liiketoiminta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

liiketoiminta

”Mediatuki on demokratiatukea” – Suomessa median omistajuus on keskittyneempää kuin koskaan

Sanomalehtiä esillä kirjaston lukusalissa.

”Mediatuki on demokratiatukea” – Suomessa median omistajuus on keskittyneempää kuin koskaan

Valtion päätökset ovat johtaneet median omistajuuden keskittymiseen. Journalistiliiton puheenjohtajan mielestä päättäjien tulisi ymmärtää median tukemisen olevan tukea demokratialle.

Ruokapula johtuu keinottelusta

Leikkuupuimuri ja peräkärryä vetävä traktori viljapellolla.

Ruokapula johtuu keinottelusta

Maailmanpankin tilastojen mukaan viljavarastot ovat historiallisen hyvällä tasolla. Ruoan hinnan nousu selittyykin osaksi keinottelijoiden ryntäyksestä viljamarkkinoille.

Uusiutuvan energian kukoistuskausi Argentiinassa jäi lyhyeksi

Kypäräpäinen mies teollisuuslaitoksessa.

Uusiutuvan energian kukoistuskausi Argentiinassa jäi lyhyeksi

Uusiutuvan energian tuotanto kasvoi Argentiinassa nopeasti, mutta muutaman vuoden takainen rahoituskriisi pysäytti useat rakennushankkeet.

Suurin osa maailman työläisistä toimii epävirallisessa taloudessa

Nainen myy kasviksia torilla.

Suurin osa maailman työläisistä toimii epävirallisessa taloudessa

Yli 60 prosenttia maailman työläisistä työskentelee epävirallisessa taloudessa työlainsäädännön ja eläketurvan ulkopuolella. Naisten osuus epävirallisista työsuhteista on suhteettoman suuri.

Naiset tuovat valoa kansalle Zimbabwessa

Kaksi naista tarkastelee keltaisia pakkauksia.

Naiset tuovat valoa kansalle Zimbabwessa

Yli 20 000 perhettä nauttii naisyrittäjien toimittamista aurinkoenergiajärjestelmistä. Afrikan kehityspankin mukaan Afrikassa on suhteellisesti eniten naisyrittäjiä maailmassa.

Rikkaat maat haalivat leijonanosan koronarokotteista ja suojelevat samalla lääkeyhtiöidensä voittoja – Siinä ei ole mitään järkeä, sanoo taloustieteen professori Jayati Ghosh

Nainen istumassa puolilähikuvassa.

Rikkaat maat haalivat leijonanosan koronarokotteista ja suojelevat samalla lääkeyhtiöidensä voittoja – Siinä ei ole mitään järkeä, sanoo taloustieteen professori Jayati Ghosh

Massachusettsin yliopiston taloustieteen professori Jayati Ghosh on seurannut, kuinka rikkaat valtiot ovat haalineet suurimman osan koronarokotteista itselleen samalla, kun köyhät maat ovat jääneet suurelta osin ilman. Hänen mielestään patentit pitäisi vapauttaa ja rokotteisiin liittyvää tietotaitoa ja teknologiaa jakaa, jotta rokotteita riittäisi kaikille.

Järjestöt: Koronarokotteet ovat tehneet yhdeksästä ihmisestä miljardöörejä, joilla olisi varaa rokottaa köyhien maiden asukkaat

Kelta-musta infotaulu, jossa koronarokoteohjeita.

Järjestöt: Koronarokotteet ovat tehneet yhdeksästä ihmisestä miljardöörejä, joilla olisi varaa rokottaa köyhien maiden asukkaat

Muun muassa Modernan ja BioNTechin johtoa on noussut koronarokotteiden ansiosta miljardöörilistalle. Järjestöjen rokoteallianssi vaatii, että koska rokotteiden kehittämistä on tuotettu julkisilla varoilla, myös patentit pitäisi vapauttaa.

Tilaa aihepiirin liiketoiminta RSS-syöte