ilmastonmuutos | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos ajaa ihmisiä siirtolaisiksi Keski-Amerikassa

Miespuolinen maanviljelijä lehmänsä vieressä

Ilmastonmuutos ajaa ihmisiä siirtolaisiksi Keski-Amerikassa

Turvattomuus ei ole ainoa syy siihen, miksi Keski-Amerikan maista lähdetään siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Elsalvadorilaisen maanviljelijän Gilberto Gómezin kolme lasta lähtivät, kun ilmastonmuutos teki elämästä kotikylässä liian vaikeaa.

Eläintuotannon uudelleenpohdintaa

Lehmiä

Eläintuotannon uudelleenpohdintaa

Valtioiden pitäisi voittaa maidon- ja lihantuottajien vastustus ja suunnata maataloustuet uudelleen kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin, ehdottaa Cambridgen yliopiston tutkija Paul Gilding. Ruokaa ja maataloutta pitäisi hänen mukaansa käsitellä ilmastopolitiikassa samaan tyyliin kuin energia- ja liikennesektoria.

Käärivätkö maailman johtajat hihansa ensi viikolla Puolan ilmastokokouksessa? Järjestöt muistuttavat, että Suomella olisi nyt hyvä paikka loistaa

Sulavaa lunta ja jäätä

Käärivätkö maailman johtajat hihansa ensi viikolla Puolan ilmastokokouksessa? Järjestöt muistuttavat, että Suomella olisi nyt hyvä paikka loistaa

Katowicessa väännetään pian kättä muun muassa siitä, miten Pariisin ilmastosopimusta oikein käytännössä toteutetaan. Huolta aiheuttavat Yhdysvaltain kaltaiset vastaan haraavat maat. Greenpeacen ilmastoasiantuntijan Kaisa Kososen mukaan talous on kuitenkin asia, joka kiinnostaa ilmastoskeptisiäkin maita.

Keniassa kokoustetaan valtamerien tilasta – YK:n meriasiantuntija ärtyy eniten turhista muovikääreistä

YK:n valtamerten erityisedustaja Peter Thomson taustallaan Lontoon rakennuksia

Keniassa kokoustetaan valtamerien tilasta – YK:n meriasiantuntija ärtyy eniten turhista muovikääreistä

Peter Thomson, YK:n erityisedustaja valtameriä koskevissa asioissa, tunnustaa, että yöllä valvoessaan häntä huolestuttaa eniten lastenlasten tulevaisuus ilmastonmuutoksessa. ”En ole omistanut polttomoottorilla toimivaa autoa tällä vuosisadalla, ja vaikka rakastan hampurilaisia, luovuin naudanlihasta kaksi vuotta sitten”, hän kertoo.

Yhteisöllinen metsätalous tuottaa tulosta Meksikossa

Kaksi miestä katselee puuntaimia katoksen alla

Yhteisöllinen metsätalous tuottaa tulosta Meksikossa

Meksikon yhteisöllinen metsätalous on noussut kansainväliseksi esimerkiksi, koska se pystyy tuottamaan sekä ympäristöllistä että taloudellista ja sosiaalista hyötyä.

Maailmanparannuskin tuottaa päästöjä – Suomessa kehitettiin järjestöille oma laskuri hiilijalanjäljen pienentämiseksi

Vihreitä kasveja ja taivasta pyöreässä kuvassa

Maailmanparannuskin tuottaa päästöjä – Suomessa kehitettiin järjestöille oma laskuri hiilijalanjäljen pienentämiseksi

Suomessa on kehitetty tiettävästi maailman ensimmäinen hiilijalanjälkilaskuri kansalaisjärjestöille. Toiveissa on, että niiden kautta tavoitetaan myös tavalliset kansalaiset. Suomalainen demokratiajärjestö Demo aikoo ryhtyä vähentämään päästöjään muun muassa lisäämällä videoneuvotteluita.

Kansalaisjärjestöt vaativat Fortumia ajamaan kivihiililaitokset alas

Hiilivoimala joen rannalla, joessa laiva

Kansalaisjärjestöt vaativat Fortumia ajamaan kivihiililaitokset alas

Järjestöt ovat avanneet vetoomuksen, jossa vaaditaan, että valtionomisteinen Fortum luopuu hiilivoimasta ajamalla laitokset alas. ”Vain siten liiketoiminta olisi linjassa Fortumin yritysstrategian ja Suomen hallituksen kivihiilikiellon kanssa”, sanoo Maan ystävien koordinaattori Eija Kärkkäinen.

Tilaa aihepiirin ilmastonmuutos RSS-syöte