Kurkistus ruoan tehotuotantoon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kurkistus ruoan tehotuotantoon

Kaikki tietävät, että ruoan tuotanto on suurelta osin teollista, mutta sen todellisuus saattaa olla karmaisevaa katsottavaa.

Syötkö lihaa ja juotko maitoa? Vastasitpa kyllä tai ei, niin jatkokysymys. Tiedätkö millaisissa olosuhteissa lihaa ja maitoa tuotetaan?

Riippumatta siitä, vastasitko jälkimmäiseen kysymykseen kieltävästi tai myöntävästi kannattaa katsoa Lasurconsommationin kuusiminuuttinen video siitä, kuinka kiinalaisissa elintarviketehtaissa käsitellään broilereita, sikoja ja lehmiä.

Video esitetään nopeutettuna, mutta todellisuudessakin elintarviketeollisuuden työtahti esimerkiksi Kiinan ja Brasilian kaltaisissa nousevissa talouksissa vaarantaa työntekijöiden terveyden.

Vuonna 2011 Finnwatch julkaisi raportin Brasilian lihan kääntöpuoli. Raportin mukaan peräti neljäsosa maan siipikarjateollisuuden työntekijöistä kärsii ammattitaudeista ja tapaturmista. Keskeinen syy sairastumisiin on kova työtahti.

Elintarviketeollisuuden työolojen kuvaamisen ohella video on kannanotto kuluttamiseen ja sitä ylläpitävään tavaratuotantoon.

Elämmekö todellakin vain kuluttaaksemme mahdollisimman paljon ja mahdollisimman halvalla seurauksista, jopa omaan itsemme kohdistuvista, välittämättä?

La surconsommation from Lasurconsommation on Vimeo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia