Blogit

Köyhyyskello näyttää köyhyyden vähenemisen reaaliajassa – ja valitettavasti se jätättää

Amerikkalaiset tutkijat ovat kehittäneet sovelluksen, joka näyttää joka hetki, minkä verran äärimmäinen köyhyys vähenee maailmalla. Kellon soisi raksuttavan nyt maailman johtajien tietokoneiden taustakuvana.

Maailmassa on 635 091 270 ihmistä, jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä, eli alle 1,9 dollarilla päivässä. Tai siis oli tämän blogitekstin kirjoittamisen aloitushetkellä.

Yhdysvaltalainen tutkimusinstituutti Brookins Institute on nimittäin rakentanut reaaliajassa toimivan ”köyhyyskellon”. Useista eri lähteistä saatuihin tilasto- ja kyselytietoihin perustuva kello käy jatkuvasti ja näyttää, montako äärimmäisessä köyhyydessä elävää maailmassa on juuri nyt. Samalla se laskee, moniko ihminen on pudonnut köyhyyteen ja päässyt sieltä pois. Kehitystä voi tarkastella myös maittain.

Sovelluksen kehittämisen taustalla oli halu seurata YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden etenemistä. Tärkeimmän, eli ensimmäisen, mukaan maailmassa ei saisi olla vuonna 2030 enää yhtään äärimmäisessä köyhyydessä elävää. Kellon tavoitteena on ennustaa, saavutetaanko tavoite.

Vaikka kello on tietysti vain arvio köyhyysluvuista, sovellus on varsin koukuttava, ja sitä on helppo unohtua tuijottelemaan. Numerot raksuttavat tasaisesti, ja on lohdullista nähdä, miten köyhien määrä kaiken aikaa vähenee.

Brookings Instituten tutkijoiden Homi Kharasin ja Wolfgang Fenglerin blogitekstin mukaan hyvä uutinen onkin, että tänä vuonna noin 38 miljoonaa ihmistä pääsee köyhyydestä, mikä on enemmän kuin viime vuonna.

Huono uutinen kuitenkin on, että kello jätättää. Jotta vuoden 2030 tavoite saavutettaisiin, tahdin pitäisi olla 1,5 ihmistä sekunnissa, mutta Kharasin ja Fenglerin blogin kirjoittamishetkellä se on vain 1,2 – tämän blogin kirjoittamishetkellä 1,1. Tämä tarkoittaa, että köyhiä tulee vuonna 2030 olemaan vielä pitkälti yli 400 miljoonaa. Itse asiassa 30 maassa köyhyys on kasvussa, he kirjoittavat.

Hyvästä kehityksestä vastaa pääosin Aasia. Ongelma-alue taas on Afrikka, jonka monissa maissa köyhyys kyllä vähenee. Väkirikkaissa Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Nigeriassa määrä kuitenkin kasvaa, mikä heijastuu koko Afrikkan lukuihin. Tulevaisuudessa koko maailman tahti hidastuu lisää, koska Aasia on kohta pääsemässä köyhyydestä, tutkijat ennustavat.

He kuitenkin muistuttavat, että köyhyyskellokin on vain ennuste. Saatavilla oleva tilastotieto muuttuu ja ihmisten tulot vaihtelevat, mikä vaikuttaa myös ennusteisiin.

Köyhyyskello on silti jotakin, jonka soisi raksuttavan jokaisen maailman johtajan tietokoneen taustakuvana ja kansainvälisten konferenssien näyttötauluilla. Vaikka köyhyys näyttäytyykin kellossa kasvottomina lukuina, se panee silti miettimään ihmisiä niiden takana.

Nyt köyhiä on 635 096 243. Tämän blogin kirjoittamisen aikana siis lähes 5 000 ihmistä pääsi köyhyydestä.

OIKAISU 13.11.2017: Köyhyyden vähenemistahdin pitäisi olla 1,5 ihmistä sekunnissa, ei minuutissa, kuten alkuperäisessä tekstissä sanottiin.

köyhyystiede