepti ei siis ole kyseessä etenkään konfliktivaltioiden tapauksessa, mutta tutkimukset osoittavat, että mahdollista se on.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia