YK | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK

YK:ssa päätettiin uuden kansainvälisen verosopimuksen edistämisestä – Suomi ja monet muut rikkaat maat vastustivat

Seteleitä roikkumassa pyykkipojilla narussa.

YK:ssa päätettiin uuden kansainvälisen verosopimuksen edistämisestä – Suomi ja monet muut rikkaat maat vastustivat

Kehittyvät maat äänestivät rikkaiden maiden kannan kumoon YK-äänestyksessä. YK:n johdolla aletaan nyt suunnitella uutta sopimusta, jonka toivotaan hyödyttävän köyhiä maita aiempaa enemmän.

Valta globaalien verosääntöjen päättämisestä on pääosin rikkailla mailla, ja köyhät maat haluavat siihen muutoksen – YK:ssa kiistellään uudesta verosopimuksesta

Taskulaskin

Valta globaalien verosääntöjen päättämisestä on pääosin rikkailla mailla, ja köyhät maat haluavat siihen muutoksen – YK:ssa kiistellään uudesta verosopimuksesta

Globaaleista verosäännöistä on tähän asti päätetty teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:ssä. Afrikan maat ovat kyllästyneet siihen ja haluavat globaalin verosopimuksen, jonka luonnostelusta on määrä äänestää YK:ssa tällä viikolla. Rikkaat maat suhtautuvat asiaan nihkeästi.

Raportti: Gazan sota lisännyt köyhyyttä jo 20 prosenttia – Kehitys voi pakittaa 20 vuotta

Mies puolilähikuvassa, edessä kyltti, jossa lukee Achim Steiner.

Raportti: Gazan sota lisännyt köyhyyttä jo 20 prosenttia – Kehitys voi pakittaa 20 vuotta

Yli puoli miljoonaa ihmistä voi pudota köyhyyteen sodan seurauksena, arvioidaan tuoreessa YK-raportissa. Kyse ei ole vain humanitaarisesta katastrofista, vaan myös pitkäaikaisesta kehityskriisistä.

YK:n pakolaissopimusta tarvitaan yhä kipeästi

Mies lähikuvassa, taustalla sininen banneri, teksti kolumni.

YK:n pakolaissopimusta tarvitaan yhä kipeästi

Osa Euroopan konservatiivipoliitikoista on kyseenalaistanut YK:n yli 70 vuotta vanhan pakolaissopimuksen tärkeyden. Vaatimukset sen muovaamisesta ovat kuitenkin väärin kohdennettuja, kirjoittaa Linus Atarah.

Tappajarobotit kieltävälle sopimukselle toivonpilkahdus – YK hyväksyi päätöslauselman, joka voi merkitä uutta alkua takkuilevalle neuvotteluprosessille

Pilvenpiirtäjiä joen rannalla.

Tappajarobotit kieltävälle sopimukselle toivonpilkahdus – YK hyväksyi päätöslauselman, joka voi merkitä uutta alkua takkuilevalle neuvotteluprosessille

YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin päätöslauselma, joka valtuuttaa pääsihteerin toimittamaan autonomisia aseita käsittelevän raportin. Kieltosopimusneuvotteluita se ei aloita, mutta sen toivotaan silti johtavan konkreettisempiin tuloksiin kuin tähänastisten keskusteluiden.

Miten maailman nälkä ratkaistaan, Satu Santala?

Nainen puolilähikuvassa.

Miten maailman nälkä ratkaistaan, Satu Santala?

Koronakriisi, Ukrainan sota ja ilmastonmuutos ovat kaikki koetelleet viime vuosina maailman ruokaturvaa, ja nälkäisten määrä on kasvussa. Pienviljelijöihin ja maatalouteen satsaamisella on valtava potentiaali saada maailman nälkää näkevien määrä vähenemään, sanoo YK:n maatalousrahaston IFADin apulaisjohtaja Satu Santala.

Fingo: Suomen olisi pitänyt tukea YK-äänestyksessä tulitaukoa Gazaan

Mies puolilähikuvassa.

Fingo: Suomen olisi pitänyt tukea YK-äänestyksessä tulitaukoa Gazaan

Suomen pitäisi huomioida äänestyspäätöksissään ihmisoikeudet ja siviilien suojelun tarve, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.

Tilaa aihepiirin YK RSS-syöte