BBC poisti ilmastonmuutoksen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

BBC poisti ilmastonmuutoksen

Jakso ihmisten vaikutuksesta maapalloon työnnettiin ohjelmapaketista extroihin.

Hienoista luontodokumenteista tunnettu BBC priorisoi söpöt eläimet niiden pelastamisen edelle päättäessään uuden luontosarjansa ulkomaille myytävistä jaksoista.

Jäätiköiden elämästä kertovan Frozen Planet- dokumenttisarjan brittiversiossa  on seitsemän osaa, mutta ulkomaille myytävään pakettiin yhtiö hyväksyi niistä vain kuusi. Viimeinen, ilmastonmuutoksesta kertova jakso jäi hyllylle. Sen voi ostaa ohjelmapakettiin vain ekstrana.

Yli 30 asemaa on ostanut sarjan. Joka kolmas heistä on jättänyt lisäosan ostamatta.

Pois jäävässä jaksossa David Attenborough, 85, puhuu kameralle jään sulamisesta ja nälkäisistä jääkarhuista. Jakson siirtoa lisäpakettiin on perusteltu muun muassa sillä, että osassa maista Attenboroughia ei tunneta, ja häneen personoituva jakso ei näin ollen saisi katsojia.

Esimerkiksi ilmastoskeptikkojen luvattu maa Yhdysvallat ei jaksoa tule näkemään: Discovery Channel jätti lisäosan ostamatta.

BBC:n puolesta päätöstä kommentoineen henkilön mukaan kansainvälisissä kaupoissa on tapana, että ostaja saa päättää mitä haluaa.

Näinhän se on, monessa muussakin asiassa. Ilmastomuutosta voisi näinä sateisina talvina koittaa muutenkin häivyttää vähän näkymättömämmäksi, jotta kaiken maailman myyntiä saataisiin vähän parempaan kasvuun.

Jakso esitetään BBC Onella 7.12.

Kommentit

Lähettänyt Anonyymi (ei varmistettu) 25.11.2011 - 15:19

Ongelma lienee ihmisten lisääntyvä tietoisuus ilmastonmuutoksen syiden epäselvyydestä. Muutos on käynnissä, mutta tuskin ihmisen aiheuttamana. Pahempia ilmastokatastrofeja on ollut ilman tehtaita monta kertaa aiemminkin. Tosin ei omaan napaansa tuijottavien ilmastonmuutosfanaatikoiden aikana. Inhimillinen muisti ei ulotu pitkälle kun ihminen tallustaa Telluksella vain hyvin lyhyen hetken. Kyllä Attenborough tunnetaan kaikkien luonto-istien keskuudessa. Monella sen sijaan jäisi sarja ostamatta, jos se sisältäisi IPCC-henkistä propagandaa...

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia